Dominoefekti

Tiedättekö sen tunteen, että jos joku voi mennä pieleen niin tänään se menee? Mulle tuo on ihan liiankin tuttu...

Ei ihan toivottu lopputulos...

Yleensä se alkaa jostain aika pienestä asiasta. Pieni päänsärky (sehän ei toki viinasta johdu...) tai niska jomotus. Semmonen hiukan vaivainen olo.

Kahlaaminen tuntuu vaikeelta, siimat alkaa lipsuu käsistä, tulee myttyheittoja, et meinaa pysyä paatissa oikein pystyssä, jne, jne... Se tuntuu menevän kuin kaatuva jono dominopalikoita. Alkaa parista palasesta ja ennen kuin huomaat koko jono on kaatunut!!

Näinä päivinä huomaa hyvin kuinka kokonaisvaltainen laji perhokalastus on. Siinä vaaditaan koko kehon ja mielen hallintaa. Ei todellakaan mitään täydellistä sellaista, mutta jotain kuitenkin.

Senkin huomaa hyvin, että perhokalastus on laji jota harrastetaan molemmilla käsillä oli kädessä sitten yksi- tai kaksikätinen.

Lohijoella kun välillä huomaa, että heitto takkuaa ja homma ei luista, niin kannattaa katsoa mitä sillä alakädellä tekee. Usein syyllinen löytyy sieltä ja vaikka en uskokkaan mihinkään alakäsi sitä ja alakäsi tätä mantraan mitä alalla paljon viljellään, niin alakäden käyttö kaksikätisellä kalastaessa on todella tärkeää. Joskushan tuo hiukan huono heittäminen myös jollain kumman tavalla palkitaan, kuten mulla kävi viime vuoden Tenon reissulla. Myttyheitto joka kalasti 115cm kalan. Se olikin sitten päivän ainoa lasku joka onnistui edes jotenkin kun oli paikat niin juntturassa pitkästä ajomatkasta. Yleensä kuitenkin noin ei käy, joten en suosittele myttyheittoa säännölliseksi tavaksi kalastaa lohta. Jos ja kun näin kuitenkin jossain välissä käy, niin muista kalastaa se vähän huonompikin heitto loppuun asti.

Hiukan epäonnistunut heitto kalasti yhden hienoimmista kaloistani.

Väsyttäessä tarvitaan kahta kättä ja jos toinen näistä pettää niin tuloksena on usein jotain muuta kuin on toivonut. Tästä hyvänä esimerkkinä oli eräs sessio Kanukeissa jossa sain kunnon tämäyksen kelauskäden peukaloon kelan kammesta. Tiedetään, amatöörivirhe! Loppu päivän kalastuksesta ei sitten oikein mitään tullutkaan.

Ei niin onnistunut väsytysoperaatio.

Seisovan veden tai saltti kalastuksessa yksikätisellä se toinen käsi on myös erittäin tärkeässä asemassa. Koitappa heittää salaman nopeasti isohkoa perhoa blitziin tai haukiperhoa pitkän päivän käyttämättä double haulia. Siitähän ei tule lasta eikä paskaakaan. Siimakäden pettämisen heitossa huomaa hyvin kun perhot alkaa napsuun veneen laitaan tai pahimmassa tapauksessa omaan kroppaan. Sen se teettää kun alkaa lipsumaan. Vapakäden virheet taas huomaa hyvin siitä jos perho läpsyy vedenpintaan kesken suorituksen. Usein käy niin, että toisen käden virhe alkaa ruokkimaan myös toisen käden virheitä. Siimakädellä kun on huono päivä niin sen huomaa myös valitettavasti kalojen tartutuksessa. Eli vaikka kalastus muuten vielä jotenkin toimisi niin et saa kaloja tarttumaan kun siima lipsahtaa käsistä. Näin kävi meikäläiselle tämän kesän striperikeikan viimeisenä päivänä kun kalat olivat erittäin hankalia saada ottamaan. Sit kun sain ne ottamaan siimakäsi ei enään toiminut. Tätä koitin sitten kompensoida toisella virheellä, eli nostamalla vapaa... Taas kerran dominoefekti...

Siimakäsi ei oikein pelannu... It's up in the ass of Japi!!

Paras vaihtoehto silloin kun dominot alkaa kaatumaan on pitää tauko. Juoda jotain hyvää, syödä pikku välipala ja koittaa rauhoittaa mieli. Se on kumma miten moinen operaatio voi vielä pelastaa huonosti menneen session. Meidän porukassa käytetäänkin paljon lausetta "Tuu pois sieltä!" joka on ystävällinen kutsu tulla hörppään kalja ja hiukan miettiä miten se homma etenee.

Sähläyksen jälkeen "Tuu pois sieltä!" huudettu ja minä poika se tottelen.

Maapallon paras amatöörikalastaja näyttää mallia kuinka otetaan rauhoittava huikka.

Kaikille sattuu huonoja päiviä tai hetkiä, mutta ainakin mielestäni se on yksi koko homman peruspilareita. Niistä voi oppia yllättävän paljon ja omille mokille on hauska jälkeen päin nauraa vaikkei ne sillä hetkellä siltä tuntuiskaan. Ainakin minun mielestä tämä koko harrastus olisi pirun tylsä jos kaikki menis aina niin kuin telkkarissa. Mitä kivaa ja inhimillistä semmosessa robottimaisessa suorittamisessa olis? Mun mielestä ei ainakaan mitään.

