Oppaista ja niiden veneistä...

It sucks to be the baitfish!

Tässä kun tämän kauden reissuja lyödään pikkuhiljaa lukkoon ja mietitään tulevan kauden metkuja tuli mieleen kirjoittaa pari sanasta rakkaasta aiheesta.

Whoozzz

On ollut ilo ja kunnia päästä kalastamaan monessa paikassa, eri näköisiä kaloja perholla. Sen eteen on tehty niska limassa töitä ja uhrattu paljon ns. normaaleita asioita. Suolaisen veden kalastuksessa isoin rahareikä on juurikin nuo otsikossa mainitut asiat, eli oppaat ja niiden veneet.

Onnistuneen reissun kantilta nuo kaksi asiaa ovat tärkeimmät mihin itse voit jollain tapaa vaikuttaa. Hyvä opas ja toimiva vene = useimmiten hieno reissu, jos vaan luonto pelaa yhtään mukana. Sillon tällönhän se ei pelaa ja reissu voi mennä munille siitä johtuen. Se on kuitenkin asia mihin kukaan ihminen ei voi vaikuttaa.

Keli oli sanalla sanoen aika persiistä, mutta tällä kertaa kävi säkä ja sintti nypytti siltikin.

No, joka tapauksessa, vaikka oliskin kiva paukutella henkseleitä ja kertoa kuinka perkeleen kova kalamies minä tai kaverini ollaan, niin totuushan on, että noilla tuntemattomilla vesillä kippari on se joka hoitaa homman kotiin. Siis jos hoitaa.

Kippari hoitanu homman kotiin ja tuplat on päällä

Kaikenlaisten suhareitten kyydissä on tullu oltua ja koettua on tullu niin iloisia kuin vähemmän iloisia yllätyksiä. Pistetääs tässä vähän listaa siitä mitä pidän tärkeänä oppaassa ja hyvässä perhopaatissa.

Oppaat

- Hyvä tyyppi. Jos kemiat ei kohtaa tai oppaassa on kusipään vikaa niin homma ei oo kivaa.

- Hyvä neuvomaan. Ohjeet on selkeet ja yhteinen sävel löytyy. Jos on jotain kielimuuria niin hyvä opas vaikka viittoo hommat selväksi eikä menetä hermojaan. Hermo heikot kaverit on kaikista pahimpia. Minä en ainakaan reagoi hyvin sellaiseen kusipäiseen tai aggressiiviseen tyyliin neuvoa tai opastaa. Asiallinen ja suora palaute on parasta.

- Tuntee alueen ja löytää kalaa. Itsestään selvä homma tietysti.

- Osaa pelata asiakkaan mukaan eikä ole fakkiintunut johonkin yhteen juttuun. Monipuolisuutta siis.

- Sillä on hyvä ja perhohommiin toimiva vene. Ei tietystikkään tarkoita sitä, että huono vene = huono opas, mutta erinomainen boonus kuitenkin se toimiva vene on.

- Rakkaus lajiin. Vaikka nämä tyypit työkseen tota hommaa tekeekin, niin sen kyllä huomaa aika äkkiä onko palo ja rakkaus lajiin aitoa. Kun palo on aitoa niin opas osaa arvostaa myös kalamiestä joka jakaa sen aidon palon lajia kohtaan ja on valmis tekemään töitä kalojen eteen.

Opastus käynnissä

Don etsii kaloja

Hyvällä oppaalla on huumorintaju kohdallaan

Kippari on kiva päästää välillä lauteille. Gil näyttää miten hommat hoidetaan.

Veneet

- Tarkoitukseen sopiva. Fläteille pientä ja sauvottavaa ja avoimmempaan veteen isompaa ja merikelpoisempaa. Mitään oikeasti isoa isoa ei perhohommiin juuri missään tarvita eikä ne kovin käytännöllisiä olekkaan.

- Hyvät lokerot tavaroille. Varsinkin vähänkään hektisemmässä kalastuksessa on pirun tärkeetä, että veneen lattialla ei ole mitään rojuja. Hyvässä veneessä on suht kuivat lokerot mihin voi reppua ja kamerakamaa lyödä.

- Vapatelineet. Toimivat sellaiset.

