Ensimaisteluita Titaanista

SA (Scientific Anglers) julkaisi jokin aika sitten uuden Sonar Titan siimasarjan joita olen nyt tässä käytellyt erinäisissä kalastustilanteissa vajaan vuoden verran. Sonar on uppoavien siimojen sarja josta Titan on järeimmällä kartiolla varustettu versio. Titan malleja on melkoisen kattavasti eri uppoavaisuuksissa ja siimaluokissa aina 6 luokkaisesta 12 luokkaiseen. Siimojen painot mätsäävät hyvin nykyaikaisiin vapoihin kun haetaan lyhyempää ja aggressiivista siimaa esim haukiperhon heittoon tai nopeatempoiseen salttikalastukseen. Siimat voi siis kohtalaisen huoletta ostaa saman luokkaisena kuin vapasi on, tosin ainahan se loppupeleissä on heittäjästä kiinni mikä toimii ja mikä ei. Siimat ovat kuitenkin maltillisemman painoisia kuin esim Rion ja Airflon vastaavat lyhyet siimat jossa luokkainen siima on melkein järjestäen liian painava. Tarkasta tarkka valikoima ja siimojen painot SA:n sivuilta.

Itse omistan #10 Intteri Titanin, #12 intteri, kellu/intterin ja 3/5/7uppo Titanin. #10 siimaa on tullut käytettyä haukikalassa ja stripereiden kanssa. #12 siimat ovat olleet tonnari- ja striperihommissa käytössä. Kaikki muut paitsi tuo kellu/intteri ovat kylmän veden versioita. Kellu/intteri on monofiiliytimellä ja hiukan jäykemmällä pinnoitteella. #10 intteri siima ja #12 kellu/intteri ja 3/5/7uppo ovat ns tekstuuripinnoitteella. Täytyy myöntää, että sileä olisi parempi, mutta moneen muuhun "tekstuuri"siimaan verrattuna tämä SA:n versio ei ole paha. Siiman ja rannarin pinnoite on SA:n normaaliin tapaan liukas ja mielyttävä käsitellä.

Siimoissa on molemmissa päissä ihan ookoo valmisloopit. Luokitus ookoo tulee siitä, että vaikka loopit ovat siistit ja pienet, ovat ne kuitenkin kummallisen käyrät. Surraamalla saa kyllä helposti tehtyä uudet ja suorat. Siimoihin on myös merkitty siiman tiedot etupäähän. Tuo tosin tuntuu kuluvan kohtalaisen helposti käytössä pois.

Kylmän veden versiot ovat täysin pakkaskelin kestäviä siimoja ja itseasiassa omaan makuun liian löysiä kun kelit ja vedet lämpenee. Tropiikkipinnoitteella olevat ovat omassa käytössä hiukan monikäyttöisempiä, mutta toisaalta taas niillä ei tee mitään kun haukisesonki on kuumimmillaan ja vedet kylmimmillään. Kylmän veden versiot pysyy pakkasellakin notkeina.

Kartio siimoissa on paras mitä missään lyhyessä siimassa on vastaan tullut, mutta toisaalta rannari on turhan ohut. Ohut rannari on tietysti hyvä jos ampuu sopivassa kelissä maksimimittaa kerta toisensa jälkeen, mutta suurimmassa osassa omaa kalastusta ohut rannari on huono juttu. Ohut rannari on ilkeä käsitellä huonoilla käsillä varsinkin jos kalastus on sattunut olemaan kuumaa ja kelit kylmät. Ohut rannari löysällä pinnoitteella on myös erittäin huono yhdistelmä kun kelit lämmittää veneen kannella makaavaa siimaa etkä käytä siimakoria. Sotkua ja kierrettä syntyy äkkiä aikalailla. Varsinkin tuo 3/5/7uppo on todella sotkuherkkä tässä suhteessa ja siinä onkin vielä vähän muita ohkaisempi rannariosio. Toisaalta, esim vanhemmissa Rion OBS siimoissa oli vielä ohkasemmat rannarit joten on noi niitä paremmat.

#10 intteri, #12 kellu/intteri ja #12 3/5/7upon rannari vierekkäin.

Kartio on tosiaan näiden siimojen kruunu. Karvan verran pidempi klumppi kuin kilpailijoilla joka lentää kuin raketti. Nämä siimat lentävat suorassa ja todella kovalla siimanopeudella vaikka heitto ei olisikaan ihan timanttia. Toisaalta n. 10metrinen klumppi on vielä lyhyt jossa on lyhyen siiman ongelmat. Lyhyt klumppi kun yhdistetään ohueen rannariin, on sen heittäminen pidempänä aikalailla mahdotonta joten siimaa on aina pakko ampua paljon. Tämä tuo tullessaan ongelmia vastatuuleen heittämisessä jolloin on vaan parempi tyytyä lyhyempään heittoon. Tuo on onneksi hyvin harvoin ongelma haukivesillä tai kalastuksessa jossa on aikaa hakea parempaa heittokulmaa. Lyhyet siimat ovatkin parhaimmillaan silloin kun heitetään maksikokoisia perhoja tai kun heittämisen pitää tapahtua käytännössä ilman valeheittoja.

Lopuksi perinteinen plussat ja miinukset osio sekä pari kalakuvaa:

+ Kartio. Se on tasapainoinen ja erittäin tehokas.
+ Erittäin kattava valikoima erilaisia uppoavuuksia.
+ Ehkä paras synkkä siima heittää mikä on suoraan paketista tullut vastaan.
+ SA:n pinnoite on markkinoiden mukavin ja paras. (IMHO)
+ Kylmän veden versiot ovat täysverisiä haukisiimoja jotka toimivat pakkasellakin. Toisaalta tropiikkiversiot ovat erittäin hyviä myös suomen kesässä eivätkä ole liian jäykkää kaapelia. Pieni liotus ja venytys ja ne toimii erinomaisesti 14-22asteen lämpötilassa.
+- Tekstuuri. Ei niin paha kuin oletin, mutta on se sileä silti sileä.