Aina ne epäonnistumiset ei ole omissa käsissä vaan luontokin näyttää välillä nurjan puolensa.

Hyvällä porukalla toikaan ei niin haittaa.

Joten ei muuta kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä:). Onneks on aina päivä uus sitten huomenna.

Kesä ja kärpäset.

Howdy Folks!

Nyt kun kesä on kääntynyt elokuulle on aika alkaa taas kirjoittamaan tyhmiä juttuja tänne vaatimattomaan blogiini.

Olen pitänyt tässä lohetonta kesää ja täytyy sanoa, että se on mennyt yli odotusten. Yhtä pientä epätoivon hetkeä lukuunottamatta mitään kovaa poltetta lohihommiin ei ole ollut. Sekin vähä mitä olen lohihommista unelmoinut on lähinnä liittynyt saunomiseen, syömiseen ja juomiseen. Sekä niihin hienoihin hetkiin kun pääset korkkaamaan aamun hämärässä hienon poolin, pieni krapulan häive ohimoilla jytkyttäen. Se että siltä laskulta yleensä poistutaan taukopaikalle ilman nyppyäkään ei vähennä sen hetken arvokkuutta. Kaikki lohestajat varmasti tietävät mitä tarkoitan.

Pelissä olen pysynyt mukavasti mukana kavereiden avustuksella. Lohirapsaa on pukannut tasaiseen tahtiin. Hiukan mollivoittoisia on raportit tosin olleet.

Itse olen kalastanut koko kesän haukea ja ahvenia perholla. Ei mitään maailmanluokan kalastusta, tiedetään, mutta kyllä se kaikki paikalliset istarikosket ja tammukan lirkkimiset voittaa kun saa rauhassa olla veneessä tai rantakivellä ja heittää perhoa. Kylmää olutta ja kuumaa grilliruokaa vielä mukaan niin avot. Joskus teen myös niin, että kun puikkari nappaa perhoon, pidän silmiä hetken aikaa kiinni ja kuvittelen itseni johonkin ihan muualle ja perhoon ottaneen kalan joksikin aivan muuksi kuin 800gramman haueksi... On se itsensä huijaaminen sitten kivaa:)

Ruakaa

Perhojakin olen sitonut. Ihan liikaakin... Haukiperhoja täytyis vielä syksyn kalastukseen niputtaa. Teen pienen SBS-setin perhoista mitä olen tässä kesän aikana tehnyt joten pysykää kuulolla.

Pikkusen on vielä tilaa pikkuperhoaskissa.

Muuten valmistautuminen syksyyn on mennyt aikataulun mukaan. Upeeta settiä on tiedossa!

Sukkula Veenukseen

Kunnon suolaisenvedenvapa, ei niin suolaiseen hintaan? Jos tälläinen on dilemma niin mulla on siihen ihan hyvä ratkaisu... Osta Visionin Venus!

Reissun vauhdikkain kala taittu Venuksella. Tämä vikkelä ja vahva "teini" pääsi useemman kerran pohjille ja pisti Venuksen koville. 

Aamu lähteny kivasti käyntiin. 

Pääsin kurmuuttamaan #10 Venusta taannoisella Striperikeikalla ja tykästyin siihen heti ensi heitoista lähtien. Vapa on mielyttävä käyttää isoilla ja pienillä perhoilla ja sen fiilis ei juurikaan muutu vaikka virittää siihen sitten 400grainisen uppomurkulan tai luokkaisen intterisiiman. Vapa tuntuu loogiselta käyttää kaikissa tapauksissa eikä siitä jää semmoista hiukan outoo fiilistä käteen kun on täräyttänyt 400grainisen ilmoihin...

Onnistunu heitto ja uitto palkittiin jälleen kerran kalalla ja Venus on jälleen kerran mutkalla.

Vapa on loistava peli väsyttää niin sukeltajia kuin pintaliitäjiäkin. Näillä tarkoitan siis kaloja jotka sukeltavat syvälle ja kaloja jotka eivät sukella. Sukeltajien kanssa varsinkin arvostan vapaa jossa ei ole aivan umpijäykkä tyvi. Kalan "pumppaaminen" pintaa kohti on mielyttävämpää ja tehokkaampaa vavalla jossa on hiukan joustoa tyvessä. Näin ainakin minun "tekniikalla". Pintaliitäjien kanssahan yleensä ei ongelmia ole vaan väsyttämisen haasteet on yleensä siinä jos kala alkaa kiertämään paattia ennen kopin ottoa. Se on välillä mielenkiintoista tanssia kun kolmella jampalla on samaan aikaan kala kiinni ja kaksi niistä kaloista kiertää venettä samaan aikaan. Siinä saa mennä yli ja ali muutamaan kertaan:).

Tämä porsas(siis  kala!!) laittoi Venuksen ihan reilulle mutkalle kun veteli pohjia pitkin.

Triplat päällä ja kohta striperirinki pyörii.

Komponentit vavassa on laadukkaat ja toimivat. Kahva hyvän mallinen, jne, jne... Värimaailmakin mielyttää omaa silmää.

