sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Silmät kiinni

Parit silmälliset sudit


Olen tässä viimeisen vuoden aikana ottanut asiakseni löytää erilaisia tapoja ja liimoja silmien kiinnittämiseen perhoihin. En oikein tiedä mistä moinen missio lähti liikkeelle, koska eihän perinteisellä epoksilla tai UV-liimalla kuorruttamisella mitään varsinaista vikaa ollut. Kuitenkin joku sellainen tunne tuli, että jotain uutta täytyy kehittää. Uudella tarkoitan siis uutta minulle. Kuten lähes kaikessa muussakin perhonsidontaan liittyvässä, uuden keksiminen on nykypäivänä todella vaikeaa ellei mahdotonta. Kaikki on jo tehty.

Pitkätukka liimanhaistelija.


Tässä alla on jokunen ajatus eri liimoista:

5-min Epoksi

+ Halbaa ja aina saatavilla
+ Suhteellisen kestävää
+- Suht painavaa ja imeytyy todella tehokkaasti hiukan lämmitettynä ns ytimeen asti.
- Haisee
- Täytyy aina sekoittaa satsi kerrallaan josta aina jää yli tai sitten loppuu kesken
- Voi olla mämmikourille kuten mulle hankala saada siistiksi jos ei ole mitään pyöritintä.
- Kovuus aiheuttaa esim veneenlaitaan osuessaan sen, että pää halkeaa.

Tykkään perinteisestä epoksipäästä varsinkin perhoissa joihin olen käyttänyt keinokuitua. Painavahko pää auttaa heittämisessä ja painaa keinokuituisen perhon pinnan alle.

Lisää epoksipäätä.


Loon UV. Thick

+ Erittäin helppo levittää ja laittaa sopiva määrä
+ Annostelu "nokkaa" tai pensseliä on erittäin helppo käyttää.
+ Tällä liimalla on helppo tehdä ilmavia ja keveitä "luotipäitä" koska liiman voi kovettaa ennen kuin se on imeytynyt ns läpi asti.
+ Kestävyys oikein kuivattuna ja tehtynä.
- Hinta.
- Kuivatuksessa saa olla tarkkana. Kunnon paisto (3min molemmin puolin) kynsistudiolla tai suora auringonpaiste on mulle toimivimmat tavat. Muuten jää takkuseks pinta.

UV-liima on aivan yliveto "karkkejen" tekoon.

Siisti, mutta ilmava luotipää onnistuu kätevästi UV:eella.


Kunnon tehokas uuni on kätevä peli näissä hommissa. Karkit kuivuu.


Geelipikis

+ Halbaa
+ Helppo laittaa silmän taakse tippa ja kiinnittää oikeaan kohtaan. Käytän usein tätä kun laitan silmän kiinni perhoon ennen kuorrutusta jollain muulla esim epoksilla, UV:lla tai LF:llä.
+ Pysyy tietyissä pehmeissä matskuissa kohtuu hyvin myös sellaisenaan, eli jos haluat mahdollisimman kevyen tavan kiinnittää silmät niin tolla se on tiettyihin matskuihin mahdollista. Esim flättiperhoihin hyvä tapa silmien kiinnitykseen.
- Ei kiinnity kunnolla koviin matskuihin.
- Saattaa sotkea sormia ja perhoa jos et ole tarkkana.
- Ei ole se kestävin vaihtoehto edes pehmeisiin matskuihin kiinnitettynä.

Esimerkiksi tähän dubbingipäiseen perhoon silmät kiinnittyy todella tiukkaan  geelipikiksellä ja sen voi halutessaan jättää tuollaiseksi. Useimmiten laitan tuohon päälle kuitenkin jotain.
Tähän pieneen perhoon isoille kaloille jätin silmät pelkällä pikiksellä kiinni jottei perhoon tulisi lainkaan ylimääräistä painoa. Geelipikis kiinnittyy craft furriinkin suhteellisen tehokkaasti.


Goop

+ Jenkeissä todella halbaa
+ Kiinnittyy todella tiukasti kiinni lähes mihin tahansa
+ Jää elastiseksi
+ Ehkä se paras tai ainakin kestävin tapa kiinnittää silmät ilman kuorrutusta. Flättiperhoihin siis erinomainen vaihtoehto.
- Tolla ei pysty tekemään mitään muotoa päälle
- On niin tahmaista tavaraa, että.
- Haisee.
- En ainakaan itse ole tätä Suomesta löytänyt?

Goopilla silmät pysyy suoraan bucktailissakin kiinni. Liitos on todella luja ja silmä ei irtoa ennen kuin itse bucktail on alta hajonnut.
Pysyy ku tauti.



Loctiten Hybrid

+ Halba
+ Erittäin luja ja elastinen.
+ Tekee todella tiukan liitoksen pienelläkin määrällä.
+ Todella helppo levittää ja käyttää
+ Toimii esimerkiksi dubbingipäitten liimaamiseen loistavasti ja on myös erinomainen valinta siimalooppejen liimaamiseen. Käytän tätä myös poppereitten liimaamiseen.
+ Ykkösliima myös täppäsilmien tekoon.
- Kuivuu hitaasti
- On sen verta litkua, ettei siistin "luotipään" teko onnistu vaikka pyörittelis perhoa penkissä vartin.
- Jättää hiukan mattamaisen pinnan.

