lauantai 26. tammikuuta 2013

Mitäs nyt?

Täytyy sanoo että on se ihminen turhamainen. Menee isolla miehellä ihan kuviot ja systeemit sekaisin kun ei olekkaan paria kalareissua jo tässä vaiheessa varattuna. Sitä huomaa heräävänsä keskellä yötä kylmässä hiessä siihen tietoon, että on hyvinkin mahdollista, että Mältinrantaa pidemmälle ei Koskenpoika tänä vuonna kalaan lähde.

Tässä tilanteessa huomaa hyvin sen, että tämä päävikainen intohimo kalastaa perholla kaikenmaailman eväkkäitä on ihan oikea elämäntapa eikä pelkkä harrastus. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin näin siinä on päässy käymään. Osa vuodesta suunnitellaan, osa valmistaudutaan ja osa tehdään sitä itteensä. Tähän kun vielä lisätään perhojen sitominen niin ei se mikään ihme ole, että välillä joutuu sohvalla nukkumaan kun vaimolla menee hermot koko touhuun. En kyllä pystyisi ilman tätä enään elämään vaikka se välillä "hiukan" hankalaksi elämän tekeekin.

Onneksi tässä ei tarvi olla yksin tämän tautinsa kanssa vaan kohtalotovereita löytyy ympäri Suomea. Puhelin soi vähän väliä kun muut päävikaiset soittelevat tuskissaan. Onneksi sentään kaikilla ei tämä vuosi näytä niin hankalalta kuin itsellä, mutta jonkin sortin trendi tämä tuntuis tänä vuonna olevan. Jotenkin on epävarman tuntuista meno vähän joka puolella.

Rajoittava tekijä on myös se, että tuntuu siltä kuin vuosi vuodelta paikat joihin voi lähteä lyhyellä varoitusajalla vähenevät ja vähenevät. Tiedä sitten onko tämä vain omaa kuvitelmaa vai onko siinä jotain perää? Tekee elämän vähän pirun vaikeeks kun pitäis jo vuosi etukäteen varailla systeemeitä valmiiksi ilman mitään varmaa tietoa siitä pääseekö töitten ja kodin puolesta matkalle.

No, jotta ei ihan vaivuttais synkkyyteen niin kyllä tässä pari reissua suunnittelussa on. Saas nähdä toteutuuko ne...

Ei muuta ku hyviä reissuja niille onnekkaille joille kaikki natsaa. Ihan kivaahan tuo pituusheittely ja hauenkalastuskin on, mutta kyllä sen kieltämättä vaihtais vaikka pieneen Cape Codin reissuun jos vaan pystyis...






torstai 3. tammikuuta 2013

Unelmien täyttymistä ja peiliin katsomista...

Vuosi 2012 on nyt päättynyt ja kalavuosi 2012 on jo päättynyt joku aika sitten. On siis aika muistella taakse jäänyttä vuotta ja miettiä mitä jäi käteen.

Vuosi alkoi unelmareissulla. Suuntana Panama ja Montuosa Island keskellä ei mitään. Ja kun sanon että keskellä ei mitään niin ihan oikeesti tuo paikka oli kaukana sivistyksestä - 2-3tuntia paatilla mantereelta Tyynellemerelle. Saari on asuttamaton paratiisi jossa sielu lepäsi lämpimien tuulien puhaltaessa päivettynyttä (lue palanutta...) kasvoa vasten.

Paratiisi


Lämpimät tuulet kuitenkin kääntyivät hiukan kylmiksi (kaikki on suhteellista...) pohjoistuuliksi joiden tuloksena vedet hiukan kylmeni ja kalat passivoitu. Parina yönä tuuli yltyi myös sen verran kovaksi, että teltta lähti pyörimään tuulen mukaan. Oikein mukava herätys... No, onneks kelit olivat välillä ihan kivatkin ja joka iltapäivä oli parin tunnin tyyni hetki ennen seuraavaa blosista. Kuitenkin ne kylmät ja kovat tuulet olivat jo tehneet kalastuksen aikas vaikeeks ja kalat passiivisiksi.

Kuutamoo tropiikissa. Hiukan väritettynä...