Vapa ei kuitenkaan ole täydellinen. Toimintaan en juurikaan koskisi, mutta jos itse tota keppiä "kehittäisin" niin löisin siihen kelankiinnikkeen jossa on tuplalukitus ja löisin näihin #10 ja #12 keppeihin hiukan jatketun kahvan. Kelankiinnike ei ole nytkään huono, mutta noilla yksi ruuvisilla on kuitenkin taipumus löystyä jos sitä hiukan vahingossa räplää. Kymmenen sentin jatko kahvaan tois jo mukavasti vääntöä ja mukavuutta jatkuvaan vääntöön. Olen nähnyt useitakin toimivia ratkaisuja ja yksinkertaisimmillaan se jatko voi olla vaikka ihan foamia joka hiukan kapenee loppua kohti. Pikkujuttuja, mutta noillakin on oikeesti ihmeenkin iso merkitys silloin kun kalastus on hurjaa.

Komea on vapa.

Tässä linkkiä valmistajan sivuille: Venus

Kuvat by: JK, JKe ja PRe

Reissua pukkaa...

Cape Cod

Vihdoin alkaa olla se odotettu hetki kun saa pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä hakemaan niitä Tärppejä ja Unelmia.

Reissun kohteena on tällä kertaa Cape Cod ja uhreina Striped Bass ja Bluefish. Marginaalinen sauma löytyy myös Blue Fin Tunaan, mutta tähän aikaa vuodesta ne ovat enemmänkin virvelihommia sitten jos kohdalle sattuu. Ei se kylläkään mitään haittaa koska kyllä aina yksi 200paunanen popperikala voittaa pilkkimällä "perhosteltun" pikkukalan.

Siimat on testattu ja vavat viritelty. Perhoja on sidottu vaikka koko niemimaan tarpeisiin. Henkinen tasapaino on epävakaa ja kunto todella rajun kuumetaudin jälkeen heikko. Saa siis nähdä miten äijän käy.?

Perinteinen romukuva

Vastaiskuja on treenattu koko kevät haukien kanssa joita on tullutkin ihan mukavasti. Se metrinen nyt sit kuitenkin jäi saamatta, mutta eiköhän se metri mene Codissa rikki.

On aivan mahtavaa päästä kalastamaan maailman parhaan oppaan kanssa jota voin vielä kaiken lisäksi kutsua ihan oikeaksi ystäväksi. Gilbert Berke niminen hyypiö on kyseessä... Gillissä on sen lisäksi, että hän on mahtava tyyppi se hyvä puoli, että hänestä huomaa todella pitkälle sen, että hän ei tee tuota hommaa enään rahan takia vaan rakkaudesta lajiin. Kalamies isolla Koolla ja pidän itseäni aika onnekkaana, että hänen veneeseen pääsen. Sinne kun ei nykyään enään joka jätkää päästetä vaan Gil opastaa enään pelkkiä tuttuja tai maksimissaan tutun tuttuja.

Mitään sen kummempia tavoitteita ei ole, mutta olis se kiva jos sais yli 42" Bassin. Porukkaan kun osuis vaikka yks 45" niin se olis hienoa se. Mikään pakottava tarve saada isoa ei kuitenkaan ole, koska Bassejen kohdalla ehkä se kiinnostavin kokoluokka on sitä 30-35" kalaa. Ne on rajuja iskeen perhoon ja vetää paljon paremmin kuin nuo isommat. Eroa vois kuvailla vaikka siten, että nuo keskikokoiset ovat 800metrin juoksijoita, bassimaailman David Rudishoja kun taas nuo isot ovat enemmänkin semmosia peruskeskikaljapaikan portsareita - kymmenen metrin juoksun jälkeen täytyy jäädä monttuun möllöttämään...

Enkka bassi. Kohta toivon mukaan entinen enkka...

Monipuolista ja vaihtelevaa syövän kalan kalastusta odotan ja sitä pitäis kaiken järjen mukaan olla tarjolla riittämiin. Herkkää presentaatioo matalikoilla ja hurjaa blitzijahtia avovesillä. Siinähän ne tärkeimmät. Noitten juttujen takia sitä jaksaa tehtaassa painaa pitkää päivää!

Iso parvi arkaa kalaa.

Raporttia tulee kun tulee...

Evästä

Lapasesta lähti!

Laatuolutta ja laatuperhoja? No, makuasioitahan nuo.

En tiedä onko teille se tunne tuttu kun tietää, että joku asia lähtee aivan lapasesta ja silti sen tekemistä vaan jatkaa? Totuuden nimissähän mulla olis montakin asiaa mistä tämän jutun vois kertoa, mutta puhutaan nyt vaan tästä tämän vuoden hullutuksesta, eli salttiperhojen tekemistä.

Perhoja joita maailman petokalat puree on sairaan hauska sitoa. Niissä on jotain niin erilaista kuin perhoissa mitä tulee rasvaevällisille kaloille tehtyä. Vaikka kyllähän nuo pikkukalaperhot myös lohnakkeille varmasti kelpais kunhan niitä vaan niille uittais.

Joka tapauksessa siis tässä on tullut sidottua kaikenlaisia flätwingejä, deceivereitä, upottelumurkuloita ja kuituperhoja omiks ja koko pirkanmaan tarpeiks. Niissä vaan on sitä joitain ja kun on sopivat materiaalit niin taivas on vaan rajana kun tekee muunnoksia parista toimivasta perusmallista.

Siinä on reissuihin lähtevät. Tämän päälle on vielä muovipussillinen varaperhoja...