- Rannarin ohuus. Itse pidän näissä lyhyissä klumpeissa paksummasta rannarista. Se antaa hiukan lisää pelivaraa siiman roikotuksen kanssa ja lisää käyttömukavuutta.
- Hinta. Eihän tossa ole mitään järkeä kuinka paljon nämä nykysiimat maksaa. Äitiä tulee ikävä kun kassalle marssii.
- Kylmän veden version punottu ydin ja löysä pinnoite on vähän kierre herkkä.

Sagella saa.

Nippu testivapoja ja keloja Harkers Islandin marinan "vaihtopenkillä"

Sage on perhovehkeiden valmistajana tunnettu laadusta ja ilman kompromisseja tehdyistä tuotteistaan. Sagella on vankka maine high end tuotteiden tekijänä myös täällä pohjolassa ja ihan syystäkin.

Mulla on tässä parin viimeisen vuoden aikana ollut tilaisuus kalastaa ja testailla Sagen vapoja ja keloja. Hyvät ystäväni Brian Horsley ja Sarah Gardner ovat Sagen tiimiläisiä ja he ovat tuupanneet mulle aika läjän Sagen kamoja testattavaksi. Olen käyttänyt keppejä ja keloja pääasiassa Cape Lookoutin maisemissa kalastaen pääosin false albacorea, redfishiä ja haita. Myöhemmin mainittava #9 Motive on ollut myös ahkerassa haukikäytössä. Testitantereena Cape Lookout on aikalailla täydellinen. On tuulta on tuiskua ja paljon kaloja jotka vetävät hyvin. Meno on välillä hektistä ja kun kolme äijää kiertää venettä kalojen kanssa, on vapakulmat välillä vähemmän optimaaliset. Kirjoitan tähän juttuun siis hiukan omia tuntemuksia testaamistani tuotteista muutaman kuvan kera. Kuvista sen verta, että onnistuin hukkaamaan osan ottamistani kuvista, mutta onneksi Brian pelasti asian ottamalla jokusen räpsyn lisää minulle niistä.

Aloitetaan vavoista:

9- ja 10-luokkaiset Sage X perhovavat

Sagen uusinta uutta. En ala tähän toistelemaan mitään myyntipuheita uusista teknologioista tai muista. Niitä varten laitan linkin valmistajan sivuille.

Ensimmäinen juttu minkä huomaa kun tämän sarjan vavan ottaa käteen, on niiden keveys ja "pikkukeppimäinen" tuntuma. Tulee heti mieleen tarkastaa vavan luokka. Vavan aihio tuntuu pikaisella hetkutuksella varsin löysältä tai ehkä paremminkin sanottuna taipuisalta. Heti ensimmäinen heitto vavalla aiheutti melko mielenkiintoisen tuntemuksen. Siiman(luokkainen Rion Coastal XP) liikkeet tuntuivat todella selkeästi käteen ja kun etuheiton päästi irti, linkosi keppi siiman kovalla vauhdilla eteenpäin. Homma tuntui lapsellisen helpolta ja tehokkaalta. Vapa siis tuntui samalla rauhallisen hitaalta, mutta kuitenkin niin napakan nopealta oikeamaan, että oikein hämmensi. Mikä hienointa, molemmissa testaamissani luokissa tuntuma oli samanlainen. 10-luokkainen tietysti sen luokan verran järeempi. Vavassa on siis hyvin mielenkiintoinen yhdistelmä helppoutta/tunnokkuutta ja suorituskykyä. Vavat olivat selkeästi erilaisia kuin muut minun kokeilemani vavat tässä vuosien varrella. Väsytysvapana X:ssä oli sitä tunnokkuutta ehkä vähän liikaakin. Vapa tuntui ajoittain vähän pehmeältä siinä vaiheessa kun kaloja piti väkisin pidellä. Yleisesti ottaen X oli kuitenkin toimiva vapa myös väsyttämiseen eikä mitään todellisia ongelmia sen suhteen tullut.

X:sissä on laadukkaat ja viimeisen päälle mietityt komponentit. Korkki on laadukasta ja kahva on sopivan mittainen ja paksuinen. Kelankiinnike on pitkä ja kahdella lukitusruuvilla varustettu. Kelat pysyy jämäkästi siinä kiinni. Butti on riittävän pitkä ja leveä. Foami on ehdottomasti mukavin materiaali tonne buttin päähän. Väsyttäessä se on mukava ja tukeva vatsaa vasten.

X on vapana varsin monitoiminen, käyden monen tyyppiselle heittäjälle ja monenlaisen kokemuspohjan omaavalle. Uskon sen löytävän varsin vakiintuneen paikan markkinoilla. Sage X

9-luokkainen Salt

Sagen kattavin vapasarja joka on suunnattu suolaisille vesille. Sage markkinoi Saltin toimintaa ns. Salt actionina. Helposti lataavaksi, mutta voimakkaaksi toiminnaksi. Täytyy sanoa, että kerrankin markkinapuheet osuvat oikein. Saltin kärki tuntuu vahvalta ja tuntuma siirtyy nopeasti aihion keskivaiheille. Vavan toiminta on jossain fastin ja medium-fastin rajamailla jos asiaa koittaa perinteisin termein selvittää. Vavan keskiosa on kuitenkin hiukan ryhdikkäämpi kuin Motivessa josta kirjoitan myöhemmin lisää. Vapaan saa erittäin helposti tuntuman. Saltti myös tuntuu jämäkämmältä ja perinteisemmältä kun sillä piiskaa voimakkaan etuheiton, kuin nuo edellä mainitut X-vavat. #9 Saltiin olen kokeillut luokkaista OBS:ää, luokkaista Coastal XP:eetä ja #10 SA Striped Bass siimaa. Kaikki toimivat erinomaisesti vaikkakin tuo luokkainen OBS on jo aikalailla siellä yläpäässä sitä kuinka painava siima kepissä toimii. Kepissä on erinomainen tuntuma kalastaessa ja se istuu minun käteen kuin hanska. Heittää sitten nopeasti lyhyellä siimalla tai tarkasti ja pitkälle, pidemmällä piuhalla, tuntuu Salt loogiselta ja tehokkaalta käyttää. Väsytysvapana Salt on mielestäni Sagen paras. Voimakkaalla ja hyvin kartioidulla tyvellä on erittäin helppo ja tehokas pitää maksimipainetta kalalle. Se on myös erittäin kestävä. Minulla kävi Saltin kanssa jokunen hyvin epämielyttävä tilanne jossa en vaan kertakaikkiaan pysynyt kalan perässä kun se kiersi venettä. Moni muu vapa olisi ollut useammassa osassa kuin pitää, mutta Salt kesti täysin epäloogiset kulmat ja taipumat.

