Dominoefekti

Tiedättekö sen tunteen, että jos joku voi mennä pieleen niin tänään se menee? Mulle tuo on ihan liiankin tuttu...

Ei ihan toivottu lopputulos...

Yleensä se alkaa jostain aika pienestä asiasta. Pieni päänsärky (sehän ei toki viinasta johdu...) tai niska jomotus. Semmonen hiukan vaivainen olo.

Kahlaaminen tuntuu vaikeelta, siimat alkaa lipsuu käsistä, tulee myttyheittoja, et meinaa pysyä paatissa oikein pystyssä, jne, jne... Se tuntuu menevän kuin kaatuva jono dominopalikoita. Alkaa parista palasesta ja ennen kuin huomaat koko jono on kaatunut!!

Näinä päivinä huomaa hyvin kuinka kokonaisvaltainen laji perhokalastus on. Siinä vaaditaan koko kehon ja mielen hallintaa. Ei todellakaan mitään täydellistä sellaista, mutta jotain kuitenkin.

Senkin huomaa hyvin, että perhokalastus on laji jota harrastetaan molemmilla käsillä oli kädessä sitten yksi- tai kaksikätinen.

Lohijoella kun välillä huomaa, että heitto takkuaa ja homma ei luista, niin kannattaa katsoa mitä sillä alakädellä tekee. Usein syyllinen löytyy sieltä ja vaikka en uskokkaan mihinkään alakäsi sitä ja alakäsi tätä mantraan mitä alalla paljon viljellään, niin alakäden käyttö kaksikätisellä kalastaessa on todella tärkeää. Joskushan tuo hiukan huono heittäminen myös jollain kumman tavalla palkitaan, kuten mulla kävi viime vuoden Tenon reissulla. Myttyheitto joka kalasti 115cm kalan. Se olikin sitten päivän ainoa lasku joka onnistui edes jotenkin kun oli paikat niin juntturassa pitkästä ajomatkasta. Yleensä kuitenkin noin ei käy, joten en suosittele myttyheittoa säännölliseksi tavaksi kalastaa lohta. Jos ja kun näin kuitenkin jossain välissä käy, niin muista kalastaa se vähän huonompikin heitto loppuun asti.

Hiukan epäonnistunut heitto kalasti yhden hienoimmista kaloistani.

Väsyttäessä tarvitaan kahta kättä ja jos toinen näistä pettää niin tuloksena on usein jotain muuta kuin on toivonut. Tästä hyvänä esimerkkinä oli eräs sessio Kanukeissa jossa sain kunnon tämäyksen kelauskäden peukaloon kelan kammesta. Tiedetään, amatöörivirhe! Loppu päivän kalastuksesta ei sitten oikein mitään tullutkaan.

Ei niin onnistunut väsytysoperaatio.

Seisovan veden tai saltti kalastuksessa yksikätisellä se toinen käsi on myös erittäin tärkeässä asemassa. Koitappa heittää salaman nopeasti isohkoa perhoa blitziin tai haukiperhoa pitkän päivän käyttämättä double haulia. Siitähän ei tule lasta eikä paskaakaan. Siimakäden pettämisen heitossa huomaa hyvin kun perhot alkaa napsuun veneen laitaan tai pahimmassa tapauksessa omaan kroppaan. Sen se teettää kun alkaa lipsumaan. Vapakäden virheet taas huomaa hyvin siitä jos perho läpsyy vedenpintaan kesken suorituksen. Usein käy niin, että toisen käden virhe alkaa ruokkimaan myös toisen käden virheitä. Siimakädellä kun on huono päivä niin sen huomaa myös valitettavasti kalojen tartutuksessa. Eli vaikka kalastus muuten vielä jotenkin toimisi niin et saa kaloja tarttumaan kun siima lipsahtaa käsistä. Näin kävi meikäläiselle tämän kesän striperikeikan viimeisenä päivänä kun kalat olivat erittäin hankalia saada ottamaan. Sit kun sain ne ottamaan siimakäsi ei enään toiminut. Tätä koitin sitten kompensoida toisella virheellä, eli nostamalla vapaa... Taas kerran dominoefekti...

Siimakäsi ei oikein pelannu... It's up in the ass of Japi!!

Paras vaihtoehto silloin kun dominot alkaa kaatumaan on pitää tauko. Juoda jotain hyvää, syödä pikku välipala ja koittaa rauhoittaa mieli. Se on kumma miten moinen operaatio voi vielä pelastaa huonosti menneen session. Meidän porukassa käytetäänkin paljon lausetta "Tuu pois sieltä!" joka on ystävällinen kutsu tulla hörppään kalja ja hiukan miettiä miten se homma etenee.

Sähläyksen jälkeen "Tuu pois sieltä!" huudettu ja minä poika se tottelen.

Maapallon paras amatöörikalastaja näyttää mallia kuinka otetaan rauhoittava huikka.

Kaikille sattuu huonoja päiviä tai hetkiä, mutta ainakin mielestäni se on yksi koko homman peruspilareita. Niistä voi oppia yllättävän paljon ja omille mokille on hauska jälkeen päin nauraa vaikkei ne sillä hetkellä siltä tuntuiskaan. Ainakin minun mielestä tämä koko harrastus olisi pirun tylsä jos kaikki menis aina niin kuin telkkarissa. Mitä kivaa ja inhimillistä semmosessa robottimaisessa suorittamisessa olis? Mun mielestä ei ainakaan mitään.

Aina ne epäonnistumiset ei ole omissa käsissä vaan luontokin näyttää välillä nurjan puolensa.

Hyvällä porukalla toikaan ei niin haittaa.

Joten ei muuta kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä:). Onneks on aina päivä uus sitten huomenna.