Systeemit uusiks? Vai meneekö...

Suomen talvi on pitkä. Siis ihan liian pitkä... Tässä on ihan liikaa aikaa miettiä kaikenlaista turhaa ja vähemmän turhaa kun tositoimiin ei pääse.

Nyt on kuitenkin aika sille vähemmän turhalle. Tai näin ainakin itse asiasta ajattelen.

Jostain syystä kahden viime vuoden lohikeikat ovat olleet tapahtumiltaan hiljaisia. Onhan sitä pari ihan ok kalaa tullut, mutta kaiken kaikkiaan tapahtuma määrä on laskenut dramaattisesti edellisistä vuosista. Ei nykyä, ei pitelyitä kuin todella harvoin. Toki kyse on myös ajankohdasta milloin on ongittu, mutta joka tapauksessa hiljaista on ollut.

Jotenkin tämä ns. "kuiva kausi" on laittanut miettimään montaa asiaa lohenkalastukseen liittyen ja yksi on ollut perhorasian sisältö joka on suoraan sanottuna päässyt hiukan levähtämään. Tarkoittaen sitä, että malleja ja värejä on ihan joka lähtöön.

Ryhmäkuva josta jäi piru vie sinkut pois!!

No, sitten heräsi idea aloittaa homma uusiksi. Tai no, ei nyt sentään ihan tyhjältä pöydältä vaan selkeyttäen pakettia. Otan käyttööni seuraavat gategoriat:

Isot ja rumat

Tulviin tehdyt värikkäät ja fläsäkkäät tuubit. Kahta eri kokoo, 10-11cm siivellä ja 13-14cm siivellä. Väreinä oranssia, keltaista ja mustaa. Paljon fläsää. Siipi sutjakka, mutta harteikas. Ei liikaa kettua jotta uppoo. Rungossa kultaa ja oranssia. Painona conari ja lyijy. Kaikki muut härpäkkeet askista pois. Ei siis enään neon-vihree, pinkki viritelmiä tai ympärisidontaa. Noilla tulee jos tulee kun vesi on värjääntynyttä.

Väriyhdistelmä johon on luottoa ja joka näkyy mukavasti.

Ihhana olut ja ruma perhonen.

Pinnan tuntumassa kulkevat isommat

Tarkoittaen siis käytännössä Sunray muunnoksia. Siiven mittana 6-7cm, 9-10cm ja 11-12cm. Kaikilla mahdollisilla alussiipi väreillä.

Santikkaa.

Perusputket

Muoviputkeen sidottuja, kevyesti lyijyllä painotettuja putkia. Siipi 5-7cm. Sutjakka. Kolme värimaailmaa: Musta/vihree, musta/punainen ja vihreä/kulta. Jotain pieniä nyanssieroja saattaa näihin lipsahtaa, mutta noissa pysytään. Fläsää hyvin vähän jos ollenkaan. Siiman päässä luultavasti suurimman osan kalastusajasta.

Perus putkoset ryhmäkuvassa.

Sinkku koukkuun tehdyt

#1 ja #2 sinkkuun väännetyt sekasiipiset. Siiven mitta 3-4cm. Erilaisia värikomboja. Syy näiden tekoon on se että tuollaiset 3-4cm siivellä olevat putket ovat jotenkin rasittavia pelejä. Niitä on inhottava sitoa ja niiden kanssa joutuu käyttämään tarpeettoman pientä koukkua. Nämä siis korvaavat pikkuputket rasiasta. Syynä siihen miksi en näitä sitonut tupliin tai kolmihaaroihin on ihan sitojan omassa päässä. Nämä vaan jotenkin näytti paremmalta sinkussa kuin noissa muissa. Samoihin koukkuihin väänsin myös GP muunnokset.

Joku GP viritys.

Sinkkuja

Tuplat

#6, #8 ja #10 kaksihuaroihin sidotut ötökkämäiset perhot. Pääasiassa Jaakkoja, mutta myös muita viritelmiä mukana. Maanläheiset värit ja ötökkämäinen muoto.

Perus Jaskat.

Itse uskon tähän pakettiin. Tuntuu siltä, että voin antaa lohelle ihan oikeita erilaisia vaihtoehtoja vanhan sekametelin sijaan. Varaahan tässä on vielä selkeyttää huomattavasti, mutta jotenkin tässä systeemissä kiehtoo se että perhot ovat keskenään aidosti erilaisia kun ne veteen tipauttaa. Lohihan se tietysti lopulta ratkaisee täytyykö taas ens vuonna miettiä jotain uutta? Perstuntuma kuitenkin sanoo, että tässä ollaan nyt jotenkin hyvällä mallilla ja systeemissä mikä on selkeä, mutta ei liian pelkistetty. Voihan se kuitenkin olla, että niitä "jokereitakin" tulee silti sidottua. Reppuaskiin niitä ei kuitenkaan tänä vuonna laiteta. Perkuleen pitkä on talvi...