Komponenteiltaan Salt on sitä Sagen peruslaatua. Kaikki on mielestäni just niin kuin pitääkin olla. Laadukas ja sopivan kokoinen kahva, pitkä kelankiinnike kahdella lukitteella ja pitkä ja leveä butti. Salteissa on muita Sageja hiukan pidempi butti osa joka on vielä omiaan nostamaan Saltin arvoa loistavana väsytysvapana. Kun butin saa tukevasti vatsaa vasten ja kela pysyy riittävän kaukana mahasta, on väsyttäminen mukavaa ja näin ollen pitkällä juoksulla tehokasta.

Salt on vapasarjana jakanut porukkaa aika vahvasti. Se ei ole yleisesti ottaen niin tykätty kuin edeltäjänsä Xi3 joka oli paljon "perinteisempi" nopea perhovapa kuin Salt. Itse tykkään Saltista paljon. Se on minulla ykkösenä ostoslistalla. Uskon että Saltista tulisi minun ykköshaukivapakin tai ainakin hyvin varteenotettava kilpailija Echon E3:selle ja Visionin Venukselle. Mainittakoon vielä, että olen myös kalastanut 10- ja 13-luokkaisilla Salteilla. Ne ovat hyvin linjassa toiminnaltaan tämän ysin kanssa ja omilla tahoillaan mahtavia perhovapoja.

10-luokkainen Method

Method Sagen nopein vapasarja ja todennäköisesti myös kevein. Ensimmäisenä vavasta tunteekin sen keveyden ja jäykkyyden. Heittäessä tuntuma on erittäin napakka, mutta kuitenkin sellainen, että heittäminen on helppoa. Vapa siis välittää tuntumaa myös alas asti eikä tunnu millään tapaa tunnottomalta kangelta. Jos noissa muissa Sageissa tuntuu sellainen selkeä "potku" ja linkomaisuus, niin Method on tuntumaltaan enempi perinteinen nopea vapa. Erona vanhanaikaisiin kankiin on kuitenkin toi edellämainittu suhteellinen tunnokkuus. Methodissa onkin enemmän samaa kuin Visionin Merisuolassa ja Scottin Meridianissa kuin noissa muissa Sageissa.

Method tykkää kunnon runttausheitoista ja heittorytmi saa olla nopea. Varsinkin noita lyhyt klumppisia siimoja kuten OBS ja Sniper tämän tyyppinen vapa heittää erittäin pienin ja helpoin liikkein eikä kärki nyrjähtele liikaa. Method on voimakas vapa väsyttää, mutta lukkiutuu vähän herkemmin kuin Saltti. Hiukan tämän kepin kanssa tulee sellainen olo, että väsyttäessä sitä saa varoa. Joka nyt on tietysti muutenkin ihan järkevää. High stikkausta ei siis kannata tehdä.

Komponenteiltaan Method on sitä perusvarmaa Sage laatua. Butti on tukeva ja riittävän pitkä ja samaa voi sanoa kelankiinnikkeestä. Mielestäni tuo räikeen punainen aihio on myös siisti ku mikä!

Method kaipaisi vielä vähän lisätestejä jotta osaisin päättää onko se paras vapa ikinään vai enempi yhden jutun kepakko. Siitä ei ole epäilystäkään etteikö se olisi markkinoiden parhaita vapoja heittää pitkää siivua pienemmillä perhoilla, mutta onko siitä kuinka esim. haukipeliksi tai tarkaksi namutteluvavaksi?

9-luokkainen Motive

Ysin Motive on näistä testattavista vavoista minulle tutuin. Sitä olen käyttänyt niin Cape Lookoutin maisemissa kuin kotoisissa haukihommissakin. Motive on toiminnaltaan medium-fast vapa. Sen vahva kärki siirtää taipumaa voimakkaasti vavan keskiosille. Vapa on myöskin hitaampi palautumaan kuin noi muut Sagelaiset. Vavan heittorytmiin on helppo päästä sisään. Vapa on muita testin vapoja painavampi. Käytännössä sitä ei kuitenkaan edes huomaa ja kun olet hetken Motivee pidellyt et edes huomaa tai muista, että se oli noita muita painavampi. Puhutaan siis edelleen mielestäni erittäin kevyestä perhovavasta.

Vapa on mielestäni parhaimmillaan vähän pidempi kartioisilla siimoilla. Airflon SW intteri ja SA:n Striped Bass sopii vapaan erinomaisesti. Lyhyempi klumppisilla siimoilla vapa lautautuu ehkä turhan paljon keskiosaltaan ja tuntuu aavistuksen ryhdittömältä. Tästä samasta syystä vapa ei itsellä ole lunastanut ykköshaukikepin paikkaa vaan se on jäänyt hiukan Echon E3:sen ja Vissun Venuksen varjoon sillä osastolla. Albiekeppinä tämä Motive on kuitenkin varsin mainio. Varsinkin päivinä jolloin pitemmät ja tarkemmat heitot ovat yhtä kuin enemmän kalaa siiman päässä. Pieni perho ja pitempi klumppinen siima saa Motivesta mielestäni ne parhaat puolet esiin. Tällöin vapa on todella tarkka ja looginen heittää. Kädenjatke.

