Kartiot kuntoon

Vanha Rion Outbound ja Vissun uusi, mainio ja pitkällä takakartiolla varustettu Big Mama

Perhokalastus on kartioiden maailmaa. Hyvä perhovapa rakentuu kartiosta ja hyvin kartioitu perho pysyy hyvin sotkuvapaana ja ui kauniisti. Myös kalareissut on usein sopivasti kartioituja. Zero to Hero tai toisin päin :)

Hyvä kartio on varsinkin näissä monsteriperhoissa olennaisen tärkeä asia.

Kuitenkin se tärkein tai ainakin yksi tärkeimmistä on perhosiiman kartio. On sitten kyseessä kahdenkädenvavan ampumapää tai yhdenkädensiima Tarpoonille, kartiolla on väliä. Siiman kartio vaikuttaa erittäin moneen osa-alueeseen kalastaessa. Se vaikuttaa siihen miten siima "lataa" vapaa. Esimerkiksi saman painoinen pätkä piuhaa erilaisella kartioinnilla voi tuntua radikaalisti erilaiselta. Se vaikuttaa tietysti myös siihen miten perho veteen putoaa ja minkälaisille perhoille siima parhaiten sopii. Toki näitä edellä mainittuja asioita pystyy säätämään paljon myös heittotekniikalla ja esimerkiksi perukevalinnoilla. Minua kiinnostavin aspekti siimojen kartioinnissa on kuitenkin niiden tuoma kontrolli heittoon tai sen puute...

Ehkä kaikista radikaalimmin vääränlaisen kartiovalinnan huomaa suolaisilla vesillä kun kaikki tuntuu olevan potenssiin 10 verrattuna pohjolan varsin leppoisaan kalastamiseen. Kun pumppu lyö ylikierroksilla ja polvet tärisee on turha antaa tasoitusta kaloille väärällä siimavalinnalla. Kunhan etukartio ei ole tarpeettoman pitkä(koska tämä useimmiten tarkoittaa sitä, että siima on turhan hidas heittää...) niin minun huomioni kiinnittyy rungon ja takakartion suhteeseen. Paino-osan, eli rungon pituus pitäisi olla maltillinen ja takakartion riittävän pitkä. Etukartio mukaanlukien siiman etuosa saisi olla jotain 20 ja 30jalan välillä jotta siima on nopea ja tehokas heittää. Takakartiota voi sitten olla jotain 10 ja 25jalan väliltä. Pääasia kuitenkin on, että sitä takakartiota on, eikä klumppi lopu kuin seinään. Takakartion puutetta voi toki hiukan huijata sillä, että rannari on riittävän paksua joka siten sitten toimii hiukan takakartiomaisesti rungon perässä. Kuitenkin mielestäni paras tulos saavutetaan siimoilla jotka kartioituvat loivasti rannaria kohti.

Onnistunut siimavalinta takasi onnistuneen kalastuksen.

No, mitä sillä takakartiolla sitten saavutetaan? Sitä kontrollia, eli hallintaa sen suhteen minkä pituista siimaa ilmassa pidetään ja mihin ja miten se kohteeseen toimitetaan. Paksun rannarin tai takakartion puute johtaa useimmiten siihen, että siimaa on mahdollista järkevästi heittää vain yhden pituisena tai muuten heitto hajoaa täysin. Hyvä esimerkki tästä on tykkäämäni Rion Outbound siimat. Niiden paksut ja painavat rungot loppuvat kuin seinään ja vaihtuvat erittäin ohueeseen juoksusiimaan. Vaikka rungon kartiosta sinällään moneen hommaan tykkään, häviävät ne uudemmille Visionin Big Daddyille ja Airflon Sniper siimoille juurikin sen takia, että näissä viimeiseksi mainituissa on tajuttu tasapainottaa siiman lentoa ja kontrollia paksummalla rannarilla. Haukea renkaasta heittäessä tai vaikkapa ylimalkaista blaindaria biitsillä piiskatessa tolla asialla nyt ei niin väliä ole, mutta kyllä mä niissäkin hommissa tykkään joko takakartiollisesta tai sitten paksun rannarin omaavista siimoista. Alakautta, ahtaissa paikoissa heittäessä tuo asia ei ole kovinkaan relevantti. Itseasiassa niissä tilanteissa toi ratkaisu toimii ihan hyvin.