Kalastus oli siis haastavaa. Vähän turhankin haastavaa. Huomasin että en olekkaan niin kova jätkä kuin joskus snägärinjonossa olen kuvitellu. Olen liian hidas heittämään liikkuvasta veneestä ja pitkät päivät veneessä rytyyttäen kalojen perässä eivät olleet sitä kaikistä herkuinta touhua. Palkinto kuitenkin odotti...

Saimme joitain pikkukaloja (Skipjack, Bonito, Yellow tail snapper) ja sitten se unelma täyttyi = YFT(Yellow Fin Tuna) perholla! Kala ei ollut mikään jätti, mutta mukavan kokoinen ja pirteä kala se kuitenkin oli. Olo oli kuin pikku pojalla kun se saatiin paattiin. Saatto siinä mennä jo poika vs. poika halailutkin jo vähän turhankin pitkälle:)... No, kertahan ei homoo tee, vai miten se meni:)... Olin tuosta hetkestä (siis siitä kalan saamisesta) unelmoinut vuosi tolkulla ja nyt siihen sarakkeeseen voidaan laittaa ruksi. YFT perholla - been there done that! Koko tuo tilanne oli vielä todella hieno kun bonitot olivat syömässä pientä sardiinia ja delfiinit olivat syömässä bonitoja. Tonnikalat luultavasti maiskuttelivat molemmilla ja meininki oli kuin suoraan jostain luontodokumentista. Mahtavaa!! Tuohon päälle kun vielä paukahti iso YFT popperivehkeillä niin olihan se hienoo. Kaksi fish of a lifetimee yhdellä reissulla! Maailman kauneimpia kaloja minun vaatimattoman mieleni mielestä ja aikamoisen hienoja urheilukaloja, puhumattakaan niiden lähes karkkia muistuttavasta mausta kun niitä kovan päivän jälkeen pistelee wasabin ja soijan kanssa kitusiin. Ron Abuelo toimii  valtavan hyvänä kyytipoikana.

Uh, suit you Sir!!

Painaa niin perkeleesti


Päällimmäiseksi reissusta ei kuitenkaan jäänyt kalastus vaan se koko kokemus tuollaisesta oikeesti erilaisesta reissusta. Iso kiitos kalakaverilleni Sakelle hienosta reissusta. Olet aikamoinen heittovelho ja mikä tärkeintä mukavaa ryyppyseuraa:). Joku vuosi uusiks taas, vai mitä? Tässä muuten linkki videoon siitä kun Sakke jää delfiiniparven yliajamaksi:) Sakke ja delfiinit

Eväkset kohdallaan.


Kesäkuun ekalla viikolla läksimme katsastamaan Gaulan avauksen ja opettelemaan lohenkalastusta isolla ja kylmällä vedellä. Samaan kalastusryhmään sattui eräs todella kokenut Norjalainen lohestaja joka näytti meille miten homma toimii. Hyvinhän se sitten herralla toimikin koska koko ajan sai olla tailaamassa kalaa sille:). Pikku hiljaa itsekkin pääsi homman rytmiin mukaan ja jotain nykyjä tulikin. Kalastus oli kuitenkin täysin erilaista kuin mitä aiemmin olin lohihommissa tottunut. Perho piti saada aivan pohjan tuntumaan jos halusi tärppejä. Tämä tarkoitti sitä, että tuli myös niitä perkuleen pohjatärppejä ihan riittämiin. Norjalainen Professorimme sanoikin, että jos perho ei jää pohjaan ainakin pari kertaa laskulla niin silloin kalastaa liian keveellä siimalla. Kiva oli nähdä tämä avaustouhukin. Ei se kuitenkaan ollut ihan sitä mitä minulle lohenkalastus edustaa vaan aion kyllä pysytellä enemmänkin noissa kesävesissä tästä eteenpäin.

Vettä riitti.

Ottiperho, mitta ja kaatoryyppy.

Kalamiesten kalamies väsyttelee lohta.

Keskiyön nuotio.

Professori saaliinsa kanssa.

Ilkan upea täinen laksi.

Meikäläisen pienempi.


Välissä kalasteltiin haukia ja keskityttiin heittämiseen.