- Laidat ja muut ulokkeet ei oo liian korkeet eikä turhia juttuja ole liikaa. Korkea laitainen paatti on mielestäni hankala.

- Kaikki mihin perhosiima voi jäädä kiinni on minimoitu. Ei mitään ylimääräisiä koukkuja ja systeemeitä. Vapatelineet mielummin siten, että vavat eivät törrötä pystyssä vaan ne saa helmoihin piiloon.

- Jos kyseessä on avoimemman veden paatti niin tilaa perseeseenkin siten, että sieltä mahtuu perhoa heittämään. Flättiveneessä tämä ei tietenkään ole mahdollista koska opas sauvoo sieltä...

- Kylmis eväille ja oluille.

Hyvässä veneessä, hyvällä porukalla jopa triplat on mahdollisia.

Donin paatin etulauteilta oli mainio pyytää Poonia. Aamutuimaan napannu iso mamma vetää siimaa rullalta.

Hienosti toimiva skiffi

Ei niin hyvä tapa pitää vapoja veneessä. No, huonommasta paatista huolimatta kalaa tuli.

Siinä nyt on jotain pientä mitä mieleen juolahti. Oikein huonoja oppaita en jaksa alkaa tässä heittämään, mutta paria hyvää voisin vähän kehaista. Don Gablea täytyy ihan vaan sen vuoksi jo kehua, että hän oli erinomainen opettaja, hyvä tyyppi ja loistava bongaan kaloja Keyssissä. Hänen skiffikin oli aikalailla täydellinen. Maverick. Vaikka kaikessa ei päästy Donin kanssa samalle aaltopituudelle, niin hän on eittämättä taitava tossa matalikko touhussa. Olen satavarmasti parempi flättikalastaja tuon Don opastuksen jälkeen kuin ennen sitä.

Donssoni repii kalaa paattiin.

Toinen ja ehkä se paras opas+paatti yhdistelmä mitä omille reissuille on sattunut, eli Rob Pasfield ja hänen Jones Brothersin vene. Vene on aikalailla täydellinen avovesitouhuun. Säilytystilat ovat just eikä melki ja veneestä mahtuu kaks äijää heittään aivan loistavasti samaan aikaan. Veneellä on myöskin hyvä mennä vähän huonommallakin kelillä ja se on erittäin vakaa kalastaa. Vapojakin sujahtaa helmoihin kymmenisen joten voi huoletta laittaa useamman setin pystyyn. Olen samanlaisella veneellä kalastanut myös Cape Codissa ja joka kerta on ollut yhtä fantastinen. Oppaana Rob sopi itselle juuri täydellisesti. Rauhallinen äijä joka tarpeen tullen antoi kultaakin kalliimpia neuvoja. Todellinen mestari ajaan venettä ja laittamaan sinulle sen täydellisen shotin kun jahtasimme albacoree. Meille syntyi jotenkin heti sellainen yhteisymmärrys miten homma toimii parhaiten mulle. Mahtava äijä myös löytämään kalaa. Me sanalla sanoen murhattiin ne albiet Robin avulla. :) . Alla pikku klippi Robin paatista. Aika paska video, mutta kyllä sitä nyt näin talvella katselee.

Rob's Da Man

Oppaan otto on tärkein, mutta samalla kallein osa montaa suolaisten vetten kohdetta. Siinä kannattaa siis olla tarkkana. Kun on pistäny pitkään säästetyt pennoset johonkin retkeen niin olisi todella kiva saada rahoilleen vastinetta. Ai niin, huonommankin veneen kanssa voi elää jos vaan opas on hyvä. Hyvä vene ei taas välttämättä juurikaan helpota jos opas on itsekeskeinen mulkku :) . Vaikka oppaan ottaminen ei olekaan ihan joka paikassa välttämätöntä, niin itselle ne ovat olleet ehkä parhaita kalastukseen liittyviä sijoituksia. Hyvältä oppaalta oppii vaan niin saakelin paljon lyhyessä ajassa, ettei mitään järkee. Siis jos vaan pitää korvat ja silmät auki ja mielen avoimena. Itse hiukan vierastan sitä mentaliteettia jossa ostetaan vaikka 1000€ kela ja 800€ vapa, mutta säästetään esim oppaassa tai oppaan tipeissä. No, en itsekkään ole se kovin tippaamaan, mutta kaiken annan mitä pystyn jos opas on hyvä ollut ja sitä ne osaavat kyllä arvostaa varsinkin jos osaavat suhteuttaa asian asiakkaan tulotasoon. Mielummin siis panostan tuohon kuin hifimpiin vehkeisiin. Tietysti monet pystyy panostamaan molempiin ja sehän vasta hienoa onkin.