Näiden perhojen sitominen on ollut erittäin kehittävä kokemus ja nyt voin ensimmäistä kertaa sanoa, että saan tehtyä sellaisia perhoja joita olen lähtenyt tekemäänkin ja mitkä toimii niin kuin olen niiden halunnutkin toimivan. Se on kiva tunne kun huomaa kehittyneensä jossain itselle tärkeässä asiassa. Tekemistä tosin on vieläkin, koska perhojen viimeistely vielä hiukan ontuu ja keskittyminen meinaa aina hieman herpaantua siinä vaiheessa kun pitäisi perhon pää viimeistellä. Ehkä se kun sitä vimpan päälle hienoa perhon päätä ei osaa pitää kovinkaan tärkeänä kalansaannin kannalta niin sen takia siitä tulee hiukan luistettua. Harmittaa vaan välillä jälkeen päin kun on päässy joku vähän epäsiisti yksilö rasiaan.

Talvi-illan touhuja. Rommia ja sidontaa.

Inspiraation lähteinä omille sidoksille on ollut erinäiset intternetin syövereistä eteen tulleet perhot ja erityisesti kaverini Ilkan perhot jotka vetävät vertoja maailman parhaitten sitojien perhoille. Varsinkin Ilkan kuituperhot ovat aivan omaa luokkaansa ja häntä kopioimalla olen saanut omatkin kuituperhot siihen malliin jotta niitä kehtaa käyttää.

Nyt voi vihdoin olla tyytyväinen näihin.

Kaiken kaikkiaan tämä on todella koukuttavaa touhua ja suosittelen jokaista sitomaan satsin näitä koukuttavia perhoja.

Tässä pieni lista tavaroista joita kannattaa hankkia näitä perhoja varten:

Koukut:

Käytä vain ja ainoastaan laadukkaita koukkuja. Koeponnista koukkupaketista joku koukku niin tiedät minkälaista vääntöä koukku kestää. Gamakatsulta löytyy lähes pelkästään hyviä koukkuja joten niitä on helppo suositella. Myös Sakumalta löytyy jotain laadukkaita malleja kuin myös Mustadilta. Sakuman 410 ja 420 esim. ja Mustadin Big Gun ja Big Game light. Deceivereihin saa olla vähän pidempi vartinenkin, mutta tykkään pääasiassa sitoa nämä perhot lyhyt vartisiin koukkuihin. Tulee omaan silmään paremman näköinen ja pysyy ja kestää kalan suussa paremmin kuin pitkä vartiset.

Laaturautoja isommille fisuille

Sidontalanka:

Vahvaa ja kestävää! Langan pitää olla sellainen, että sillä saa tarpeen tullen oikein runtattua matskut paikalleen. UTC:n GSP ja Lagartunin XXX on aika hyviä, mutta ei täydellisiä. Vielä kun joku keksis sellaisen langan joka olisi todella kestävä, mutta ei aivan noin liukas kuin nuo kaks on.

Luonnonmatskut:

Hyvä bucktail on kaiken perusta. Tyvestä hiukan ontto, keskeltä jäykähkö ja kärjestä pehmoinen. Pitkää ja vähän pätkempää kannattaa pitää varastossa. Saa olla tarkkana, että löytyy sitä oikeaa. Noissa on aikamoinen hajonta laadun suhteen. Jännä homma kuitenkin, että se ei näy hinnoissa?...

Mun kaks parasta bucktailia

Eihän tästä nyt oikein tolkkua ota

Toinen perus luonnonmatsku on kukon häkilähöyhenet. Satulahöyhenet ovat varsinkin meikäläisen lemppareita. Oikeastaan ideaali tilanne on jos sinulla on hyviä, pitkiä satulahöyniä ja sopivan jäykällä ruodilla olevia niskahöyheniä. Noita yhdistelemällä perhojen pystöistä saa erittäin hyviä. Näiden  tavaroiden saatavuus on vielä huonompi kuin bucktailin. Eli sarjaa vitun huono!"%. Jos siis sattuu hyvää matskua eteen niin kannattaa ostaa varastoon.

Pari Whitingin tuotetta

Keinokuidut:

Slinky&Flash, Slinky blend ja hiukan mixiin mukaan SF blendiä. Toimii kunhan saa sen itse sidontatavan pelittämään. Muitakin matskuja on tullut kokeiltua, mutta ei.

Kuitua kuitua...

Fläsät:

Käytän vähän mitä sattuu, mutta yksi on mistä pidän erityisen paljon ja se on mirage flash opaalin värisenä. Siitä saa sellaisen luonnollisen kiillon perhoon. Vaikkakin jotkin vanhat parrat on sitä mieltä, että fläsän kanssa ei kannata liikaa läträtä niin harvat ovat olleet ne poikkeukset kun reilulla fläsällä sidottu perho olisi hävinny fläsättömälle. En tiiä, itse oon sitonut pääasiassa fläsällä, mutta varmuuden vuoksi olen jokusen jättänyt ilman kimalteita.

Hermot meni...

Lohipaikka ja tittivehkeet niin kuin yks kuuluisa Skotlantilainen lohestaja meikäläisen vavoista sano.