Muuten vuosi lähti etenemään vähän huonommalla vireellä. Oli ongelmia työelämässä ja yhdet kuoppajuhlatkin täytyi viettää... No, heittotreenit ja kalakaverit antoi virtaa jatkaa eteenpäin kuin se kuuluisa mummo lumessa.

Superhero Sakke paukuttaa pitkää heitto.

Jotain urpoja kurahousuissaan:)..

Kuva puhukoon puolestaan.


Jossain vaiheessa heinäkuun lopulla lähdimme takaisin Gaulalle ja kalastimme Störenin alueen julkisia biittejä. Joki oli aivan kuollut ja niinhän siinä kävi, että MP-eet tuli. Oli kyllä jotenkin hämärä tunne kun mitään ei kuulunu eikä näkyny enkä nähnyt kenenkään saavan mitään. En edes kaverini joka lähes aina jotain nappaa. Nyt ei napannu kuin konjamiinia. Heitto kulki ja perhot uivat kivan näköisesti sotkeentumattomina pitkin keski-Gaulan hienoja pooleja. Kerrankin saivat uida aivan rauhassa ilman niitä inhottavia tärppejä:). Tulipahan tuokin koettua.

Kohta sataa.

Maestro piiskaa hööliin.


Nostimme kytkintä pari päivää ennen suunniteltua ja palasimme Tampereen terasseille...

Mitään en ottanu...


Parin päivän toipumisen jälkeen otin vaimon ja kissat kyytiin ja painelin Tenolle.

Tanahan se siinä.


Pitkän ajomatkan ja aikamoisen selkäjumin avittamana aloitin ensimmäisen luvan tutusta paikasta. Hetken olin siinä temunnut ja valitellut huonoa tatsia ja kipeää selkää kun kaloja alkoi näkymään mukavasti. Ihan heitto hollillakin näkyi pari isoa fisua ja tittiä hyppeli pitkin jokea. Yhdellä tämän pätkän hot spotilla selkää vihlaisi oikein kunnolla heiton aikana ja rannarit hiukan lipsahti käsistä heiton aikana. Tästä johtuen peruke jäi aika myttyyn ja perho lähti sukeltamaan vasta jokusen sekunnin jälkeen. Heti kun perho oli sukeltanut tuntui todella tukeva tälli. Jiihaaa!! Nyt on kala kiinni ja tuntuis olevan ihan kivan kokoinen. Pari kivaa syöksyä ja pieni lähipaini jonka jälkeen sain komean kojamon köllähtämään Tenon kiviseen rantaan. Pyrstöstä kiinni ja hirveellä täpinällä mittaa esiin. Missä pirussa se nyt on? Samalla lensi pihdit ja koukunteroitin jordaaniin, mutta löytyhän se kuitenkin. 115senttiä(+- 2cm koska itse mittaaminen on hiukan vaikeeta noin ison kanssa) todella hyvä kuntoista ja pyöreää Tenolaista. Mikään blankko se ei ollut mutta ei lähelläkään mikään mörköä. Jonku aikaa joessa levänny köriläinen. Koska olin luvannut seuraavan isoni vapauttaa, laitan kalan jatkamaan matkaa. Kiitos ja kumarrus!! Seuraavista laskuista ei tule yhtään mitään vaan homma menee aivan reisille. Siimat on välillä pään ympäri ja selkää kolottaa niin, että pystyssä pysyminen on todella haastavaa. Luovutan siis homman siihen. Jatko onkin sitten huomattavasti hiljaisempaa, mutta tulihan siinä katsastettua pari uutta paikkaa ja yhtä kalaa pääsin vielä pitelemäänkin, mutta onnistuin sen mälväämään rantautuksessa. Pikku hiljaa se vajaa viikko siinä hupeni ja lähdimme taas kotia kohti. Siinä oli vuoden lohestukset.

Myttyheiton urhi.


Välissä taas heittelyä ja kevyttä hauestusta. Hauestuksesta muuten sen verran että ei paljoa omilla lähipaikoilla kappaleilla juhlittu. Pari kolmen kilon kalaa sentään tuli joista olin ihan tyytyväinen.

Sitten syksyn saapuessa päätin extemporee lähteä parin tutun Helsinkiläisherrasmiehen kanssa Kanadaan jahtaamaan tyynenmerenlohta...