Tähän dubbingipääpensseliin on kuorrutus tehty Hybridillä
Greaseflyt on kuorruteltu myös Hybridillä.



Liquid Fusion
+ Halba
+ Vesipohjainen ja vaaraton
+ Todella helppo vetää ohutkin kerros silmien päälle.
+ Oikeitten matskujen kanssa erittäin kestävä.
+ Match made in heaven Senyon Laser dubin kanssa
- Tarkka tavarasta... Osan matskuista tekee hauraaks ja kovaks. Osan kutistaa kuivuessaan. Itse käytän tota lähes pelkästään Senyon dubbingin kanssa.
- Kuivuu hitaasti.

Kevyt, mutta kestävä pää.
Aivan ehdoton liima Senyolla tehtyihin päihin. Tähän kun taas lyö sopivan kerroksen LF:ää niin kyllä kelpaa.



Bonustapa

Yksi ns. bonustapa lyödä silmät kiinni perhoon on tehdä ns. täppäsilmät. Silmän taustalle liimataan ensin pikaliimaa käyttäen esimerkiksi Lateral scale fläsää pätkä. Kun pikaliima on kuivunut ja fläsä on asettunut oikeaan kohtaan, laitetaan ohut kerros Hybridiä päälle. Kun liima on kuivunut voidaan silmä sitoa fläsäsuikaleesta perhon päähän. Itse käytän vielä liitoskohdassa tipan Hybridiä. Silmien tekoon voi käyttää muitakin matskuja kunhan se on kestävää ja venyvää.

Täppäsilmä Deceiverit.


Tossa siis jokusia vaihtoehtoja millä saa silmät pysyyn perhoissa kiinni. Kaikella on puolensa ja puolensa. Mä en ole kovinkaan hyvä käsitteleen noita litkuja joten moni saa varmasti niistä vielä enempi irti. Kokeilkaa ja hakekaa se oma juttu.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Housuja, paitoja...

Meno oli kun Dressmanin mainoksessa kun kävin Sportia-Pekassa Tommilta kyseleen uusia kahluuhousuja rengaskäyttöön.

Eli tarkoitus oli löytää housut, jotka ovat riittävän pitkälahkeiset, vahvaa kangasta ja leikkaukseltaan tilavat jaloista. Kävimme koko kaupan housut läpi eri kokoisina ja pähkäilimme sopivaa mallia. Vaikka olenkin ollut super-tyytyväinen Visionin housuihin ja ensimmäinen valinta olisi ollut Heavy Havut, niin tällä kertaa housuiksi päätyivät Simmsin Guidet.

Kyllä näillä kelpaa geddaa onkia!


Housut ovat todella pelkistetyt ja kuten spekseihin kuului, todella vahvaa kangasta jalkaosalta. Otin L-koon housut pidemmällä puntilla ja isommalla sukkaosalla. Kävin ne jo tossa testaamassakin saaristomerellä ja täytyy sanoo, että kerrankin meni ostos nappiin. Olivat juuri sellaiset housut mitä renkailuun kaipasin. Vaikka toisissa housuissani Vissun Kurissa ei mitään vikaa olekaan ja ne tulevat olemaankin minun ykköshousuni lohestushommiin, niin niiden tiukempi ja lyhyempi puntti on ollut hiukan huono tohon renkailuun. Pitkän päivän aikana pienetkin asiat alkavat tuntumaan ja riittävän pitkä ja tilava lahje on iso mukavuustekijä polskiessa. Myös tuo super-vahva kangas tuo luottoa sen suhteen, että tetsatessa metsän läpi rengas selässä ei oksat pääse puhkomaan housuja ainakaan niin helposti kuin ohkaisempien kanssa.

Puntti on oikeesti järeetä kamaa ja sauma on reiden päällä, joten uskon näiden olevan aika pitkäaikaiset housut.


Toisaalta taas nuo housut eivät vastaa omaa kuvaa kivoista housuista jokihommiin. Niissä leikeissä tykkään keveistä housuista, joissa on paljon taskuja. No, onpahan niihinkin hommiin nyt sitten varahousut valmiina ja vise versa sitten Kurat varalla renkailuun.

Ps. Käykäähän poikkeen Pekassa jos on housuntarvetta. Varsinkin isoille miehille siellä oli poistohintaan sopivia Simmsejä. Myös pirun hyviä niskoja ja satuloita sidontapuolella, streemuihin ja hauki/salttiperhoihin.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Rasiaa.



Mä oon pitkän aikaa miettinyt sitä, että minkälaisen perhorasian sitä hommais noilla salttiperhoille. Kaikenlaisia viritelmiä olen tehnyt joista osa on ollut varsin toimiviakin. Nyt kuitenkin Vision oli ratkaissut asian puolestani ja tehnyt Big Daddy nimisen, ison askin jossa on läpinäkyvä kansi ja vimpan päälle laadukas, lovetettu foami. Varsinkin tuo läpinäkyvyys on todella kiva omaan makuun koska sieltä voi helposti zuumailla jo valmiiksi perhoja.




Nyt on sitten laadukkaat rasiat jossa vaivalla tehdyt perhot säilyvät siisteinä ennen kun joku iso ja häijy kala ne tuhoaa.

Kylä ny kelpaa!