Opas ja vene toimii.

Palaillaan!

Toteutunut unelma

Auringonnousu Key Westin backcountrylla

Vaikken olekkaan mikään kovin tavoitteellinen kalastaja niin on mullakin ollu pari sellaista ns. "bucket list" juttua mitkä pitää ennen hommien lopettelua tehdä ja kokea. Yksi niistä on ollut kalastaa isoa Tarpoonia Floridan Keyssissä. Aiemmat tarpoonikokemukset olivat mangrovepuskista karibialta ja se ei juurikaan sytyttänyt varsinkaan kun kalat olivat baby luokkaa.

Viime keväänä tilaisuus tulikin sitten lähteä mestoille kun kaverini Mikko pyysi minua lähtemään mukaansa suurkalastaja Villen jouduttua perumaan reissunsa.

Talvi kului kiivaasti perhoja sitoen, vähän hommista selvää ottaen ja ennen kuin huomasinkaan oli jo lähdön aika. Mikon leikkisästi nimeämällä "PooniPossulla" (siis Mikon auto) matkasimme Helsinkiin ja sieltä parin mutkan kautta Key Westin lentokentälle. Matka sujui hyvässä seurassa muuten aivan mainiosti, mutta vaihto Miamin kentällä oli täydellinen painajainen. Onneksi Mikko tiesi tämän jo etukäteen ja otimme lentomme siten, että vaihtoaikaa oli lähes 4tuntia. No, se ei sitten ollut minuuttiakaan liikaa koska pelkkä matkalaukkujen tullin ohi vienti kesti lähemmäs pari tuntia!! Täytyy sanoa, että systeemit eivät todellakaan olleet sillä tasolla mitä luulisi tuon luokan kansainväliseltä kentältä. Ennen pitkää kuitenkin olimme nukkuneet yön kohteessa ja oli ensimmäisen kalapäivän aika. 

Täytyy sanoa, että fiilis oli huikea kun näki ensimmäiset isot tarpooninsa kirkkaassa vedessä. Jännitti niin saatanasti ja olimme aika tokkurassa vielä eilisen lennon jälkeen joten tekeminen ei ollut kovinkaan vahvaa... Hommaa vaikeutti vielä se, että yhteistyö oppaan kanssa ei ihan heti lähtenyt lentoon ja käytin kirkasta kellusiimaa ensimmäistä kertaa kalassa. Täytyykin todeta heti tosta siimasta(Airflo clear), että vaikka se lentää pirun hyvin ja on helppo heittää, niin minä en osaa kalastaa kirkkaalla siimalla lähellekkään niin hyvin kuin siimalla josta ainakin osa on näkyvää. Menee vaas tatsi hukkaan kun siimaa ei näe. Päivä oli kuitenkin olosuhteiltaan ja kalamäärältään yksi reissun parhaista joten oli harmi kun siitä potentiaalista meni iso osa hukkaan sähläämisen vuoksi. No, semmosta se kalastus on.

Heti ekana päivänä saimme vielä kokea sen, että jos kala ottaa perhoon joka on sidottu 40lb tipettiin niin se ei tule kovinkaan pitkään kestämään jossei perho tartu ns. on the button, eli ylähuuleen siten, että peruke ei pääse hinkkautumaan suuhun tai leikkautumaan poikki veitsen teräviin kiduskansiin hypyissä. 

Saimme kuitenkin jokusen kalan ottamaan ja itse pääsin kokemaan sen asian miksi ihmiset ovat niin hullaantuneita näistä fisuista kun pääsin hyppyyttään "isohkoa" silakkaa. Täysin huomaamattoman tärpin jälkeen helvetti repes ja kala repi siimat käsistä, hyppäs hirveen voltin eteenpäin, kääntyi kohti paatti ja hyppäs uudestaan kohti ja irtos. Meikäläisen reaktio oli kohtalaisen äänekäs "WHAT THE FUCK!!!" ja sitten tipahdin hysteeriseen nauruun platformille :) .

