Keväällä 2015 ystäväni Kevin Rowland pyysi minua Mältinrantaan testaamaan uusia vapojaan ja kun Keijo pyytää niin aina mukaan lähdetään. Ensi purasu kepeistä oli, että onpas kivat kahvat ja tuntuupas keveeltä kepiltä. Hetken siinä keppejen kanssa heiteltiin eri siimoilla kunnes totesin Kevinille, että "V#"&u kun on hyvän tuntusia keppejä, varsinkin toi 13jalkainen".
Tästä ensitestistä kului hetki aikaa, mutta keppi jäi kummittelemaan takaraivoon. Kaikki ädlääjän verta omaavat tietävät varmaan tunteen. Meillä oli Kevinin kanssa yhteistä reissua vuoden mittaan ja tonnarireissun perho- ja siimalainan takaisinmaksun otin sitten "vuokraamalla" tota 13' Woodoota Gaulan retkelle jotta pääsen tosissaan kalastamaan sillä. Ongin ja tykkäsin sen verta paljon, että uusin vuokran tänäkin kesänä.
Mukava pullukka taipui hyvin nopeasti Woodoon käskyyn. Puhun siis tosta kalasta...
Nyt kun takana on useita viikkoja kalastusta vavalla ja lukemattomia tunteja paikallista heittelyä, on aika tehdä tuomio vavasta. Aloitetaan perinteisellä plussat ja miinukset osiolla.
+ Niin kevyt käsitellä. Vapa painaa 247grammaa josta suurinosa on tyvessä luonnollisesti. Pelkän tyviosan paino on 174grammaa. Mielestäni vapa oikein loistaa keveän kelan kanssa. Esimerkiksi Danin L5W 8twelve tai Vissun vanha 9/10 XLA mätsää vapaan täydellisesti.
+ Vavan toiminto. Vapa taipuu tasaisesti ja välittää tuntumaa täsmällisesti heittäjälle. Vavassa on potkua ja nopeutta tuntumatta silti lainkaan jäykältä. Vapa toimii aikalailla just sillain kun hyvän yleisvavan kuuluukin ja onkin erittäin vaikea keksiä kepistä ja sen toiminnasta mitään moitteita.
+ Vapa on todella kaikkiruokainen. Johtuen juuri tosta moitteettoman tasaisesta toiminnosta. Vapa on sellainen, että sillä heittää niin skagittia, ampparia kuin pikkuspeytä ilman sellaista tunnetta, että tähän hommaan vois olla joku parempikin vapa. Vavassa on ryhtiä myös heittämään upposiimoja ja isoja perhoja. Esimerkiksi 2/6uppo ja iso perho lentää ilman sitä inhottavaa kyykkäyksen tunnetta. Vavasta saa siis hyvän kaverin isollekkin vedelle esimerkiksi niille louhikkopooleille josta kiviltä heittäen 15jalkanen tuntuu kömpelöltä. Vapa heittää omissa käsissä 33-39g amppareita, 600gr(+-40gr) skagitteja ja vaikkapa 8/9 pikkuspeytä. Mulle se "sweet spot" vavassa on 34grammaisten Vissun Acejen kanssa. Se on erittäin hyvä combo!
+ Vapa on todellinen väsyttäjän unelma. Siinä on tuntumaa ja auktoriteettia samassa paketissa. Se ei hakkaa "yli" niinku jokku vavat vaan myötäilee kalan liikkeitä sulavasti. Sillä saa myös tarpeen tullen riittävän paineen helposti päälle. Kertakaikkisen fantastinen peli väsyttää lohia.
+ Kelankiinnike ja yleisilme. Villen ja Kevinin omatekoiset kelankiinnikkeet on todella toimivia. Ensimmäinen yhdellä lukitusruuvilla oleva kiinnike jota ei tarvi kiristyksen jälkeen jatkuvasti tarkastella. Korkki on ykköslaatuista ja viimeistely juuri eikä melkein.