Otsikko on ehkä hiukan raflaava, mutta kuitenkin tavallaan paikkaansa pitävä. Mulla on jo jokusen vuoden ollut vaikeuksia sopeutua tuohon lohenkalastus-skeneen. Hinnat nousee ja pääseminen mielekkäille kalapaikoille käy vaan vuosi vuodelta vaikeammaksi. Kaikki julkaisut pursuaa juttuja ja kuvia siitä kuinka G:eellä alkavilla vapamerkeillä vedellään monsteri lohia ja kaikki muu lajiin liittyvä on ihan homojen hommaa. Lohestuksen pointti omalta kohdalta menee ihan ohi tässä joka vuotisessa taistelussa saada joitain järkevää kalastusta aikaiseksi. Hinta/laatu suhdekkin alkaa oleen monessa paikassa omasta mielestä jo aika heikko. Koko homman sielu ja suola on katoamassa.

Mikä se lohestuksen sielu sitten on? Minulle se on hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa. Se on epäsäännöllistä nukkumisrytmiä, pientä jumputusta ohimoilla edellisistä kaatoryypyistä ja mahdollisuutta ottaa aamukalja. Kalastaa kivoja paikkoja ja mahdollisuutta saada joku muu kuin titti. Se on myös sitä että saa toteuttaa itseään käyttämällä haluamiaan siimoja ja perhoja jotta saa pyydön lohelle tarjottua monipuolisella tavalla.

Siinä on ihmisen hyvä olla. Ehkä taas ens vuonna?

Valitettavasti tuo kaikki menee vaikeaksi tänä päivänä ja tilanne alkaa näyttään siltä, että hyppy lentokoneeseen ja "väärien" lajien kalastus on aina vaan houkuttavampi vaihtoehto. Rahallahan noita edellä mainittuja asioita on mahdollista saavuttaa vieläkin, mutta niin.... Toki tämä on vain oma näkemys asiasta ja uskon että jos vaan päät otettais pensaista pois niin tässäkin lajissa voisi olla tulevaisuutta.

Pidän siis välivuoden. Katsellaan sitten tilannetta uusin silmin ens vuonna. Turha siis laittaa vielä ostopyyntöjä lohivälineistäni:). Eiköhän sitä atlantilaisen perässä tule taas ensi vuonna juostua... Kireitä vaan kaikille jotka joka tapauksessa kohta kauden aloittaa.

Tämä vuosi ei kuitenkaan mene mitenkään hukkaan vaan kyllä sitä ollaan vahvasti kalahommissa mukana. Sen minkä tässä projekti "Tapan itseni työllä" ohessa kerkiää. Palataan asiaan siitä mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Laitateen pieni vihjekuva siitä näin alkuun...

Systeemit uusiks? Vai meneekö...

Suomen talvi on pitkä. Siis ihan liian pitkä... Tässä on ihan liikaa aikaa miettiä kaikenlaista turhaa ja vähemmän turhaa kun tositoimiin ei pääse.

Nyt on kuitenkin aika sille vähemmän turhalle. Tai näin ainakin itse asiasta ajattelen.

Jostain syystä kahden viime vuoden lohikeikat ovat olleet tapahtumiltaan hiljaisia. Onhan sitä pari ihan ok kalaa tullut, mutta kaiken kaikkiaan tapahtuma määrä on laskenut dramaattisesti edellisistä vuosista. Ei nykyä, ei pitelyitä kuin todella harvoin. Toki kyse on myös ajankohdasta milloin on ongittu, mutta joka tapauksessa hiljaista on ollut.

Jotenkin tämä ns. "kuiva kausi" on laittanut miettimään montaa asiaa lohenkalastukseen liittyen ja yksi on ollut perhorasian sisältö joka on suoraan sanottuna päässyt hiukan levähtämään. Tarkoittaen sitä, että malleja ja värejä on ihan joka lähtöön.

Ryhmäkuva josta jäi piru vie sinkut pois!!

No, sitten heräsi idea aloittaa homma uusiksi. Tai no, ei nyt sentään ihan tyhjältä pöydältä vaan selkeyttäen pakettia. Otan käyttööni seuraavat gategoriat:

Isot ja rumat

Tulviin tehdyt värikkäät ja fläsäkkäät tuubit. Kahta eri kokoo, 10-11cm siivellä ja 13-14cm siivellä. Väreinä oranssia, keltaista ja mustaa. Paljon fläsää. Siipi sutjakka, mutta harteikas. Ei liikaa kettua jotta uppoo. Rungossa kultaa ja oranssia. Painona conari ja lyijy. Kaikki muut härpäkkeet askista pois. Ei siis enään neon-vihree, pinkki viritelmiä tai ympärisidontaa. Noilla tulee jos tulee kun vesi on värjääntynyttä.

Väriyhdistelmä johon on luottoa ja joka näkyy mukavasti.

Ihhana olut ja ruma perhonen.

Pinnan tuntumassa kulkevat isommat

Tarkoittaen siis käytännössä Sunray muunnoksia. Siiven mittana 6-7cm, 9-10cm ja 11-12cm. Kaikilla mahdollisilla alussiipi väreillä.

Santikkaa.

Perusputket

Muoviputkeen sidottuja, kevyesti lyijyllä painotettuja putkia. Siipi 5-7cm. Sutjakka. Kolme värimaailmaa: Musta/vihree, musta/punainen ja vihreä/kulta. Jotain pieniä nyanssieroja saattaa näihin lipsahtaa, mutta noissa pysytään. Fläsää hyvin vähän jos ollenkaan. Siiman päässä luultavasti suurimman osan kalastusajasta.