Tulevina päivinä kalastus oli vähän sellaista on off meininkiä ja seilasimme backcountryn ja meren puolen väliä etsien kaloja, aina sillon tällön jotain saaden siiman päähän. Homma oli todella haastavaa ja hermojen hallinta oli koetuksella. Jännitystä on vaikea kuvailla sanoin kun pääsee heittämään 7kalan ketjuille 80lb kaloja tai yksittäiselle 130lb... Välillä olo on kuin pitäisi ekaa kertaa perhovapaa kädessä. Mainittakoon muuten tähän väliin, että itse tykkäsin backcountrystä enempi kuin meren puolen fläteistä. "Takapuoli" oli enempi täynnä eloa ja ympäristö oli todella kaunis. 

Pääsimme siis heittämään kokonaisuudessa ihan kivalle määrää kaloja ja vaikka olosuhteet eivät olleet yhtenäkään päivänä lähelläkään ideaalia (lähinnä tuuli haittasi) niin saimme tussukoita heitettyä kohtalaisen hyvin kalojen syötäväksi. Jos minulla oli 20shottia (ja nyt en puhu mistään viinasta...) päivässä niin sain suunnilleen 12 niistä hyvään kohtaan ja 6-8 aikalailla täydellisesti. Kuitenkin tämä ei näille kaloille riittänyt vaan hommaan vaadittiin säkää, että kala kiinnostui ja söi sen perhon. Kalat olivat siis super passiivisia mikä oli todella raivostuttavaa. Samaa voi sanoa jonkin verran myös paikallisesta tavasta kalastaa. Todella varman päälle pelaamista ja koko ajan varottiin, ettei vaan peloteta kaloja jotta muillakin olisi sauma niitä saada. Itse olisin halunnut kokeilla jotain isoa perhoa näille "nukkuville" jättiläisille ja koittanut sillä herättää saalistusviettiä, mutta oppaalle tämä ei sopinut. Oppaasta puheen ollen, muuten niin vaikka hän oli todella taitava bongaan ja hakeen kaloja ja kaiken kaikkiaan hyvä tyyppi niin tuo perho homma ja se, ettei hän ollut tottunut asiakkaisiin jotka heittää rystyltä kuin pakkotilanteissa vähän kyrpi. Äijällä oli niin verissä se väkisin kämmenelle kääntö, että välillä meinas hermot mennä. Itse kun heitän yhtä hyvin (tai huonosti) rystyltä kuin kämmeneltä, haluaisin aina valita "aseeni" tuulen suunnan mukaan. Tästä ei päästy ihan samalle aaltopituudelle missään vaiheessa, mutta ymmärrän kyllä että vanhoista tavoista on vaikea päästä irti.

No, summa summarun oli kuitenkin reissusta se, että paatilla kävi poonia ja unelmat täyttyivät. Nyt voi vetää rastin ruutuun tostakin. Ymmärrän kyllä nyt miksi jengi noista kaloista tykkää. Onhan noissa jotain raivoa mitä muissa kaloissa ei oikein ole. Tämä siis sitten kun kala on koukutettu. Muuten noi fisut oli ehkä passiivisimpia kaloja mitä itselle on eteen sattunut :) . Olen tottunut siihen, että suolaisilla vesillä huonosta suorituksesta rankaistaan ja hyvästä palkitaan. Keysin Pooneille asia ei oiken mennyt näin, vaan jotenkin tosta tuli sellainen zäkä fiilis tai ainakin sellainen "vääränlainen" arvaamattomuus. Vaikea asiaa on sanoin kuvailla. Kalastuksellisti pidän edelleen tonnikalojen kalastusta haastavampana, mutta kyllä toikin aika hemmetin haastavaa hommaa on ja koettelee kanttia. Itsellä oli ainakin niin löysät housussa kun noita kaloja pääsi näkemään, että ei mitään rajaa. Reissu oli kuitenkin kokonaisuutena hauska ja Mikon kanssa todellinen ilo reissata. Syötiin ja juotiin hyvin. Ystäväni Ilkan kehittämän systeemin mukaan, kaksi kertaa on aina kokeiltava yhtä kohdetta ennen kuin sen hylkää, joten sen varjolla pakkohan tonne on uudestaan mennä. Sitä odotellessa keskitytään muihin eväkkäisiin ja laitetaan Poonikamat telakalle.