- Nyt on oikeesti sellainen tuote käsillä, että siitä on äärettömän vaikea keksiä mitään negatiivistä. No, jos itselle ko vavan tilaisin, niin ottaisin siihen ehkä 2-3senttiä pidemmät kahvat. Tosin on ne noinkin vallan mainiot.
Täinen Woodookala.
Summasummarum kepistä on se, että se lähentelee täydellisyyttä omiin pikku käsiini. Se on oman genrensä ehdotonta huippua. Jos olet etsimässä monipuolista vapaa tossa mitassa jolla kalastat mukavasti erilaisissa oloissa ja paikoissa, niin Woodoo pitäisi olla sen listan kärkipäässä ellei jopa kärjessä. http://krowlandreels.com/
Kuinkas siinä kävikään kun piti pitää lohivapaa vuosi? No, heinäkuun viimeisellä viikolla huomasin olevani tutussa paikassa, eli Gaula Flyfishingin biiteillä Gaulalla. Ei mennyt siis vuosi ihan suunnitelmien mukaan ja hyvä niin, koska kyllä tuo laji minulle vieläkin on rakas vaikka poltteet onkin reilusti vuosien varrella laantuneet.
Iso kiitos kuuluu Jouni Rauhalle joka isännöi näitä mahtavia lohipätkiä. Toi systeemi vaan kokonaisuutena toimii niin älyttömän mukavasti, että aina tietää saavansa stressivapaata lohestusta kun hänen pätkilleen astelee.
Viikko alkoi vesisateilla jotka nostivat vedet suht korkealle ja samalla viilensivät sitä aina tonne 11-12asteen hujakoille. Olosuhteet olivat siis hiukan epätavanomaiset ajankohtaan nähden, mutta vallan mainiot yleisesti ottaen. Vedessä oli vahva ruskea sävy ja varsinkin alkuviikosta näkyvyys oli aika rajoittunutta. Tästä johtuen sain taas taistella sitä ydinongelmaani vastaan lohenkalastuksessa, eli taktiikan vaihtoa. Sitä kun on itsellä vahva näkemys siitä mikä on kivaa lohenkalastusta ja mikä ei, on hyppy siihen ei niin toivottuun taktiikkaan pienen kynnyksen takana. Noilla mestoilla ja virtaamilla, perho täytyy saada hidastettua ja hiukan upotettua, muuten on tärpit harvassa. Viikon alkutaipaleella Jounin porukka saikin hyvin tapahtumia ja heillä oli siimoina käytössä I/2/4:sesta aina tonne 2/4/6uppoihin. Pikkuhiljaa kun alkoi tottumaan ajatukseen siitä, että tällä reissulla ei ongita kovaa ja korkeelta, alkoi jotain nykyjä tulemaan itsellekkin.
Hyvät eväät kuuluvat olennaisena osana tyhjän pyytöä.
Vaikka kokonaisuutena reissu oli meidän tiimille aika hiljainen tapahtumien suhteen, oli siinä pari semmosta säpinävuoroo. Noi on niitä hetkiä ja tunnelmia, miksi minä tota lajia harrastan vieläkin. Alkaa näkyyn liikkuvaa kalaa, joku saa kalan, jollain on kala kiinni mutta tippuu, tulee tärppejä ja on sellainen poikamainen sähinä aikuisilla miehillä päällänsä. Se vaan on hemmetin kivaa, siitä huolimatta kenelle ne kalat sattuu. Tällä reissulla yksi iltapäivä "Steissillä" ja yksi aamu Roskaft Söndressä jäi pitävästi mieleen. Varsinkin se "roskiksen" aamu oli täynnä sähköö ja tunnelmaa. Masa vetäs mahtavan kalan ylös asti, Erno tiputti yhden ja mulla oli useita tärppejä ja pään heilutuksia jotka ei vaan pysyny. Yhdestä nykystä jäi koukkuun muistoksi pala suun pehmytkudosta enkä edes ehtinyt kalaa mitenkään tiukilla pitelemään. No, lohtuna sain sitten illalla kaksi tittiä:) . Noi hetket on kuitenkin koko harrastuksen suola. Sitä ei voi etänä kokea, vaan se on maistettava ja haistettava paikan päältä.