Perus putkoset ryhmäkuvassa.

Sinkku koukkuun tehdyt

#1 ja #2 sinkkuun väännetyt sekasiipiset. Siiven mitta 3-4cm. Erilaisia värikomboja. Syy näiden tekoon on se että tuollaiset 3-4cm siivellä olevat putket ovat jotenkin rasittavia pelejä. Niitä on inhottava sitoa ja niiden kanssa joutuu käyttämään tarpeettoman pientä koukkua. Nämä siis korvaavat pikkuputket rasiasta. Syynä siihen miksi en näitä sitonut tupliin tai kolmihaaroihin on ihan sitojan omassa päässä. Nämä vaan jotenkin näytti paremmalta sinkussa kuin noissa muissa. Samoihin koukkuihin väänsin myös GP muunnokset.

Joku GP viritys.

Sinkkuja

Tuplat

#6, #8 ja #10 kaksihuaroihin sidotut ötökkämäiset perhot. Pääasiassa Jaakkoja, mutta myös muita viritelmiä mukana. Maanläheiset värit ja ötökkämäinen muoto.

Perus Jaskat.

Itse uskon tähän pakettiin. Tuntuu siltä, että voin antaa lohelle ihan oikeita erilaisia vaihtoehtoja vanhan sekametelin sijaan. Varaahan tässä on vielä selkeyttää huomattavasti, mutta jotenkin tässä systeemissä kiehtoo se että perhot ovat keskenään aidosti erilaisia kun ne veteen tipauttaa. Lohihan se tietysti lopulta ratkaisee täytyykö taas ens vuonna miettiä jotain uutta? Perstuntuma kuitenkin sanoo, että tässä ollaan nyt jotenkin hyvällä mallilla ja systeemissä mikä on selkeä, mutta ei liian pelkistetty. Voihan se kuitenkin olla, että niitä "jokereitakin" tulee silti sidottua. Reppuaskiin niitä ei kuitenkaan tänä vuonna laiteta. Perkuleen pitkä on talvi...

Toistaiseksi pensselit on hyvinkin vahvasti lumessa...

Vision intermediate skagit. Ensi purasu...

Sain helmikuun alkuun otsikon mukaisen skagitin käyttööni ja sitä on nyt sen verran pureskeltu, että on aika antaa alustavaa tuomiota.

Paketti Kick Assiä.

Siimassa on valmiit ja erittäin laadukkaat loopit. Ne on ihan pomminvarmat pelit joten minkäänlaista epäilystä niiden kestosta ei ole. Siima on väriltään mintun vihreä joka sopii mainiosti intterirungon väriksi. Siiman paino ja malli on printattu etummaiseen looppiin joka on kätevä pikku yksityiskohta jos on niin paljon erilaisia klumppeja kuin mulla.... Ei mee vehkeet niin helposti sekaisin.

Loopit ja sutturat.

Käytökseltään siima on erittäin samanlainen kuin sen kelluva velipoika (Täällä arvostelu siitä). Siima ei tunnu niin aggressiivisen takapainoiselta kuin esim. Echo/Airflon vastaavat vaan siinä on jotain speysiimamaista rauhaa. Se onko se sitten aina niin hyvä juttu onkin asia erikseen. Etukartiossahan Vissun poijjaat on onnistuneet loistavasti. Se kääntää varmasti ja suorasti lähes kaikkea mitä siihen kiinni lyödään. Se on hyvä juttu se. Itse asiassa tuo etukartio ja käännön rauhallisuus on se tämän siiman myyntivaltti. Se on pykälän parempi kuin kilpailijoilla.

Olen päässyt kalasteleen siimalla Skotlannisssa ja tuossa paikallisella virralla ja tyytyväinen olen siiman toistaiseksi ollu. Sillä on mukava kalastella ja heitellä isohkoja perhoja. Olen nakellut sitä niin "oikeana" skagittina kuin myös normi ampparina ja se toimii molempiin puuhiin mainiosti. Muistakaa vaan pitää SA-heitoissa rytmi nopeampana kuin kelluversiolla niin ei tule ongelmia. Jos alatte hirveästi odotteleen asetteluheiton jälkeen niin ongelmia tulee, koska intterirunko jämähtää nopeasti veteen kiinni. Teette vaan setupin ja annatte siiman laskeutua kokonaisuudessaan veteen jonka jälkeen pamautatte ilman kummempaa upottelua siiman liikkeelle.

Kaljaa, skagittia ja isoja putkosia.

Siima on parhaimmillaan koskipaikoissa ja ylipäätään alueilla jossa pintavirta ei suosi kellurungon käyttöä. Sillä saa paljon tasaisemman ja halutessaan syvemmän swingin aikaiseksi kuin kellillä.

Vision on tehnyt mielestäni todella hyvän ratkaisun myydessään tätä siimaa pelkkänä runkona ilman paketissa olevaa tippiä. Hintakin on järkevä.

Lisätietoja siimasta löytyy Vision kotisivuilta. Jos hakusessa on siima jonka tippiä voi vaihtaa, joka heittää isoja perhoja ja ui syvemmällä kuin kellurunko niin ei kun kauppaan ostoksille. Aika varma valinta.

Loppuun hiukan heittovideoo: 

Siimat joiden paketissa lukee Skagit.