Ps. Jännintä tässä koko keikassa oli se, että hienoin kalastuskokemus itselle oli kuitenkin hiuksen hienosti tekemämme Jackin kalastus. Se on huikee näky kun 5jackiä jahtaa pinnassa viipottavaa perhoo. Reissun pisimmät siivutkin vetäs jacki n. 3-3,5kilon jarrua vasten. Ne on uskomattomia härkiä!

NARU

Ystäväni ja kaiken kaikkiaan kova kalamies Saarikon Joonas (Jaakot) lanseerasi viime vuoden loppupuolella setin NARU-amppareita kakskätisille ja pakkohan se oli heti hommata F/I ja I/3 versiot kotiin.

Mätsäsin noi siimat 15' Echo TR:n ja 15' 9/11 Meiser classikin kanssa ja olipas sitten oikein maailmanluokan setit! Tuntuivat oikein sellaisilta Ameriikan ihmeiltä. Jätin Narut aikalailla täysmittaiseksi (F/I kärjestä napsasin 10cm pois) joten siimoilla oli painoa reippaasti. Se ei kuitenkaan haitannut lainkaan vaan siimat olivat erittäin tasapainoisia heittää. Kääntävät pirulaiset vielä isoja perhojakin. Esim. yhdessä testissä oli siiman päässä 15cm tinseli ja sekin kääntyi ilman vaikeuksia.

En missään nimessä ala mitään hoosiannaa laulamaan tässä ja saarnaamaan jostain best of the bestistä, mutta sen kuitenkin sanon, että Narut on yksiä tasapainoisimpia amppareita heittää mitä markkinoilta löytyy. Sana tasapaino on mielestäni hyvä sana niitä kuvaamaan. Jos lukijoista osa on heittänyt ja käyttänyt pikkuspeysiimoja, niin niissä usein on sellainen tasapainoinen tuntuma kun niillä kalastaa. Monesti taas niiden kohdalla ongelma on se, ettei niihin meinaa saada riittävää siimanopeutta. Narut taas lähtee kuin kuppa töölööstä vähän huonommallakin tekniikalla, tinkimättä tasapainoisesta lennosta. Samaa fiilistä heittämisen suhteen en ole kovinkaan monesta muusta siimasta saanut. Nextcastin FF45 on ehkä lähimpänä.

Tuohan ei tietysti välttämättä ole kaikkien juttu, vaan osa tykkää siimoista jotka ns. "rykivät" enempi.

No, miks nyt sitten tälläinen teksti sitten keskellä talvea? Kuulin vahvaa huhua, että Joonaksella on vahvasti työnalla kevyemmät versiot Naruista. Jos oot Joonas kuulolla niin 12-12,5m 36-38g kellu tai kellu/intteri tekis meikä mandoliinille poikaa. Mulla kun pitkien vapojen käyttö on marginaalista niin olisi mahtavaa saada sopivat Narut noihin mun 13-13'6 kepukoihin. Kiitos jo etukäteen! :)

Penkki, hauis, penkki, hauis...

Hyvää uutta vuotta vaan kaikille lukijoille. Vuosi 2014 oli mahtava ja täynnä kaikkea kivaa. Koitan kuitenkin välttää sitä kliseistä vuoden pönökuvakollaasia ja kirjoitella viime vuoden jutuista sitten asia kerrallaan.

Tämän jutun aiheena on joulupukilta saamani uusi perhonsidontapenkki. Vaikka otsikko antaiskin ymmärtää jotain voimailuun liittyvää. Jätetään ne hommat osaavammille.

Mä olen koko perhourani sitonut samalla vanhalla penkillä. Pari kymppiä maksava intialainen ruosteläjä on toiminut työkaluna ja tuhansien perhojen alustana. Penkki on haukkunut hintansa takaisin moneen otteeseen, mutta viimeisen vuoden aikana leuat ovat väsyneet jo niin paljon, että käytännössä olen toisella kädellä joutunut pitämään koukkua kiinni koko ajan. Oli siis aika hommata uusi penkki.

