Toteutunut unelma

Auringonnousu Key Westin backcountrylla

Vaikken olekkaan mikään kovin tavoitteellinen kalastaja niin on mullakin ollu pari sellaista ns. "bucket list" juttua mitkä pitää ennen hommien lopettelua tehdä ja kokea. Yksi niistä on ollut kalastaa isoa Tarpoonia Floridan Keyssissä. Aiemmat tarpoonikokemukset olivat mangrovepuskista karibialta ja se ei juurikaan sytyttänyt varsinkaan kun kalat olivat baby luokkaa.

Viime keväänä tilaisuus tulikin sitten lähteä mestoille kun kaverini Mikko pyysi minua lähtemään mukaansa suurkalastaja Villen jouduttua perumaan reissunsa.

Talvi kului kiivaasti perhoja sitoen, vähän hommista selvää ottaen ja ennen kuin huomasinkaan oli jo lähdön aika. Mikon leikkisästi nimeämällä "PooniPossulla" (siis Mikon auto) matkasimme Helsinkiin ja sieltä parin mutkan kautta Key Westin lentokentälle. Matka sujui hyvässä seurassa muuten aivan mainiosti, mutta vaihto Miamin kentällä oli täydellinen painajainen. Onneksi Mikko tiesi tämän jo etukäteen ja otimme lentomme siten, että vaihtoaikaa oli lähes 4tuntia. No, se ei sitten ollut minuuttiakaan liikaa koska pelkkä matkalaukkujen tullin ohi vienti kesti lähemmäs pari tuntia!! Täytyy sanoa, että systeemit eivät todellakaan olleet sillä tasolla mitä luulisi tuon luokan kansainväliseltä kentältä. Ennen pitkää kuitenkin olimme nukkuneet yön kohteessa ja oli ensimmäisen kalapäivän aika. 

Täytyy sanoa, että fiilis oli huikea kun näki ensimmäiset isot tarpooninsa kirkkaassa vedessä. Jännitti niin saatanasti ja olimme aika tokkurassa vielä eilisen lennon jälkeen joten tekeminen ei ollut kovinkaan vahvaa... Hommaa vaikeutti vielä se, että yhteistyö oppaan kanssa ei ihan heti lähtenyt lentoon ja käytin kirkasta kellusiimaa ensimmäistä kertaa kalassa. Täytyykin todeta heti tosta siimasta(Airflo clear), että vaikka se lentää pirun hyvin ja on helppo heittää, niin minä en osaa kalastaa kirkkaalla siimalla lähellekkään niin hyvin kuin siimalla josta ainakin osa on näkyvää. Menee vaas tatsi hukkaan kun siimaa ei näe. Päivä oli kuitenkin olosuhteiltaan ja kalamäärältään yksi reissun parhaista joten oli harmi kun siitä potentiaalista meni iso osa hukkaan sähläämisen vuoksi. No, semmosta se kalastus on.

Heti ekana päivänä saimme vielä kokea sen, että jos kala ottaa perhoon joka on sidottu 40lb tipettiin niin se ei tule kovinkaan pitkään kestämään jossei perho tartu ns. on the button, eli ylähuuleen siten, että peruke ei pääse hinkkautumaan suuhun tai leikkautumaan poikki veitsen teräviin kiduskansiin hypyissä. 

Saimme kuitenkin jokusen kalan ottamaan ja itse pääsin kokemaan sen asian miksi ihmiset ovat niin hullaantuneita näistä fisuista kun pääsin hyppyyttään "isohkoa" silakkaa. Täysin huomaamattoman tärpin jälkeen helvetti repes ja kala repi siimat käsistä, hyppäs hirveen voltin eteenpäin, kääntyi kohti paatti ja hyppäs uudestaan kohti ja irtos. Meikäläisen reaktio oli kohtalaisen äänekäs "WHAT THE FUCK!!!" ja sitten tipahdin hysteeriseen nauruun platformille :) .

Tulevina päivinä kalastus oli vähän sellaista on off meininkiä ja seilasimme backcountryn ja meren puolen väliä etsien kaloja, aina sillon tällön jotain saaden siiman päähän. Homma oli todella haastavaa ja hermojen hallinta oli koetuksella. Jännitystä on vaikea kuvailla sanoin kun pääsee heittämään 7kalan ketjuille 80lb kaloja tai yksittäiselle 130lb... Välillä olo on kuin pitäisi ekaa kertaa perhovapaa kädessä. Mainittakoon muuten tähän väliin, että itse tykkäsin backcountrystä enempi kuin meren puolen fläteistä. "Takapuoli" oli enempi täynnä eloa ja ympäristö oli todella kaunis. 