Sinne menee takaisin se .
Matin upea täinen "karvaa vaille" metrinen.
Kaikenkaikkiaan on kuitenkin sanottava, että mun tän vuoden reissuilla on ollut huono karma. On jotain luonnonmullistuksia ja sairastumisia joka kerta ollut. Tälläkään reissulla ei siltä säästytty koska hyvä ystäväni Ilkka kaatui rantakivillä ja häneltä meni olkapää sijoiltaan. No, onneks Norjassa homma toimii ja vaikka siinä päivä menikin hyvin pitkälti Trondheimin keskussairaalassa ja Ilkan kalastukset oli siinä, niin pääasia oli, että äijä saatiin ehjäks taas.
Potilas Saarinen ja lohiwagoni.
Kiitos ja anteeksi. Toivottavasti myös tulevaisuudessa pääsemme lohenkalastuksemme kotiin onkimaan.
Maailman kaunein kala ja julman hieno XLB on passeli pari.
Sain tilaisuuden testata Visionin uudistettua XLB-kelaa(se isompi koko) Floridan reissulla ja ajattelin siitä kirjoittaa tänne jokusen sanan.
Vanhan XLB:een varmaan muistaakin moni. Kela oli varsinkin lohimiesten keskuudessa suosittu. Iso, suht painava ja jarrutehoja vaikka muille jakaa. No, uusi versio jatkaa tasan siitä mihin vanha jäi. Iso, julma rulla johon taatusti mahtuu paljon pohjia ja jonka jarru pysäyttää sen kuuluisan junan. Lähinnä ulkonäköä on rukattu ja se onkin kertakaikkisen upea. Hienot yksityiskohdat niin puolan kuin rungon puolella tekevät tästä kokomustasta "monsterista" tyylikkään näköisen rullan.
Kelan testivastuksina toimivat isot albacoret, erilaiset runnerit ja valitettavasti jokunen hai... Pohjia sai rullata kilometri kaupalla, koska kalastus, tai lähinnä kalan saanti oli aivan jäätävää. Jarru oli välillä todella tiukalla ja kela selvisi puhtain paperein rääkistä. Eikai sitä kelalta voi sillon juuri muuta vaatia? Vielä kun käyttöliittymä on jokusta poikkeusta lukuunottamatta todella sopiva, voidaan varmaankin puhua hyvästä tuotteesta.
Huikeita testivastuksia.
Kela ei kuitenkaan ole missään nimessä täydellinen vaikka erinomainen perustyökalu onkin. Listataan siis tähän alle ne perinteiset plussat ja miinukset:
+ Jarru. Toimii, on tehokas kun mikä eikä omaa mitään tökkimisiä tai järkyttäviä lähtökitkoja. Maksimitehot ovat jossain 8-9kilon hujakoilla ja niillä kiloilla ollaan sillä alueella että jarrutehot ei lopu vaikka siiman päässä olisi mitä.
+ Kahva, nuppi, vipstaaki... Mitä tahansa termiä siitä osasta millä kelataan haluaa käyttää, niin tässä se on hyvä. Uskaltaisin jopa sanoa, että markkinoiden paras omaan käteen. Sopivan kokoinen ja pito on loistava. Itseä on aina hämännyt ne kelat jossa tosta nupista on tehty jonkin sortin koriste. Sen ja jarrunsäätönupin pitää olla vain ja ainoastaan siten tehtyjä, että niitä on hyvä käyttää. Ihan sama kuinka rumalta ne näyttäisi.