Jokatapauksessa siimojen suhteen tilanne on tänä päivänä erinomaisen hyvä. Noihin mun spekseihin sopivia siimoja löytyy hyrymycket ja lähes joka valmistajalta. Riolta: Permit, GT, Tarpon. Visionilta uusi Big Mama joka on erinomainen siima heittää. Airflolta esimerkiksi Clear tip Tropical ja Tropical punch. Scientific Anglersilta Grand Slam ja varmasti vielä paljon muita joita en ole testannut. Suosittelen kokeilemaan ja huomaamaan sen käytännön eron onkiessa. Varsinkin tilanteissa jossa vaaditaan hyvää tuntumaa ja kontrollia siimaan. Niin ilmassa kuin veteen putoessa.

Tämä on aihe josta sais varmasti näpyteltyä bloggerin tukkoon jos tulpan irroittaisi Juha Sipilämäisesti, mutta jätetään se nyt tähän kun on työviikko ja kaikkee. Muistakaa, perhokalastus on paljon muuta kuin maksimipituuden hakua. Se on ennen kaikkea kontrollia. Myös niissä maksimimitoissa :)

Hyvää jatkoa jos ei oma riitä...

Läjä hiukan erilaisia jatkoputki Beasteja

Jatkoputkiperhot ovat hiukan heränneet tässä henkiin viime aikoina joten ajattelin hiukan tehdä juttua ko tyylin takaa. Tämä on pitänyt tehdä jo parisen vuotta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Kyseessä on siis tunnetun perhon muunnos eikä mikään täysin originelli luomus. Nokkelimmat ovat varmasti jo PK-netistä aikanaan näitä viritelmiä bonganneet.

Parisen vuotta sitten kuulin kuumaa vihiä Bob Popovicsin Beast perhosta joka on periaatteessa hollow bucktail deceiveri jota on jatkettu koukun taakse sitomalla useita nippuja bukkia paksuun monofiiliin joka sitten liitetään koukkuun sitomalla se siihen kiinni. Tämän jälkeen sidotaan perho loppuun koukulle. Heti tästä kuultuani syttyi lamppu päässä, että piru kun tossa olis hyvä tapa sitoa isoja, mutta helppoheittoisia haukiperhoja. Bucktailihan on äärimmäisen hieno materiaali, mutta sen ainoa miinus on sen suhteellinen lyhyys joten siitä on pelkästään vaikeaa sitoa oikein isoja perhoja.

Ensimmäiset yritykset ko. tekniikalla aiheuttivat valtavan kiroilusinfonian ja tuskan hikeä. Parin sinne päin menneen jälkeen onnistuin sitomaan ihan ookoo version, mutta työmäärä ja tuskaisuus oli jotain mikä tuntui täysin tarpeettomalta. Asia tuli puheeksi yhden parhaan kaverini kanssa jonka matkassa on tullut kuljettua monenlaisissa kalahommissa. Häneltä tuli idea, että miksi et sido sitä jatkoa putkeen kun putkia muutenkin koko ajan sidot? Liität sen sitten siimalla koukulle kiinni ja homma on selvä. No perkule, näinhän mä teen!

Siitä se homma lähti sujuvasti rullaamaan ja kaikenlaisia kiinnitystapoja ja tyylejä on tullut kokeiltua. Vaijereita, fluoroa, perhosiimaa ja monoa. Ohutta, paksua, löysää ja jäykkää. Kaikenlaista. Käyttöön on vakiintunut sopiva 30-40lb vaijeri (esim Mustadin tai Vissun), 0,60mm fluoro ja 0,61mm Big Game mono. Noi antaa sopivasti heijjaavaa liikettä vielä sinne perään, mutta ovat riittävän jäykkiä jotta sotkuja ei tapahdu. Monihan vierastaa minkään muun kuin vaijerin käyttöä haukihommissa, mutta minä olen käytännössä huomannut noi muutkin vaihtoehdot varsin toimiviksi. Yhtään jatkoperää ei ole hauen suuhun katkennut vielä tähän mennessä. Toki se aina mahdollista on. Koukkuhan perhossa on sen jatkon etupuolella joten harvemmin se jatko pääsee hinkkaamaan sinne hampaisiin. Jos jostain kumman syystä haluaa käyttää trailerikoukkua, niin silloin ainoa oikea materiaali jatkon liittämiseksi on vaijeri.