Toistaiseksi pensselit on hyvinkin vahvasti lumessa...

Vision intermediate skagit. Ensi purasu...

Sain helmikuun alkuun otsikon mukaisen skagitin käyttööni ja sitä on nyt sen verran pureskeltu, että on aika antaa alustavaa tuomiota.

Paketti Kick Assiä.

Siimassa on valmiit ja erittäin laadukkaat loopit. Ne on ihan pomminvarmat pelit joten minkäänlaista epäilystä niiden kestosta ei ole. Siima on väriltään mintun vihreä joka sopii mainiosti intterirungon väriksi. Siiman paino ja malli on printattu etummaiseen looppiin joka on kätevä pikku yksityiskohta jos on niin paljon erilaisia klumppeja kuin mulla.... Ei mee vehkeet niin helposti sekaisin.

Loopit ja sutturat.

Käytökseltään siima on erittäin samanlainen kuin sen kelluva velipoika (Täällä arvostelu siitä). Siima ei tunnu niin aggressiivisen takapainoiselta kuin esim. Echo/Airflon vastaavat vaan siinä on jotain speysiimamaista rauhaa. Se onko se sitten aina niin hyvä juttu onkin asia erikseen. Etukartiossahan Vissun poijjaat on onnistuneet loistavasti. Se kääntää varmasti ja suorasti lähes kaikkea mitä siihen kiinni lyödään. Se on hyvä juttu se. Itse asiassa tuo etukartio ja käännön rauhallisuus on se tämän siiman myyntivaltti. Se on pykälän parempi kuin kilpailijoilla.

Olen päässyt kalasteleen siimalla Skotlannisssa ja tuossa paikallisella virralla ja tyytyväinen olen siiman toistaiseksi ollu. Sillä on mukava kalastella ja heitellä isohkoja perhoja. Olen nakellut sitä niin "oikeana" skagittina kuin myös normi ampparina ja se toimii molempiin puuhiin mainiosti. Muistakaa vaan pitää SA-heitoissa rytmi nopeampana kuin kelluversiolla niin ei tule ongelmia. Jos alatte hirveästi odotteleen asetteluheiton jälkeen niin ongelmia tulee, koska intterirunko jämähtää nopeasti veteen kiinni. Teette vaan setupin ja annatte siiman laskeutua kokonaisuudessaan veteen jonka jälkeen pamautatte ilman kummempaa upottelua siiman liikkeelle.

Kaljaa, skagittia ja isoja putkosia.

Siima on parhaimmillaan koskipaikoissa ja ylipäätään alueilla jossa pintavirta ei suosi kellurungon käyttöä. Sillä saa paljon tasaisemman ja halutessaan syvemmän swingin aikaiseksi kuin kellillä.

Vision on tehnyt mielestäni todella hyvän ratkaisun myydessään tätä siimaa pelkkänä runkona ilman paketissa olevaa tippiä. Hintakin on järkevä.

Lisätietoja siimasta löytyy Vision kotisivuilta. Jos hakusessa on siima jonka tippiä voi vaihtaa, joka heittää isoja perhoja ja ui syvemmällä kuin kellurunko niin ei kun kauppaan ostoksille. Aika varma valinta.

Loppuun hiukan heittovideoo: 

Siimat joiden paketissa lukee Skagit.

Vuosi oli muistaakseni 2007 kun sain ensimmäisen skagit nimellä varustetun ampumapään kelalle. Se oli Airflon NW-skagit. Sen jälkeen olen päässyt testaan ja käyttään melkeimpä kaikkia tuolla skagit nimellä kulkeneita siimoja. Kokemusta ko. siimoista näin Suomen mittakaavassa on kohtalaisesti. Kokemus ei rajoitu pelkkään heittelyyn vaan noilla siimoilla on kalastettu paljon ja saatu kaloja paljon.

Välimallin skagitsetti valmiina käyttöön.

115cm laksi skagitilla.

Tiedän kohtuu hyvin näiden siimojen taustat ja alkuperäiset tarkoitusperät. Tiedän myös sen, että historian havinaan ja mihinkään valmiisiin muotteihin ei ole syytä jämähtää. Maailma pyörii ja vettä (ja kuulemma paskaa...) virtaa Vantaassa. Lisätietoja ja historiaa tämän tyylin ja siimojen perinteestä voi lukea esim. täältä jos lontoo taipuu: Skagit

Ystäväni Perry näyttää ameriikan mallia.

Se mihin minä keskityn on se, mitä nämä siimat tarjoavat Suomalaiselle kalamiehelle nykyisessä muodossaan, tänä päivänä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mitään totuuksia en tässä lauo, vaan teksti perustuu omiin kokemuksiin ja siihen mitä olen tutuilla ja tuntemattomilla Suomalaisilla kalamiehille näitä nähnyt.