+ Jarrunsäätönuppi. Kuten tossa edellä jo mainitsin, sen toimivuus on erittäin iso kriteeri minulle kun keloja vertailen. Jos se on nihkeä, arvaamaton säädettävä tai vaan käteen sopimaton, jää kela kyllä kaupan hyllyyn. Tässä kelassa se on juuri käteen sopiva ja erittäin smoothi säädettävä. Just niinku pitääkin.
+ Sisäänkelaus. Itse vihaan keloja jossa on nihkeä sisäänkelaus. Varsinkin jos kalastus on superkuumaa ja siimaa täytyy kelailla edestakaisin jatkuvasti. Tässä kelassa sisäänkelaus on pehmoinen ja mukava, eikä se muutu jarrua kiristäessä. Ei ainakaan niin paljoa, että sen huomais.
+ Full rim job... Vai mikä se täyskehä nyt nimeltään on. Ei pääse siimat lipsuun väärästä välistä.
+- Jarrunsäätöalue. Se on laaja. PlusMiinusjuttuja siksi, että joella tommonen on kiva. Saa tehdä semmosia seitin ohuita säätöjä. Merellä taas toi on selkeä miinus. Selkeä, 1 tai 1 1/2 kierroksen säätö on toimivin merihommissa. Jarrun saa äkkiä auki kun ottaa siimoja kelalta pihalle ja taas takaisin alkuasetuksiin kun alkaa heittään. Sen saa nopeasti maksimiin jos kala sitä vaatii ja sen saa nopeasti myös löysällä esimerkiksi kalaa ylös ottaessa tai jos ei ole pystynyt ennakoimaan tarpeeksi ja kala menee veneen "väärälle" puolelle.
- Paino. Minun käyttöön kelan suuri paino rajoittaa merkittävästi sen käyttöä. Yksikätisten puolella se sopii painonsa puolesta vain "virppavapoihin", eli 14+luokkaisiin. Se on auttamatta liian painava kaikkiin muihin jos mitenkään ajattelee setin käyttömukavuutta. Kaksikätisissä se on varmasti passeli peli rajumpiin 15 ja 16jalkaisiin. Minä kun en juurikaan moisia käytä, jää kela vähän sinne vilttiosastolle äkkiä siinäkin kastissa.
- Puolan leveys. Leveä puolaiset kelat ovat hiukan hankalia tai ainakin tarkkoja pelejä kalan kanssa. En vaan niin välitä moisista vaikka niitä käyttää kyllä pystyykin. Itse valkkaisin mieluummin vähän kapeampi puolaisen ja kompensoisin pienempää tilavuutta vaikka ohuemmilla pohjilla.
Mun käteen täydellinen nuppi.
Tyylikäs ulkokuori ja funktionaalinen jarrunsäätönupikka.
Puola on leveä ja tilava. 300m 80lb Tuff + maailman tilaa vievin siima=12luokkainen Tropical Sniper.
Kaiken kaikkiaan kela jätti positiiviset vibat. Suosittelen tutustumaan laitteeseen jos olette ison kelan tarpeessa. Lisätietoja Vissun sivuilta: XLB
Tässä on jo vuoden ensimmäinen puolikas vierähtänyt ja se on ollut minulle ennätysmäisen kiireinen. Joko sitä on tulossa vanhaksi tai sitten aika on mennyt kuin siivillä. Kiireen takia blogin päivitys on jäänyt. Pahoittelut siitä.
Kevät ja kesä on mennyt pääasiassa töiden merkeissä, mutta onneksi siinä sivussa on ehtinyt käymään vähän kalassakin.