Vuosi oli muistaakseni 2007 kun sain ensimmäisen skagit nimellä varustetun ampumapään kelalle. Se oli Airflon NW-skagit. Sen jälkeen olen päässyt testaan ja käyttään melkeimpä kaikkia tuolla skagit nimellä kulkeneita siimoja. Kokemusta ko. siimoista näin Suomen mittakaavassa on kohtalaisesti. Kokemus ei rajoitu pelkkään heittelyyn vaan noilla siimoilla on kalastettu paljon ja saatu kaloja paljon.

Välimallin skagitsetti valmiina käyttöön.

115cm laksi skagitilla.

Tiedän kohtuu hyvin näiden siimojen taustat ja alkuperäiset tarkoitusperät. Tiedän myös sen, että historian havinaan ja mihinkään valmiisiin muotteihin ei ole syytä jämähtää. Maailma pyörii ja vettä (ja kuulemma paskaa...) virtaa Vantaassa. Lisätietoja ja historiaa tämän tyylin ja siimojen perinteestä voi lukea esim. täältä jos lontoo taipuu: Skagit

Ystäväni Perry näyttää ameriikan mallia.

Se mihin minä keskityn on se, mitä nämä siimat tarjoavat Suomalaiselle kalamiehelle nykyisessä muodossaan, tänä päivänä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mitään totuuksia en tässä lauo, vaan teksti perustuu omiin kokemuksiin ja siihen mitä olen tutuilla ja tuntemattomilla Suomalaisilla kalamiehille näitä nähnyt.

Kaikki nykyiset skagitit ovat enemmän tai vähemmän kartioituja ja erittäin mukavia heittää. Ne ovat monella tapaa samanlaisia pelejä kuin mitä monet Skandinaaviset ampumapäät, sillä erolla että ne ovat kaikki ns. tippisiimoja joihin täytyy lisätä tippi jotta niillä voi heittää ja kalastaa. Niissä on myös keskiverto ampumapäätä "rajumpi" kartio joten ne ovat omiaan heittämään isoja perhoja. Okei siis hetkinen, amppareita joiden tippiä voi vaihtaa ja ovat omiaan heittämään isoja perhoja, hmm.... Siis näillehän on oikeesti käyttöä!! Itse olen ainakin putkiperhojen ystävänä perkuleen tyytyväinen siihen, että pystyn perus putkoset heittämään todella vaivatta myös 7-8luokan kakskätisillä eikä ole aina pakko mennä sinne tosimiesosastolle jotta saadaan green butti tuubi lentämään.

Iso ja räikee tuubi lähdössä käyttöön.

Sinne män. Photo by Nsva

Toisin kuin jotkut uskovat niin näillä siimoilla ei ole pakko heittää pelkkiä ns. SA-heittoja. SA on lyhenne sanoista sustained anchor joka on vapaasti suomennettuna upotettu ankkuri. Näitä heittoja ovat esim. erilaiset Poket, Snäpit sun muut voodoot. Katsokaa googlesta jos termit eivät ole tuttuja. Näissä siimoissa ei kuitenkaan ole mitään sellaista ominaisuutta joka estäisi niiden "normaalin" käytön. Siis ihan oikeesti ei oo!! Voit siis käyttää samaa siimaa myös sinkku speyllä, alaheitolla, Ruha spreyllä, snake rollilla, normaalilla tupla speyllä(siitä on kuulemma skagit versiokin...), jne, jne... Kaikkihan riippuu siitä, minkä painoisen siiman valitset käyttöösi/vapaasi eikä siitä, että paketin kyljessä lukee skagit!

Skagshit. Photo by Nsva

Homma toimii. Photo by Nsva

Ja taas toimii. Photo by Nsva

Minkä painoinen siima sitten sopii mihinkin käyttöön? Tässä alla muutama suuntaa antava miete aiheesta.

Oikea Skagit

Perinteiseen ("Oikea"" skagit) SA-heittämiseen valitaan siima jonka rungon paino on suunnilleen sama kuin mikä olisi normaalin, skandinaavisen ampumapään kokonaispaino käytettävään vapaan. Tipin painoa ei lasketa mukaan. Eli jos olet heittänyt 40grammasta Powertaperia vavallasi, ostat 40grammasen skagit rungon(+-2-4g). Tämä on toimiva resepti jos halutaan heittää pitkiä T-14 tippejä ja isoja painoitettuja perhoja. Varsinkin silloin kun T-tipin mitta ylittää sen maagisen 12 jalkaa (riippuu vavan mitastakin missä kohtaa se raja menee) niin tällä tavalla valittu siima on omimmillaan silloin. Heittorytmi näillä painoilla kannattaa pitää rauhallisena ja voiman käyttö jättää vähälle, koska rungon iso massa repii tippiä herkästi irti ankkurista. Perinteiseen tapaan valittu siima on myös omiaan silloin kun takaheittotilaa ei ole lainkaan, koska rungon massa riittää lataamaan vavan jo olemattomalla d-loopilla. Oikein ahtaissa tiloissa kannattaa kuitenkin heittorytmiä nopeuttaa sen verran, että tippi ei ehdi pureutumaan veteen liikaa, koska mitä pienempi d-looppi niin sitä vähemmän siihen runkoon saadaan sitä tipin vedestä irti repivää momenttumia. Tämän tyyppinen rigitys on omiaan kylmemmällä vedellä, paikoissa missä pintavirta on kohtuullinen jotta perho saadaan uppoamaan riittävästi. Se on myös erittäin kätevä kun ronkitaan tiukoissa paikoissa poteroita. Lähietäisyydeltä tuota paksua klumppia on todella mukava ja helppo mendailla ja kontrolloida. Esim. Kanadassa oma kalastus on pääasiassa ollut tuota "ronkkimista" ja se on ollut välillä tappavan tehokasta muihin tapoihin/välineisiin verrattuna. Itse suosittelen käyttämään malttia painon suhteen kun valkkaatte tälläisen perinteisen skagitin itsellenne. Painava sen täytyy olla, mutta liian painavalla siimalla vapa alkaa käyttäytymään epämielyttävästi ja kalastuksen tarkkuus alkaa kärsimään.