Pääsimme siis heittämään kokonaisuudessa ihan kivalle määrää kaloja ja vaikka olosuhteet eivät olleet yhtenäkään päivänä lähelläkään ideaalia (lähinnä tuuli haittasi) niin saimme tussukoita heitettyä kohtalaisen hyvin kalojen syötäväksi. Jos minulla oli 20shottia (ja nyt en puhu mistään viinasta...) päivässä niin sain suunnilleen 12 niistä hyvään kohtaan ja 6-8 aikalailla täydellisesti. Kuitenkin tämä ei näille kaloille riittänyt vaan hommaan vaadittiin säkää, että kala kiinnostui ja söi sen perhon. Kalat olivat siis super passiivisia mikä oli todella raivostuttavaa. Samaa voi sanoa jonkin verran myös paikallisesta tavasta kalastaa. Todella varman päälle pelaamista ja koko ajan varottiin, ettei vaan peloteta kaloja jotta muillakin olisi sauma niitä saada. Itse olisin halunnut kokeilla jotain isoa perhoa näille "nukkuville" jättiläisille ja koittanut sillä herättää saalistusviettiä, mutta oppaalle tämä ei sopinut. Oppaasta puheen ollen, muuten niin vaikka hän oli todella taitava bongaan ja hakeen kaloja ja kaiken kaikkiaan hyvä tyyppi niin tuo perho homma ja se, ettei hän ollut tottunut asiakkaisiin jotka heittää rystyltä kuin pakkotilanteissa vähän kyrpi. Äijällä oli niin verissä se väkisin kämmenelle kääntö, että välillä meinas hermot mennä. Itse kun heitän yhtä hyvin (tai huonosti) rystyltä kuin kämmeneltä, haluaisin aina valita "aseeni" tuulen suunnan mukaan. Tästä ei päästy ihan samalle aaltopituudelle missään vaiheessa, mutta ymmärrän kyllä että vanhoista tavoista on vaikea päästä irti.

No, summa summarun oli kuitenkin reissusta se, että paatilla kävi poonia ja unelmat täyttyivät. Nyt voi vetää rastin ruutuun tostakin. Ymmärrän kyllä nyt miksi jengi noista kaloista tykkää. Onhan noissa jotain raivoa mitä muissa kaloissa ei oikein ole. Tämä siis sitten kun kala on koukutettu. Muuten noi fisut oli ehkä passiivisimpia kaloja mitä itselle on eteen sattunut :) . Olen tottunut siihen, että suolaisilla vesillä huonosta suorituksesta rankaistaan ja hyvästä palkitaan. Keysin Pooneille asia ei oiken mennyt näin, vaan jotenkin tosta tuli sellainen zäkä fiilis tai ainakin sellainen "vääränlainen" arvaamattomuus. Vaikea asiaa on sanoin kuvailla. Kalastuksellisti pidän edelleen tonnikalojen kalastusta haastavampana, mutta kyllä toikin aika hemmetin haastavaa hommaa on ja koettelee kanttia. Itsellä oli ainakin niin löysät housussa kun noita kaloja pääsi näkemään, että ei mitään rajaa. Reissu oli kuitenkin kokonaisuutena hauska ja Mikon kanssa todellinen ilo reissata. Syötiin ja juotiin hyvin. Ystäväni Ilkan kehittämän systeemin mukaan, kaksi kertaa on aina kokeiltava yhtä kohdetta ennen kuin sen hylkää, joten sen varjolla pakkohan tonne on uudestaan mennä. Sitä odotellessa keskitytään muihin eväkkäisiin ja laitetaan Poonikamat telakalle.

Ps. Jännintä tässä koko keikassa oli se, että hienoin kalastuskokemus itselle oli kuitenkin hiuksen hienosti tekemämme Jackin kalastus. Se on huikee näky kun 5jackiä jahtaa pinnassa viipottavaa perhoo. Reissun pisimmät siivutkin vetäs jacki n. 3-3,5kilon jarrua vasten. Ne on uskomattomia härkiä!