Väsytysvapana Motive on hyvä. Tosin 9-luokkaisena vapa menee järeempiä veljiään helpommin lukkoon. Olen käyttänyt myös 11- ja 12-luokkaisia Motiveita ja niissä on huomattavasti järeemmät väsytysvoimavarat. Ne ovat myös paljon paremman tuntuisia isojen perhojen kanssa. Voi siis hyvinkin olla, että tuo ysi on jonkin sortin väliinputoaja tässä sarjassa ja rajummat leikit olisi syytä leikkiä 10-luokkaisella tai sitä järeemmillä Motiveilla?

Motivessa on mainiosti toimiva kelankiinnike ja erinomainen butti.

Komponentit Motiveissa on taattua laatua, mutta korkki aavistuksen heikompi laatuista. Semmosta peruskamaa.

Kahva on hyvän muotoinen ja laadultaan perushyvää korkkia.

Kelat:

Sagen kelat tulevat käsittääkseni Kaukoidästä niin kuin monen muunkin valmistajan kelat tänä päivänä. Sage tarjoaa aika kattavan valikoiman keloja. Suomessa kelat ovat suhteellisen tuntemattomia ja niihin törmää aika harvoin. Arvostelussa käyn läpi kaksi vielä valmistuksessa olevaa kelaa ja yhden jo poistuneen joka kuitenkin voi hyvällä säkällä vielä löytyä liikkeiden alennuskoreista. Kaikissa testattavissa keloissa on Sagen SCS hiilikuitujarru.

8010

8000-sarjan kelojen valmistus on lopetettu. Mikä on sinällään harmillinen juttu. Toisaalta lähtöhinta keloille oli melkoinen joten se joutui kilpailemaan suoraan "oikeiden" kelavalmistajien kanssa.

8010pro on yksi parhaista keloista mitä minun käsiini on koskaan kulkenut. Sen mittasuhteet, koko, kahva ja jarrunsäätösysteemi on kuin minä olisin suunnitellut kyseisen kelan. Työnlaatu ja viimeistely ovat myös mainiota tasoa.

Kelassa on mainion kokoinen ja muotoinen kahva. Vaikka sirompi ja lyhyempi kahva saattaisikin olla esteettisesti kauniimpi, on kuitenkin tämän muotoinen ja riittävän iso käytännössä toimivin.

Kahva sopii käteeni erinomaisesti. Sillä on mukava rullata pidempikin satsi siimaa. Kuvassa näkyy myös Sagen todella simppeli puolanirroitusmekanismi. Yksi kääntö ja puola on irti ja yksi kääntö ja puola on takaisin kiinni.

Jarrunsäätö ja sen käyttöliittymä on yksi kelan kohokohtia minulle. Jarrunupin päästä valitaan haluttu esiasetus. A, B, C, D tai E. A-asetuksella jarrukäyrä on loivin ja samalla maksimijarru on matalin. Jarrukäyrä jyrkkenee sitä mukaa mitä pidemmälle aakkosissa mennään. E-asennossa jarru on jyrkin ja vahvin. Sisemmässä osassa jarrunuppiä on 1-20 olevat numerot josta näet kuinka tiukalla jarrusi on. Erittäin kätevä ja simppeli systeemi. Ihmettelen kun vastaavaa ei muiden valmistajien keloissa juuri näe? Jarrunsäätö on myös erittäin tarkka ja looginen. A ja B asento on omiaan esimerkiksi lohta onkiessa tai muuta sellaista missä hienommat ja loivemmat säädöt ovat tarpeen eikä maksimijarrua tarvita älyttömästi. C-E säädöt ovat sitten rajumpaa ja ennenkaikkea suolaisempaan menoon. Jarru on helppo vetää ns. nollasta sataan. Lyhyesti sanottuna, kelan jarrunsäätö on helvetin hyvä! Jarrun maksimitehotkin saavuttaa varsin mainion 7kg luokan, joten sillä uskaltaa onkia merien isoimpia torpeedoita.

Kuvassa näkyy esivalintanamiska. Se on helppo kääntää asteikolta toiselle.

Jarrunsäätönupin laidalta näet 1-20 jarruasteikon. Tässä kelassa jarrunsäätö on tarkka ja looginen. Myös jarrun tiukkuus on helposti tarkastettavissa asteikosta.

Puolan leveys ja kelan tilavuus on varsin riittävä. Pohjia saa kelalle riittävästi leikkiin ku leikkiin ja puolan muoto tekee sisäänkelauksesta helppoa ja nopeaa. Sisäänkelauksesta puhuttaessa voidaankin mainita, että 8010:sen sisäänkelaus on silkinpehmeä joka on minulle iso kriteeti kelaa valitessa. Tahmean sisäänkelauksen omaavat kelat ovat todella epämielyttäviä niinä onnekkaina hetkinä kun sitä saa tehdä paljon ja pitkään. Puolan irroitus ja kiinnitys on tehty helpoksi ja tukevaksi. Asia josta tulee aina hyvä mieli. Pohjineen kelalla on painoa 326g ja se sopii minun käytössä 10-14luokkaisiin vapoihin. Optimaalisin se on 12 ja 13luokkaisiin.

Evoket

Ensimmäinen reaktio Evokeista oli, että "mitä hemmetin keloja noi on!!" . Erikoisen avoinainen, full cage runko ja jykevä puola näyttää ja tuntuu ihmeelliseltä.

Erikoisen näköinen parivaljakko.

Pienen totuttelun jälkeen kelat kuitenkin tuntuvat ja toimivat hyvin. Kelan mittasuhteet ovat hyvät, nuppi käteensopiva ja iso, sisäänkelaus pehmeä ja jarrunsäätö toimiva. Soiva peli siis!