Haukikausi oli aika vaisu itselle. Jokunen onnistunut reissu ja jokunen hiljainen. Oikein kunnon honey holee ei löytynyt ja kalojen eteen sai tehdä paljon tyhjiä heittoja. Yhtään oikeesti isoo ei myöskään löytyny. Keskipaino oli kuitenkin tänä vuonna kohdallaan ja puikkoralli jäi kokonaan väliin. Myös järveltä sattui vauraampaa kalaa pääosin. Sai hyvän tuntuman uudesta #9 Sage Motivesta tällä haukikaudella. Kiva keppi noihin hommiin, mutta loppujen lopuks ei mitenkään sen kummoisempi kuin esim Vissun Venus. Odotukset ehkä olivat, että ko kepukka nappais ykköshaukivavan paikan, mutta siinä se taitaa jäädä kolmen kovan rinkiin.
Haukikauden välissä teimme reissun Ranskaan tonnikalan perässä. Reissu jäi ennätyksellisen torsoksi koska juuri kun saavuimme mestoille alkoi aivan järjetön tuuli. Siis sellanen, että tupee lentää päästä. 7päivän retkestä pääsimme vesille kahtena.
Kun vesille pääsimme löysimme kalat nopeasti. Valitettavasti vaan ne olivat sen pienen hötön perässä taas... Saimme kuitenkin useita shotteja ja sen enempäähän ei oikeastaan reissusta voi vaatia. Kalojen mielihaluihin ei voi vaikuttaa.
Ei saatana, taas ne vetää sitä pientä...
Pienen alkutäpinän jälkeen kalastimme todella hyvin koko porukka. Saimme uskomattoman määrän seurioita ja hylkäyksiä, jokusen tärpin ja Sakke taitavana kalamiehenä onnistui yhden huijaamaan otille. Homma oli todella raivostuttavaa ja selkärankaa kasvattavaa kun kala toisensa jälkeen hylkäsi perhon tai otti siihen erittäin varovasti. Karmivin kokemus oli itselle se, kun sain hyvän heiton suoraan pikkukalaparveen ja iso tonnari syöksyi sitä kohti rauhallisesti. Kala nappas 3/4 siitä parvesta suuhun, mutta vain nosti minun perhoa sivummalle. Se perho oli käytännössä sen kalan suussa jo, mutta ennen kun se sulki suunsa se tökkäs minun perhon sivuun siitä. Täysin käsittämätöntä.
Perho on mestoilla oikein kivasti, mutta kalat ovat tarkkoja kuin jalokivikauppiaat.
Retken ainoa koukutettu.
Kala ryntää jo perhoa kohti, mutta hylkää sen aivan viime hetkellä!!
Puolikkaan kolmas kohokohta oli testireissu Floridaan ja sen offshorelle. Tämänkin retken onnistui tuuli pilaamaan, mutta ei onneksi lähellekkään niin pahasti kuin Ranskan keikan. Pääsimme vetämään kolme päivää offshoree ja kahtena yönä kävimme pikaisesti snookkia metsästämään. Offshorepäivä alkoi aina live baitin metsästyksellä. Kaverini Pasi ajoi venettä, Kapteeni Dino heitti heittoverkkoa ja minä toimin apupoikana ja täytin live wellejä ja autoin verkon kanssa. Sen jälkeen ajoimme ensimmäiselle pudotukselle, eli rotkolle, noin 15minuutin ajon päähän rannasta. Etsimme sopivaa paikka kaiusta ja aloimme upottamaan perhoja, samalla kun kapu heitti vähän kuolleita pikkukaloja veteen houkuttimeksi. Siitä se ralli sitten alkoi. Kaloja tuli aivan hulluna ja kala kalalta, kalat alkoivat nousta lähemmäksi pintaa chummin perässä. Siihen kun aina välillä heitti pari kourallista live baittiä niin soppa oli valmis. Homma jatkui samaa rataa käytännössä kaikki kolme päivää kun olimme isoilla vesillä. Rulla huusi hoosiannaa ja kädet oli aivan muusia väsyttelystä. Suurin osa kaloista oli albieta joiden keskipaino oli todella kova. "Buffalo-luokan" kaloja. Niiden lisäksi blue runnereita, rainbow runnereita ja jokusia pieniä black fin tunia. Todellisia koulukiusaajia olivat paikalla pyörineet silky ja bull sharkit. 120-200kilon välissä olevat mörköt kiusasivat ja haittasivat kalastusta. Niitä oli valitettavasti myös siiman päässä ja sitä ei voi suositella kellekkään. Mainittavan arvoista on myös se, että kaverit laittoi aika läjän tavaraa paskaks. Erityisen hieno kokemus oli se kun Jani laittoi saman vavan kahteen kertaan poikki...