Jatkon liittäminen koukkuun on äärimmäisen yksinkertaista. Vaijeri tai siima pujotetaan putken läpi ja sen päähän tehdään solmu. Solmusta katkaistaan lenkki jos(ja kun) traileria ei käytetä. Traikun kanssa lenkki jätetään tai sitten sidotaan koukku kiinteesti siihen kiinni. Solmu vedetään tiukasti putkeen kiinni. Putken eteen jätetään sopiva pätkä siimaa joka sitten sidotaan koukkuun tiukasti kiinni ja kunnolla liimaten. Sen jälkeen sidotaan loppuperho.

Miksi sitoa jatkoperällinen perho? Hyvä kysymys koska loppujen lopuksi kyseessä on erikoisperho joka vaatii enempi työtä kuin suoraan koukulle sidottu. Syitä sitoa ko suti kuitenkin löytyy:

1. Jos halutaan sitoa oikeasti iso, mutta mahdollisimman helppoheittoinen perho. Silloin bucktailista, pienellä määrällä fläsää maustettu perho on paras valinta. Mikään ei lennä niin kuin bucktailperho.

2. Jos halutaan perho joka elää ja ui hiukan erilailla kuin suoraan koukkuun sidottu. Se perä heijjaa sielä eri tapaan.

3. Jos haluaa sitoa jotain erilaista. Jatkoperään on helppo kikkailla esim pyrstön kanssa. Sinne voi lyödä pehmoista matskua joka suoraan koukussa olis sotkuherkkää tai kikkailla kaksivärisyyden kanssa. Erilaisia häkilöitä tai strutsia on myös helppo työntää sinne perään. Näiden sitominen on myöskin sidontataidon suhteen hyödyllistä. Kun loihditaan kahdesta osasta yksi yhtenäinen kokonaisuus kehittää se silmää.

No, oli miten oli, ei tosta sellaista "pernaa&soosia" perhoa tule vaan yksi erikoisuus monen muun ohella. Suoraan yhdessä osassa koukulle sitominen on kuitenkin paljon mutkattomampaa.

Laitan alle hiukan ohjeita perhon tekoon. Eiku spigotit laulaan ja muistakaa nämä pari pointtia vielä:

1. Älä käytä liian paksua putkea. Alkaa kelluttamaan perää liikaa. Toki putkelle voi aina sujauttaa pari kierrosta lyijyä tätä kumoamaan.

2. Materiaalimäärillä ja -valinnoilla on helppo vaikuttaa perhon luonteeseen. Vaikka alkuperäinen idea Beastissä onkin tehdä bucktailista iso perho voi sinne väliin työntää vaikka mitä ja näin vaikuttaa perhon luonteeseen.

Aloitetaan sitomalla pyrstö. Vaihtoehtoja on monia, mutta melki kaikkiin laitan aina 360 bucktailia alkuun. Tässä käytetään M-koon putkea.

Sidotaan vielä kaksi sidosta bucktailia putkelle 360. Väliin dubataan angel hairia. Viimeistellään liimaamalla pää jonka jälkeen sitten katkaistaan ja poltetaan putken pää.

Vaijeri pujotetaan putken läpi jonka jälkeen vaijeriin tehdään "tuplakasi" josta sitten lenkki katkottu jotta se ei jää sojottamaan.

Solmu vedetään tiukasti putken sisään kiinni.

Katko sopiva pätkä vaijeria putken eteen. Tässä vaiheessa voit säätää haluamasi etäisyyden koukkuun. Painele pihdeillä vaijeri mahd. litteäksi ja sido ja liimaa se tiukasti koukkuun kiinni.

Jatka koukulle perho loppuun. Tässä on sidottu koukun perään yksi sidos bukkia ns. normaalilla tyylillä jonka jälkeen neljä sidosta Hollow tyyliin. Väliin hiukan fläsää.