Välimalli

Välimallin siima tai niinkuin joku jenkkimarkkinamies on sen nimennyt "Skandit", on siima jonka paino on  "oikeaa" skagittia 4-6grammaa kevyempi, mutta on tippeineen kuitenkin Scandi ampparia painavampi. Se on siis välimallin tapaus. Tälläisella tavalla valittu siima toimii hyvänä yleissiimana isommille perhoille ja keskikokoisille tipeille. Pitkät yli 13' T-tipit on kätevämpi heittää "oikeilla" skagit painoilla. Tässä  painoluokassa on se etu että siimalla pystyy heittämään monipuolisempaa heittovalikoimaa kuin painavammalla siimalla. Pystyt siis kalastamaan samalla siimalla myös paikoissa missä SA-heitot ovat no no. Ns. Touch&Go heittojen kanssa rytmi kannattaa pitää rauhallisena ja liika voimankäyttö kannattaa pitää minimissä. SA-heittojen kanssa rytmi kannattaa pitää painavampaa siimaa ripeempänä ja ottaa sitä tippiä myös mukaan sinne D-looppiin. Itse käytän Atlantinlohen kalastuksessa tämän painoista siimaa paljon silloin kun kalastan isommilla putkilla ahtaissa paikoissa ja pidän sitä mainiona tapana kalastaa. Loopithan eivät ole niin seksikkäitä kuin keveemmillä siimoilla, mutta heittopituudet ovat lähes samoja ja eihän kalastaessa tyylipisteitä jaeta. Kun tähän hommaan pääsee sisään niin huomaa valkkaavansa aika usein tämän tyyppisen siiman vapaansa. Tämähän ei sinänsä ole mikään uusi keksintö vaan iso osa lohijoilla käyvistä on tehnyt tätä jo iät ja ajat, eli käyttäneet hiukan ylipainoista ampparia isommille sutturoille ja ahtaisiin paikkoihin. Suurin osa tapaamistani Suomalaisista lohestajista jotka skagit-merkin alla olevia siimoja käyttävät ovat käyttäneet juuri tätä painoluokkaa. Jotain jujua siinä siis on eikä vain omaa kuvitelmaa.

Scandi amppari

Viimeinen tyyli valkata klumppi on ottaa niin kevyt skagitti jotta se on käytettävien tippejen kanssa suunnilleen saman painoinen kuin esim. samassa vavassa käytetty ACE-amppari. Toimii näinkin hienosti kunhan tippi sopii painoltaan klumppiin. T-tippejä ei ole tällä painolla mukava heitellä, varsinkaan jos ne on raskaita tai pitkälle yli 10jalkaisia. Itse olen käyttänyt tätä tyyliä paljon keveemmillä perhoilla. Voit siis lyödä saman siiman kuin mitä olet käyttänyt vaikkapa välimallina #8 kepissä, normi amppariksi #9 keppiin. Jos on vaikkapa matala vesi, mutta paikka on iso ja tuulinen, niin tuo on hyvä vaihtoehto siihen hommaan, koska skagiteissa on aika "munakas" kartio taistelemaan vittimäisiä tuulia vastaan.

Skagitilla metsästettyä lihaa.

Poikien skagitkala

Kaiken kaikkiaan skagit tyyppiset ampparit ovat täällä pysyäkseen. Käyttää niitä sitten millä tahansa tyylillä, niin ne ovat erittäin hyviä kalastustyökaluja. Itselle ne on olleet erityisen mukavia putkiperhosiimoja, koska niillä se on niin helppoo ja kevyttä, että voi hiukan lintsata heittotekniikasta ja keskittyä kalastukseen. Pienemmille koukkuperhoille ja pikkuputkille kyllä löytyy parempiakin vaihtoehtoja joten kannattaa miettiä asiaa oman käytön kannalta. Siitäkin täytyy muuten tähän loppuun mainita, että on mielestäni hiukan huolestuttavaa huomata, että monet ostavat ensimmäiseksi siimaksi heti tuollaisen "oikean" painoisen skagitin. Se on kuitenkin mielestäni erikoistyökalu ja speyheittämisen perusteet olisi erittäin tärkeä oppia keveemmällä siimalla. Kun perusteet ovat hanskassa niin se "oikean" painoisen skagitinkin heitto sujuu kuin tanssi, mutta ei ole kuitenkaan kahlittuna siihen pelkkään SA-tyyliin. Markkinoille on muuten puskenut mukavasti myös intterirunkoisia skagitteja, mutta palataan niihin sit taas myöhemmin.