Vanha sotaratsu!

No, mistä lähteä liikkeelle? Tietysti kyssäriä PK-nettiin ja muiden kolleegojen tuntemuksia aiheesta kehiin. Sainkin todella mukavasti apua aiheeseen ja ilman tota olisin ollut tosissaan kusessa. Sitten vaan raakkaamaan eri vaihtoehtoja muutaman kriteerin mukaan:

1. Hinta maks. 200€
2. Isonkin koukun pitää pysyä leuoissa(6/0 nyt ainakin)
3. Rotaatio

Koska mitään kokemusta ei paremmista penkeistä ole, noiden mukaan mentiin ja koittettiin hakea sopivaa. Pelko siitä, että homma menee metsään oli valtava koska noita penkkejähän ei pääse mihinkään ns. koeajaan ja speksejen mukaan hakeminen osoittautui erittäin hankalaksi koska en oikein edes niitä kaikissa tapauksissa ymmärtänyt :) . En vaan ole ikinään panostanut hifimpiin työkaluihin joten terminologia oli osittain vierasta.

Mites sitten kävi? Kyselin vähän ympäri ämpäri tarjouksia eri vaihtoehdoista ja Stenbergin Mikko HSC:ltä pisti parhaan pöytään Stonfon Kaimanista joten päätin tarttua siihen syöttiin.

Nyt on maistiaisia oteltu penkistä n. 30perhon verran ja on aika laittaa plussat ja miinukset paperille:

Jokunen uudesta penkistä.

+ Leuat. Kaikki pysyy kuin tauti mitä niihin on lyöty
+ Pakattavuus. Jos vaimo käy hankalaksi sen saa kaappiin piiloon (siis sen penkin...) ja myös reissuun penkin ottaminen käy ilman onkelmia.
+ Yleinen laatu. Todella hienosti tehty penkki.
+ Ns. pikalukitus. Todella toimiva ja simppeli.
+ Helppo käyttöinen rotaatio.

Noi leuat on ihan huikeet.

Loistava tuo lukitussydeemi!

- Varren säätö. Varren toinen pinta on sileä ja toinen pyöreä. Tämä tietysti mahdollistaa tiukan kiristyksen, mutta samalla vaikeuttaa merkittävästi mahdollisuutta kääntää leukoja esim pikkuisen itseä kohti sitoessa. Käytännössä siis leukojen pitää osoittaa samaan suuntaan kuin alusta.
- Rotaatio. Vaikkakin se rotaatio toimii todella smoothisti ja sen vastuksen säätäminen on helppoa ja kätevää, en tykkää siitä, että siinä se ns. lukituskohta kun leuat ovat ns. nolla-asennossa. Haluaisin rotaation joka olisi täysin portaaton. Pikkujuttu kylläkin, mutta jotenkin ärsyttävä.
- Alusta. On se vaan vähän "kesseli". Sais siis olla pykälän järeempi.

En ole 100% tyytyväinen tohon alustaan.

Varren lukitus on todella laadukas, mutta ei mulle ihan se toimivin systeemi.

Muuten loistavasti toimiva rotaatio ja sen säätönupit.

Moni noista mainituista pointeista voi mennä alkukankeuden jälkeen ohi ja loppuihin puutteisiin varmastikkin totun. Ja siis kaiken kaikkiaan penkki on hieno ja laadukas joten mistään dissaamisesta tässä ei ole kyse. Vaan se pelko siitä, että homma menee ns. v#tuiks jotenkin toteutu, vaikkei sitten kuitenkaan mitenkään totaalisesti. Penkki on kuitenkin niin henk koht peli, varsinkin tälläiselle itseoppineelle sählääjäsitojalle joka ei tiedä oikeasta sitomisesta mitään, että hankalaa on löytää laakista sopiva. Sitten kun seuraavan penkin 10vuoden päästä ostan niin tungen vaikka ihmisten kotiin mahdollisia kanditaatteja kokeilemaan. Varautukaa siis siihen!