Loistava kahva ja sama simppeli puolan irroitus kuin 8000-sarjalaisessa.

Jarrunsäätö on napakka ja hiukan yli kierroksen mittainen. Jarrunsäätönuppi on leveä ja sopivan karhea jotta siitä saa helposti otteen. Jarrunsäätönupissa on myös selkeä 1-20 asteikko josta näet millä asetuksella kelasi on.

Jarrunsäätö on tarkka ja selkeä. Sitä on helppo käyttää, mikä on tärkeä asia kelassa.

Puolan muoto ja kelaustuntuma on hyvin samanlainen kuin 8000-sarjalaisissa. Hemmetin hyvä siis. Pienempi koko imee itseensä 200m pohjia ja haukisiiman kevyesti, mutta kela on kokoisekseen suhteellisen painava. 300g pohjineen. Kela on kuitenkin varsin hyvä kumppani monen 10-luokkaisen vavan kanssa ja koska kela on muuten erittäin varmatoiminen, ei pieni ylimääräinen paino haittaa. Isompi koko imaisee 300m(60lb powerpro) pohjia ja siiman ku siiman sisäänsä heittämällä. Kela on kuitenkin varsin painava(vaikkei siltä näytäkkään) ja hilpasee vaa-an viisarin pohjineen 350g hujakoille. Kela on siis parhaimmillaan 12+ luokkaisten vapojen kanssa. Molempien kelojen maksimijarrut on siinä hiukan alle 4kilon. Varsin sopivasti jarrua siis suurimpaan osaan kalastustilanteita.

Evoket ovat mainio esimerkki siitä miten ei niin kivalta näyttävä ja aluksi oudolta tuntuva kela voi käytön myötä kasvaa käteen kiinni. Kelasta ei ole käytössä löytynyt mitään moitittavaa. Jarru toimii ja kukkuu tarkasti ja kela hoitaa tehtävänsä, eli päästää ja kelaa siimaa moitteetta sen mukaan kumpi on selän päällä, sinä vai kala. Evoke

6210

Sagen uusimman 6200-kelasarjan toiseksi isoin jäsen. Nämä kelat korvasit 6000 ja 8000-sarjan kelat. Kelassa on ollutkin ideana yhdistää nuo kaksi sarjaa yhdeksi laajaksi keskihintaiseksi sarjaksi.

Kuva on sarjan isoimmasta kelasta, mutta minä koeajoin pykälää pienempää.

Kela on ulkonäöllisesti hyvin lähellä 6000-sarjalaisia. Iso jarrunsäätönuppi johon on numeroitu 40 eri jarruasetusta on käteensopiva ja helppokäyttöinen. Puolan muoto ja mittasuhteet ovat erinomaiset suolaisille vesille ja sisäänkelaus on pehmoinen ja sulava. Iso ja käteensopiva nuppi on tavaramerkin mukaista laatua.

Puolan irroitus on tässä sarjassa muutettu tosta tähden mallisesta lukituksesta "normaaliin" kierrettävään malliin.

Itselläni oli jonkin verran ongelmia kelan jarrunsäädön kanssa. Se ei oikein toiminut loogisesti kuten esim noissa kahdessa aikaisemmin mainitusssa keloissa. Jarru tuntui seilaavan liian löysän ja liian kireen välillä hyvin pienillä säädöillä. Samaan aikaan mulla oli veneessä toisessa kepissä uusi Danin L5W joka alkoi pitämään hirveää kitinää ja ulinaa jarrun ollessa kireellä. Oli välillä sellainen olo, että tekis mieli heittää molemmat kelat Atlantin syvyyksiin. Tosin kyllähän niillä onkiin pysty ihan hyvin, mutta jollain tapaa tuo ärsytti kovasti. Seuraavana päivänä tohonkin jo tottui ja osasi säätää jarrua vähän paremmin. Siltikin tuo asia jäi vähän kaivelemaan ja jos kyseistä kelaa olisin omaksi ostamassa, täytyisi tuo asia vielä selvittää. Lähinnä siis sitä, että oliko kyseessä vaan tuon tyyppinen yksilö vai onko jarrunsäätö tosissaan tehty tuollaiseksi?

Summarum:

Sagen tuotteista huokuu tietty laatu ja ennenkaikkea se, että välineet ovat tehty mahdollisimman vähillä kompromisseilla liittyen tärkeisiin asioihin kuten tarkoituksenmukaisiin ja toimiviin komponentteihin tai esimerkiksi aihion toimintaan. Näitä ei siis myydä ulkonäkö tai markkinakikoilla vaan taustalta löytyy todellinen halu ja intohimo tehdä parempia työkaluja perhokalastajille. Kunhan jossain vaiheessa saan uuden auton ostamisesta sattuneet taloudelliset tappiot tasattua, marssin Sagekaupoille ja hommaan Saltin tai vanhan Xi3:sen omaan kaappiini.

Merisuola

Visionin tiimi julkaisi n. kuukausi sitten uuden salttivapa-sarjansa Merisuolan. Vapasarja kattaa #8, #10 ja #12 luokkaiset vavat jotka kattavat yleisimmät suolaisilla vesillä tapahtuvat tilanteet. Vapasarja on high end osastoa ja haastaa esimerkiksi G-Loomiksen, Sagen ja Scottin vavat tässä sarjassa. Minulla oli ilo ja kunnia testailla #10 ja #12 luokkaisia keppejä salttireissuilla ja haukihommissa ennen kepin julkaisua.

"eläin" vetää, mutta Suola kestää.

Peruspötköjä Merisuolalla

Peruspötköjä Merisuolalla

Merisuola ajaa asiansa myös haukivesillä.