Pienempää keskikokoa. On se piru vie hieno ja kertakaikkiaan upea kala!
Isompaa.
Oluttölkkejen ja vapojen hautausmaa. Tällä kertaa minä osallistuin vain olutölkkejen tuhoamiseen.
Vissun uus XLB. Kerrassaan mainiosti toimiva kela joka on nyt todenteolla testattu.
Pappa pitelee isoa.
Hui Hai.
Kalastuksellisesti reissu oli ehkä jopa odotettua kehnompaa. Kalan saanti taas jopa odotuksia paljon hurjempaa... Siis ihan sairasta suoltoo. Kalastukselliset kohokohdat olivat kun kalat alkoivat nousta chummin perässä pintaan. Silloin pitkä heitto vastatuuleen intterillä, pikku odotus, että perho uppoo hiukan ja täysillä strippaus. Yleensä jossain vaiheessa albie tuli noin 40km/h sivusta ja otti perhon sellaisella vimmalla, ettei ennen oo nähty. Aivan huikaisevaa. Kuitenkin kokonaisuutena kalan saannista puuttui se jahti ja haaste. Jos kuitenkin haluaa nähdä kilometri kaupalla pohjia ja vääntää 10-12luokkaisilla vavoilla(sen kevyemmät suosiolla kotiin) niin paljon kun vaan jaksaa, on toi the paikka. Pinnasta syövä albie ja sen jallittaminen vastaa kuitenkin helposti ainakin kymmentä tommosta, joten kyllä se on enempi minun juttu.
Yksi reissun kohokohtia oli ruokakalat. Black fin tuna ja rainbow runnerit ovat erinomaisia ruokakaloja.
Toi paikka on aivan hullu. Tässä käynnissä yksi monista triploista...
Nyt sitten odotamme Gaulalle lähtöä. Sitä odotellessa mulla on nyt ekaa kertaa tänä vuonna oikeesti vähän aikaa tehdä näitä juttuja. Koitan saada tehtyä vähän muitakin juttuja nyt tänne.
Nyt kun kauden viimeiset suunnitelmat on viittä vaille valmiit ja eka reissukin jo maistuu kielen päällä, tuli mieleen se, että en ole tehnyt raporttia viime syksyn Harkerssin reissusta. Nyt on aika korjata asia.
Katkarapupaatit kuuluvat olennaisena osana maisemaan. Niiden takaa löytää välillä isoja parvia haita ja albacoree.
Harkers Island on unelias saari Yhdysvaltojen North Carolinan osavaltion itäisessä kolkassa Atlantin rannalla. Joka syksy se muuttuu false albacoren kalastajien mekaksi. Saarella on erittäin pitkät perinteet varsinkin perhokalastajien suosimana paikkana ja se on pinnasta syövien tonnikalansukuisten kalojen perhokalastuksen synnyinsijoja.
Meidän vaatimaton majoituksemme saarella on todella toimiva. Kaikki tarpeellinen löytyy ja takapihalla on erittäin mukava kalapäivän jälkeen nauttia kylmästä oluesta ja grilliruuasta.