Vedet ja kalat oli vähissä Kennedyllä.


Tämä Kanadan reissu oli olosuhteiltaan erikoinen. Ensin vedet oli historiallisen alhaalla jonka jälkeen alkoi kaatosateet ja hillittömät tulvat. Tämä tarkoitti siis sitä, että ns.  normaali kalastusta emme päässeet nauttimaan lainkaan. Reissuun mahtui todella hiljaisia päiviä ja ihan kunnon mättöö. Kalojen eteen joutui tekeen ihan tosissaan töitä ja etsimään sopivia paikkoja mihin fisut voisivat mutavellissä pysähtyä. Täytyy myöntää, että pari päivää pilattiin ihan sillä kun tahkottiin ns. vanhoja hyviä paikkoja eikä osattu sopeutua riittävän hyvin vallitseviin olosuhteisiin. Kalat painelevat yllättävänkin ylös tuollaisissa olosuhteissa. Toisaalta taas oikein matalan veden aikaan niitä voi löytää todella läheltä merta aivan mitättömistä mestoista, eli mitä enemmän kattaa aluetta niin sitä varmemmin kalat löytää. Keskikoko kaloilla oli tällä reissulla kohdallaan - 7-8kilon välillä joten väännettävää riitti.

Upeaa sademetsää. Hetki kuvan oton jälkeen karhu kahlasi edessä olevalle särkälle.

Kunnon pötkö.

Pekka vääntää oikeesti ison kanssa.

Harrisonin laaksoa.

Pelit ja pensselit.


Ei mikään nappi reissu, mutta omalta kohdalta ihan kohtalainen saaliiden suhteen - sain vihdoin sen ison, kirkkaan Chinookinkin joka puuttui listalta. Harmittaa vaan kyllä aika paljon kun Pekka ja Erkki eivät päässeet lainkaan näkemään sitä normaalia kalastusta tuolla, vaan homma oli jatkuvaa säätöä ja paikkojen etsimistä. No, ens kerralla paremmalla onnella. Tossa seudussa on sitä jotain minun mielestäni. Paikat ja ihmiset ovat mahtavia, kalastus vapaata ja kalat villejä. Tämä reissu ei kalastuksellisesti ollut sitä priimaa olosuhteista johtuen, mutta jos sitä taas ens kerralla pääsis niitten mahtavien nousukalaparvien kimppuun?

Pekka vääntää.

Jess!! Mä sain sen.

Iso naaras Chumi.

Kirkas kingi. Harmittavan pieni ja huono kuva.

Erkki vääntää.

Kingin pyrstö. Siitä saa aika hyvän otteen.


Siihen loppui kalastus sille kaudelle...

Mitähän siitä sit jäi käteen? Ainakin yhden unelman toteutuminen ja perspektiivin laajentuminen siinä suhteessa mikä on oikeesti haastavaa kalastusta ja mikä ei. Tonnikalan jahtaaminen noissa oloissa laittaa kaikki heitto- ja kalastustaidot koetukselle. Se on käsittämättömän vaikeeta!!!

Myös se tuli selväksi kuinka terapeuttinen ja tärkeä harrastus tämä minulle on ja kuinka mahtavia tyyppejä lajin piirissä liikkuu. Vaikka oltaisiin kuinka eri piireistä, yhteiskuntaluokista ja asutaan pitkin Suomea ja maailmaa niin tämä harrastus todellakin yhdistää ja se on aika makeeta.

Toisaalta taas lohihommissa täytyy katsoa visusti peiliin ja miettiä mikä on alkanut mättään kun tapahtumat vähenee vuosi vuodelta? Liittyykö se jotenkin parantuneeseen heittotaitoon? Tuleeko sitä huomaamattaan heitettyä liian pitkälle? Vai onko se heittotaito vielä sen verran heikko, että en saa perhoa tarpeeksi pitkälle ja hommasta tulee semmonen välimallin paska.? Teenkö jotain muuta pakon omaista väärin uiton suhteen? Vai olenko vaan ollut väärässä paikassa väärään aikaan? En tiiä, mutta täytyy tässä talven pimeinä hetkinä hiukan asiaa miettiä... Rommin kera, tietysti...