Aloitetaan viimeistelystä, kilikkeistä ja kovista faktoista kuvasarjan avustuksella. Kuvissa siis kyseessä 10-luokkainen Merisuola. 12-luokkaisen olen jo joutunut palauttamaan. Kymppi lähtee kotiin huomenna.

Vavan butti on kumikorkkiseosta. Kelankiinnike on laadukas alumiininen tapaus, kaksimutterisella kiristyksellä. Kelat pysyvät tukevasti siinä kiinni ja kela on helppo kiristää ja aukausta kiinnikkeeseen kiinni myös märin käsin.

Vavassa on tukevat ja toimivat REC:n valmistamat stripperit ja snaket. Sidokset ovat myös nätit ja tasaiset.

Vavassa on tiukasti kiinni pysyvät spigottiliitokselta näyttävät liitokset. Vapaan on myös lisätty premium malleissa harvinaiset kohdistuspisteet meille yksinkertaisille käyttäjille.

Vavan korkki on varsin laadukasta. Täysin vastaavaa mitä olen esim Sagen vavoissa nähnyt olevan. Kahva on minun käteen sopivan muotoinen ja paksuinen. Pienet kumikorkkirenkaat kahvan molemmissa päissä ovat omiaan lisäämään kahvan kestoa noista herkistä kohdista. Kuva on vavasta jota on käytetty jo useampi viikko. Joten kaikki filleri yms on jo kahvasta varissut pois.

Vavan kahvaosa painaa 92grammaa. Luonnollisesti siis vavan suurin paino on tyviosassa.

Koko vapa painaa omalla vaa'lla 126-127g väliltä. Kuvaan vaaka pysähtyi 126gramman kohdalla. Ihme kyllä siis vapa on jopa ilmoitettua painoa keveempi.

Faktojen perään on hyvä laittaa perinteinen plussat ja miinukset osio. Eli siis mistä vavassa tykkään ja mistä en.

+ Toiminta. Aihio on nopea, mutta todella tasaisesti taipuvan tuntuinen. Vapa taipuu siis heittäessä kärkiosaltaan hiukan enempi kuin alempaa, mutta tekee sen todella tasaisesti joten vapa ei ole mistään liian löysä eikä mistään liian jäykkä. Heittotuntuma on erinomainen ja vapa on todella suorituskykyinen. Jopa minä saan sillä pitkiä heittoja aikaiseksi!!

+ Keveys. Vapa tuntuu kädessä höyhenen keveeltä. Itse en ole millään tapaa grammanviilaaja ja minulle vavan keveys ei ole juuri mikään  myyntiargumentti(varsinkin jos keveyttä on haettu kilikkeiden ja yleisen toimivuuden kustannuksella), mutta tämä vapa vaan tuntuu niin kevyeltä heittäessä ja kalastaessa, että välillä tuntuu kuin huitoisi ilman keppiä.

+ Paukkuja löytyy vauhdikkaiden kalojen väsytykseen ja myös isojen perhojen heittoon.

+ Sanoinko jo, että v#ttu kun tykkään onkia tolla kepillä?!!

- Oikeastaan ainoa miinus vavalle tulee kelankiinnikkeestä ja butista. Tämä on oikeastaan kaikkien Visionin salttivapojen perisynti. Kelankiinnike on siis liian lyhyt ja butti pieni/lyhyt. Kela tulee liian lähelle buttia ja näin liian lähelle mahaa kun vapaa siihen tukee kovan pumppauksen aikana. Ero on kalastusviikon aikana kohtalaisen suuri jos vertaa vaikka Sagen vastaaviin vapoihin jotka ovat alusta loppuun ajateltu salttihommia varten. Toki kaikille tämä ei niin iso ongelma ole, mutten toisaalta ole kenenkään ikinään kuullut valittavankaan jos se kelankiinnike ja butti pitää kelan vähän kauempana

läskeistä. Toki painoa se voi pari grammaa lisätä, mutta mitä sitten.

Peruslaajakehäisellä, butin ja kelan väliin ei paljoa tilaa jää.

Kaiken kaikkiaan Antti Guttorm ja kumppanit ovat tehneet vavan joka on todella hyvä. Onko tämä sitten kaikille sopiva ja best of the best? No, siihen on todella vaikea vastata, mutta jos noin hyvä heittäjä kuin Antti saa tehdä vavan omaan makuunsa, täytyy sen olla suorituskykyä pullollaan. Toisaalta jos tälläinen kohtalaisen perusrunttaaja siitä myös tykkää täytyy keppi olla myös kohtalaisen helppokäyttöinen. Itse olen käyttänyt vapaa Visionin Merisuola siimalla(10luokkainen), #10 Airflon Tarpon intterillä, #9 OBS kärki-intterillä ja Vissun 23grammaisella BD:eellä. Kaikki on toiminut erittäin hyvin. Vavalla olen heittänyt pientä, isoa, kevyttä ja painavaa perhoa. Kaikki menee. Tosin haukivavaksi keppi voi olla osalle porukasta hiukan tarkka, mutta niin on tietysti moni muukin nopea vapa.

Lisätietoja saa täältä ja vapoja voi ostaa vaikka noista minunkin blogissa hilluvista perhokaupoista.

Nappireissu

Aurinko nousee kultaisena Cape Lookoutin ylle

Perinteinen Harkers Islandin/Cape Lookoutin reissu on taas heitetty. Tällä kertaa osuimme jackpottiin.

Merikalastus ja siihen suunnatut reissut ovat aina arpapeliä. Vaikka myös suojaisemmille matalikoille yms tai lohipitoisille joille tehdyt reissut voivat kaatua luontoäidin oikkuihin, on tuo isolle vedelle meneminen aina sen pykälän arvaamattomampaa. Sen on saanut varsinkin tänä vuonna huomata kun iso osa kalapäivistä on mennyt kelin takia mönkään.