Viime vuoden reissu osui lokakuun toiseksi viimeiselle viikolle, joka on tavallisesti aikaa jolloin lämpöisen veden kalat alkavat liikkumaan etelään ja isot, vaeltavat albieparvet valtaavat alueen. Viime syksy oli kuitenkin monessakin suhteessa poikkeuksellinen. Keli oli todella lämmin ja äärimmäisen sateinen. Tämä toi tullessaan erittäin isot tulvat ja poikkeuksellisen korkean veden merelle. Vaikka meidän viikollamme vedenpinta oli laskenut jo huomattavan paljon, oli se kuitenkin suhteellisen lämmintä ja hiukan sotkuista. Kausi oli siis selvästi myöhässä ja odotettavissa oli vaikea viikko ja sitä ei ehtisi pelastamaan edes mukana tuomamme kylmä ilma.
Meno oli kylmää ku anoppilassa :) . Tästä uitosta muuten nappas.
Ensimmäiset päivät menivät toppatakki päällä onkien. Kylmä pohjoistuuli piiskasi oikein kunnolla ja teki hommat hiukan hankalaksi. Onneksi kuitenkin apinat saatiin selästä suhteellisen nopeasti ja Pasille napsahti heti hieno aloitus "cööri". Heti ensimmäisistä päivistä huomasi, että tällä kertaa kalastus tulee olemaan hankalaa ja kaikista paikoista pitää ottaa kaikki irti.
Näille nyt ei sentään viitsinyt heittää....
Iso osa päivistä oli hiljaista ja täytyykin sanoa, että tämä paikka jos joku on kiva olla, jos kalastus ei täysin rokkaa. Oppaamme Robin kanssa homma toimii saumattomasti ja hänen veneessään on aina lämmin ja mukava tunnelma. Ei lainkaan hassumpi paikka juoda olutta ja syödä eväitä. Välillä taas kalastus oli tulikuumaa. Pääsimme heittämään erittäin matalassa vedessä syöville albieille, mikä oli superhauskaa. Mahtavia tärppejä ja matalassa kun kalat eivät pääse sukeltamaan, on niiden ainoa suunta kohti horisonttia. Erinomaisen hauska päivä.
Matalasta napattu pienikin core vie kovaakin jarrua vasten syvälle pohjille.
Pasi tanssii albietanssia, eli päästää kannella olevaa siimaa kalalle hallitusti.
Jokusen kerran pääsimme myös perinteisen "bait ball" touhun kimppuun, kun kalat olivat ajaneet isoja määriä anjoviksia pintaan. Se on aina hauskaa puuhaa ja niitä "palloja" on hauska seurailla. Myös silversideja syöviä kaloja päästiin jallittamaan. Tuo on kalastusmuotona omaan makuun ehkä hienointa, mitä tämä laji voi tarjota. Vaikeaa niin kuskin kuin kalastajan osalta, mutta erityisen palkitsevaa kun kaikki natsaa. Kalat ottavat aivan eri tapaan, kun ne syövät tuota isompaa baittia. Ne syövät yksittäisiä kaloja, eivätkä vain hyökkää suu auki yhteen nippuun. Tärppi on siis raju ja painava. Ei tarvitse arpoa, että ottiko se kala nyt vai ei. Monasti myös mukana on karkeampaa kalaa. Harmi vain kun tämä syönti tapahtuu useimmiten alueella, johon pääsee pienilläkin veneillä ja on niin turistejen kuin paikallisten harrastajien suosiossa. Huomionarvoista tässä hommassa on myös se, että perhon pitää olla isompi, jotta kalat ottavat. Se normaali 4-6 cm pikkuperho, joka on ylikylän peli kun kalat syövät jotain muuta, ei vaan pelaa tuossa kohtaa, vaan tilalle pitää vaihtaa yli 10cm perho.
Näitä näkyjä tuolta haetaan.
Suoraan "on the meat"
Fish on!!