Tällä kertaa näin ei käynyt ja yhtä päivää lukuunottamatta, pääsimme vesille joka päivä. Ei sillä, suurin osa viikosta oli tuulinen ja läikikäs tälläkin keikalla, mutta silleen sopivasti ilman valtavia övereitä. Toisaalta tossa on yksi alueen monista vahvuuksista. Vaikka tuuleekin, niin useimmiten löytyy joku alue missä pystyy kalastamaan. Huono puoli reissun keleissä oli se, että itä puolelle Capee ei päästy kuin yhtenä päivänä. Mä rakastan siellä puolen onkimista. Ikinään ei tiedä mitä sieltä tulee vastaan. Ei sillä, on siellä monta hiljaistakin hetkeä koettu, mutta sieltä voi löytyä maailman isoin redfish parvi, käsittämättömän joukkomurhan tekevä parvi isoja albieta, spinner sharkkeja ja hylyiltä king mackarellia ja amberjackiä. Tai niinku tällä reissulla, eli järjetön parvi rauskuja... Kyllä, rauskun kalastukseks meni tämä reissu. Asia mitä en olisi ikinään odottanut.

No, on sillä tuulella hyviäkin puolia... Se saa isomman kalan ja ylipäätään albiet liikkuun ja tankkaan huolella. Ne tykkää siitä tuulen ja vuoroveden yhdistelmästä. Liikkuva vesi on hyvä juttu.

Suolaista puuhaa noilla keleillä.

Täytyykin sanoa, että albien kalastus oli aivan pimeen hyvää tällä kertaa. Saatiin kaiken kokoisia albieta. Saatiin niitä käytännössä jokaisella eri metodilla ja systeemillä. Oli pientä kalaa, keskikokoista ja isoo. Pienellä perholla, keskikokoisella perholla, isolla perholla ja poppereilla/crease flylla. Kellusiimalla, intterillä ja upolla. Nopeella uitolla, keskinopeella ja hitaalla. No, ymmärrätte varmaan idean :)

Purtu.

Oli mahtavaa baitball-kalastusta pienempien kalojen kanssa. Hommaa joka on parhaimmillaan tosi hauskaa. Varsinkin kun kalakoko on tota pikku-albiee niin jarrut voi pitää kelassa maltillisena(1kg jarru) ja antaa kalan vetää ekat syöksyt rauhassa ja sen jälkeen kelata kala ylös ja onkia uus. Kaikista parasta toi on sillon kun baitti liikkuu ja kalat sen mukana. Joutuu vähän heittään ja se pitkällä siimalla saatu kala tuntuu aina vaan paljon paremmalta ku lyhkäsellä saatu. Joskus toi kalastus voi lipsahtaa turhan helpoks, mutta onneks nämä hetket ovat suhteellisen harvassa. Kaikki on hienon visuaalista. Todellista silmäkarkkia.

Reissun sairainta kalastusta oli isompien kalojen jallittaminen isommilla perhoilla ja pintaperhoilla. Isoa kaloja löytyi shrimp boattejen takaa ja isomman baitin perästä. Näissä tapauksissa kalat eivät ajaneet syötävää pallona pintaan, vaan kyseessä oli laajempi alue täyttä syöminki mayhemiä. Kaupallisten veneitten perästä homma täytyi aloittaa useimmiten upposiimalla ja isolla/painavalla half&halfilla. Tärpit on rajuja, etten sanois jopa brutaaleja. Kun saa kalan tai pari pinnempaan käy yleensä niin, että loppuparvikin tulee pintaan aktiivisesti. Siitä niitä sit pystyy napsimaan erilaisilla tekniikoilla. Tässä kohtaa väsytystekniikka muuttuu radikaalisti tosta baitball hommasta. Paikalla pyörivät hait ja kaupallisten veneiden verkot ja muut vehkeet pakottavat radikaaliin toimintaan. Jarru täysille ja niin kovaa pumppausta ja vetoo kun vaan pystyy. Se on käsittämätöntä miten paljon pohjia pihalle noi kalat pystyy vetään, täyttä jarrua vasten sitten kun se maaginen 5-6kilon rajapyykki ylittyy.

Painetta pipettiin

Jarrut tappiin ja pumppaan. No, tällä kertaa keppi sano naps kymmenen senttiä alimman liitoksen alta.

Lisää kuvateksti

Isot läskit avovedessä saavat aikaan hiukan sellaisen valinnan vaikeuden. Annatko kalan vetää hiukan pidempää siivua 2kg jarrulla vai lyötkö heti täydet tulet ja koitat pitää kalan tiukassa narussa. Tärpit on rajuja ja todella näyttäviä kun noi isommat kalat kruisaa isomman ruuan perässä. Kokonaisuutena ehkä hienointa perhokalastusta mitä minä tiedän. Näyttäviä tärppejä, kovaa meneviä kaloja jotka saa kuitenkin järkevässä ajassa veneeseen ja parhaimmillaan näitä tapahtumia on mahku saada paljon yhden session aikana.

Tuplakädet ja täys jarru. Visionin protokepit osoittautui loistaviks albievavoiks.

Vihainen.

Nämä isot läskit on järkyttävän kovia kaloja siiman päässä. Upeeta puuhaa.

Sarah poseeraa ison possun kanssa. Sarah on erinomainen kapteeni ja tappavan kova perhonainen.

3tuntia ison kalan vetoo putkeen saa aikaan pienen väsymyksen.

Väline ja kalastustekniikka puolikin hahmottuu reissu reissulta vaan paremmin. Mitä enempi noita hommia on tehnyt sitä tarkemmin osaa sanoa minkälaiset vehkeet tohon hommaan olis optimaaliset. Siimat pitää olla riittävän painavia, että niillä on nopea heittää, mutta ei missään nimessä liian painavia. Kartiota saisi olla hiukan enempi kuin mitä esimerkiksi perushaukisiimoissa on. Toki niilläkin onkiminen pääosin onnistuu kivasti, mutta niiden lyhyys rajoittaa hiukan tuulisella kelillä kalastusta. Airflon Tarpon taper ja Visionin Merisuola ovat hyviä esimerkkejä kartioista jotka toimii todella hyvin tohon hommaan. Myös SA:n Striped bass ja Airflon Tropical clear tip omaa loistavat kartiot tohon hommaan. Harmi vaan kun SA:ta ei enään valmisteta ja Floppia saa vaan kelluna. Rion uusi XP Coastal oli myös loistava siima, mutta aavistuksen painava luokkaisenaan ja vähän liian lyhyt kartioinen kovaan vastaiseen paiskoessa. Oma juttunsa noihin lämpöihin on rannari ja sen pinnoite. SA:n striperissa ja Rion Leviathanissa on ehkä täydellinen jäykkyys ja pinnoite tonne. Kotoisassa haukihommassa toimivat siimat voivat mennä turhan löysäksi noissa lämmöissä ja taas ihan ehdat tropiikkisiimat ovat naksun jäykkiä. Rion XP Coastalissa oli lähes Leviathanin tasoinen rannari, mutta ihan pikkusen liian ohut ja vähän löysempi kuin Leviathanissa. Intterisiima on se perusvalinta tohon puuhaan. Ne upottaa perhoa sen pienen tarvittavan määrän, pitää tuntumaa perhoon vaikka olis vähän läikkääkin ja leikkaa tuulta erinomaisesti heitossa. Kellu toimii kyllä myös jos keli on vaan kohdallaan. Upot on vähän spesiaali vehkeitä, mutta varsin tarpeellinen osa arsenaalia tuolla. Vavoista sen verran, että tällä reissulla oli päiviä kun #9luokkainen oli väärä valinta. Se menee lukkoon paljon herkemmin kuin raskaammat ja tekee näin väsyttämisestä kuluttavampaa. Se on omimmillaan baitballeissa onkiessa, mutta totuuden nimissä parempi vaihtoehto olis käyttää vaan #10 ja sitä raskaampia. Pitkä kelankiinnike ja iso butti on vavassa asioita joita osaa viikon jälkeen arvostaa.

Osa käytössä olleista seteistä. Saimme rääkätä Visionin ja Sagen settejä oikein olan takaa. Hyvillä välineillä on kiva onkia.

Kalastustekniikka puolella vahvistuu ajatus siitä, että täytyy olla valmis muuttamaan perhon vauhtia ja presentaatiota. Kun kalat syö pientä ruokaa, nopea strippaus on harvoin se paras. Paljon tehokkaampaa on se, että antaa perhon vähän upota ja liikuttaa sitä hitaasti. Tuntuma perhoon täytyy kuitenkin olla päällä. Löysällä siimalla ei puruja juuri tule. Kun hidas uitto toimii on hauska katsella muissa veneissä olevaa porukkaa jotka pääosin strippaavat aina kaksin käsin perhoa sisään ja jäävät ilman purua kun meidän veneestä joku heittää, vetää narut tiukille, odottaa ja nappaa kalan pois... Isoa syödessään vauhtia ei varmastikkaan voi liikaa olla. Tällöinkin kuitenkin perhoa kannattaa aluksi hiukan upottaa ja sitten vasta lisätä vauhtia tai sitten käyttää jotain sellaista perhoa joka pitää pinnan tuntumassa/pinnassa jotain melskettä ja meteliä. Perään nopea tubepätkä. Ei mikään mestariteos vaan nopea editti osasta matskua mitä tuli kuvattua. Jälkikäteen ajateltuna tuli taas kuvattua liian vähän, mutta toisaalta eihän nämä mitään kuvausmatkoja ole.

Kun tuuli ulvoo, voi tuntuman pito perhoon olla vaikeaa, mutta kalojen aggressio korvaa usein puutteet tekniikassa.

Vaikka reissu oli kalastuksellisesti ihan pimeen hieno, jää kuitenkin parhaiten mieleen reissuista hyvät ruuat, mahtavat ihmiset, paskat jutut ja yleinen iloinen väsymys ja hölmöily. Kyseessä on kuitenkin kalastusloma eikä mikään suoritus. Ensi vuoteenkin jäi sopivasti nälkää, koska vaikka kalastus olikin ihan huikeeta tällä kertaa, jäi meillä vielä monta hommaa kokematta. Redfishit, sopivan kokoiset hait(isoja ei oikeesti halua.) ja ehkä se omaa kalastuspolvea eniten kutkuttava juttu, eli isot albiet silversidejen perässä. Reissun viimeisellä puolituntisella paikka jätti oikein semmoisen kunnon tiiserin kun syvällä sisällä, melkein satamassa asti törmäsimme juuri noihin mainittuihin pirulaisiin. Kalat eivät pitkään pinnassa olleet ja meilläkin alkoi oleen takki vähän tyhjä jo joten sen kummempaa siitä ei sitten tullut. Mulla ja Ilulla kuitenkin kalat puri perhoa, mutta kummallakin irtos. Mulla ei vaan jääny crease flyhyn kiinni kunnolla ja Ilulla jäi siima johonkin jumiin ja sehän katkes siitä sitten vielä mukavasti. Nälkää siis on vielä ja ensi vuonnahan tuolla taas ollaan.

Meidän lähdön jälkeen iso kala oli pysynyt viikon verran "Hookissa" josta Brian ja kumppanit oli niitä päässyt niittämään.

Ehkä se albiekalastuksen "pyhämalja". Isot kalat silversidejen perässä. 

Hugh and a toad.

Superkokki Pasi tekee sitä mitä osaa ihan yhtä hyvin kuin kalastamista. Vaikka itsekkin olen varsin hyvä ruuanlaittaja, kalpenee omat sörsselit aikalailla jätkien rinnalla.

Jollain oli menny hermot TFO:n keppeihin :)

"What kinda attitude is that!" :)

Photo credits B.Hrsley and The Harker Boys