Se mikä tästä paikasta tekee niin erityisen mulle, mahtavien ihmisten lisäksi, on sen monipuolisuus. Tällä kertaa esimerkiksi pääsimme haihommiin, kun albacoret olivat unella. Kalastuksellisesti se ei mitään "vittu mä oon hyvä" tunnetta antanut, mutta kivaa se oli ku mikä. Hiukan meteliä veteen harjalla ja puoliks mätiä kalanpaloja veneen perään heitellen saa kivan lauman haita paikalle kunhan paikka on sopiva. Tässä yhteydessä hait majailevat pääosin Cape Lookoutin Atlantin puolella ja surullisen kuuluisien matalikkojen toisella puolella. Kun hait on saatu syöntituulelle, heitetään perho niiden nenän eteen ja odotetaan tärppiä... Tärppi on raju ja kyyti on kylmää :) . Tällä kertaa paikalle osui vain black tippejä, vaikka spinnereitä toivottiin niiden hyppyhalujen vuoksi. En kuitenkaan valita, kivoja nuokin oli.
Paska kuva kivasta kyydittäjästä. Katkenneen vavan pätkä on sensuroitu...
Reissun "mitä vittua" -hetki sattui eräänä suht hiljaisena päivänä, kun olimme jo ajamassa kotia kohti. Aloimme katselemaan horisontissa olevaa ihmeellistä muodostelmaa. Jätkät sanoivatkin luulevansa sitä joksikin riutaksi yms. Mä en ite oikein ajatellu siitä mitään, vaan ihmettelin vaan että oliko toi muka aiemmin tossa. Hetki eteenpäin ajeltuamme Rob tokaisi kovaan ääneen, että "HOLY SHIT!!!" ja käänsi veneen kohti "riuttaa". Tämä "riutta" olikin aivan hermeettinen parvi redfishejä tai "drumeja" niinkuin paikalliset sanovat. Se parvi oli valehtelematta jalkapallokentän kokoinen ja sillä oli aivan tolkuton syöntivimma päällä. Siitä alkoi aivan hillitön kikatus ja kunnon kalastusbakkanaalit! Triplat oli heti pystyssä ja tunti pari meni aivan käsittämättömässä kaaoksessa ja kikatuksessa. Vavat lenteli veneessä ja perhot ja siimat vaihtui ja viuhui. Mukana oli todellisia tankkeja, mutta valitettavasti ne kaikista isoimmat jäivät saamatta, koska pienempi yksilö ehti aina syödä perhon. Sanotaanko muuten näin, että nämä kalat eivät olleet ronkeleita... Oli aivan sama mitä sinne heitti ja kala oli kiinni :) . Rob soitti paikalle vielä superoppaat Brian Horsleyn ja hänen vaimonsa Sarah Gardnerin ja heidän asiakkaansa pääsivät myös nauttimaan tämän kaaoksen jälkimainingeista. Oli aivan sairaan hauskaa!
Kuva on toisesta muhosta. Ensimmäisestä, puolet isommasta, emme saaneet materiaalia hokkipokin vuoksi :)
Jopa Pasi sai tosta nykyn :)
Triplat päällä ja poikia hymyilyttää
On se kaunista
Ike on kone
Pari ämpäripäätä
Toinen possu on koukussa ja toinen seuraa
Huippukuva by I.Nsva
Ike ottaa hiukan lepiä perseelle välillä.
Kokonaisuutena toi paikka on vaan niin mahtava. Vaikka tällä kertaa kalastus ei ollut mitenkään tasaista tai erinomaista on tuo kuitenkin minun paikkani. Tuolla siis vaan viihtyy niin hyvin, ettei mitään rajaa. Paikka on monipuolinen ja sieltä käsin toimii parhaat oppaat mitä minun urallani on vastaan tullut. Kolmen hengen porukka vain kasaan ja mestoille. Suosittelen!
Niinkuin niin usein näissä hommissa, viikko-puoltoista meidän poistumisemme jälkeen alkoi homma rokkaan. Marraskuun viimeiselle viikolle asti oli äärimmäisen hyvää kalastusta. Saaren kiintiösuomensukuinen Matti pönöttää ison cöörin kanssa.