Kaikki nykyiset skagitit ovat enemmän tai vähemmän kartioituja ja erittäin mukavia heittää. Ne ovat monella tapaa samanlaisia pelejä kuin mitä monet Skandinaaviset ampumapäät, sillä erolla että ne ovat kaikki ns. tippisiimoja joihin täytyy lisätä tippi jotta niillä voi heittää ja kalastaa. Niissä on myös keskiverto ampumapäätä "rajumpi" kartio joten ne ovat omiaan heittämään isoja perhoja. Okei siis hetkinen, amppareita joiden tippiä voi vaihtaa ja ovat omiaan heittämään isoja perhoja, hmm.... Siis näillehän on oikeesti käyttöä!! Itse olen ainakin putkiperhojen ystävänä perkuleen tyytyväinen siihen, että pystyn perus putkoset heittämään todella vaivatta myös 7-8luokan kakskätisillä eikä ole aina pakko mennä sinne tosimiesosastolle jotta saadaan green butti tuubi lentämään.

Iso ja räikee tuubi lähdössä käyttöön.

Sinne män. Photo by Nsva

Toisin kuin jotkut uskovat niin näillä siimoilla ei ole pakko heittää pelkkiä ns. SA-heittoja. SA on lyhenne sanoista sustained anchor joka on vapaasti suomennettuna upotettu ankkuri. Näitä heittoja ovat esim. erilaiset Poket, Snäpit sun muut voodoot. Katsokaa googlesta jos termit eivät ole tuttuja. Näissä siimoissa ei kuitenkaan ole mitään sellaista ominaisuutta joka estäisi niiden "normaalin" käytön. Siis ihan oikeesti ei oo!! Voit siis käyttää samaa siimaa myös sinkku speyllä, alaheitolla, Ruha spreyllä, snake rollilla, normaalilla tupla speyllä(siitä on kuulemma skagit versiokin...), jne, jne... Kaikkihan riippuu siitä, minkä painoisen siiman valitset käyttöösi/vapaasi eikä siitä, että paketin kyljessä lukee skagit!

Skagshit. Photo by Nsva

Homma toimii. Photo by Nsva

Ja taas toimii. Photo by Nsva

Minkä painoinen siima sitten sopii mihinkin käyttöön? Tässä alla muutama suuntaa antava miete aiheesta.

Oikea Skagit

Perinteiseen ("Oikea"" skagit) SA-heittämiseen valitaan siima jonka rungon paino on suunnilleen sama kuin mikä olisi normaalin, skandinaavisen ampumapään kokonaispaino käytettävään vapaan. Tipin painoa ei lasketa mukaan. Eli jos olet heittänyt 40grammasta Powertaperia vavallasi, ostat 40grammasen skagit rungon(+-2-4g). Tämä on toimiva resepti jos halutaan heittää pitkiä T-14 tippejä ja isoja painoitettuja perhoja. Varsinkin silloin kun T-tipin mitta ylittää sen maagisen 12 jalkaa (riippuu vavan mitastakin missä kohtaa se raja menee) niin tällä tavalla valittu siima on omimmillaan silloin. Heittorytmi näillä painoilla kannattaa pitää rauhallisena ja voiman käyttö jättää vähälle, koska rungon iso massa repii tippiä herkästi irti ankkurista. Perinteiseen tapaan valittu siima on myös omiaan silloin kun takaheittotilaa ei ole lainkaan, koska rungon massa riittää lataamaan vavan jo olemattomalla d-loopilla. Oikein ahtaissa tiloissa kannattaa kuitenkin heittorytmiä nopeuttaa sen verran, että tippi ei ehdi pureutumaan veteen liikaa, koska mitä pienempi d-looppi niin sitä vähemmän siihen runkoon saadaan sitä tipin vedestä irti repivää momenttumia. Tämän tyyppinen rigitys on omiaan kylmemmällä vedellä, paikoissa missä pintavirta on kohtuullinen jotta perho saadaan uppoamaan riittävästi. Se on myös erittäin kätevä kun ronkitaan tiukoissa paikoissa poteroita. Lähietäisyydeltä tuota paksua klumppia on todella mukava ja helppo mendailla ja kontrolloida. Esim. Kanadassa oma kalastus on pääasiassa ollut tuota "ronkkimista" ja se on ollut välillä tappavan tehokasta muihin tapoihin/välineisiin verrattuna. Itse suosittelen käyttämään malttia painon suhteen kun valkkaatte tälläisen perinteisen skagitin itsellenne. Painava sen täytyy olla, mutta liian painavalla siimalla vapa alkaa käyttäytymään epämielyttävästi ja kalastuksen tarkkuus alkaa kärsimään.

Välimalli

Välimallin siima tai niinkuin joku jenkkimarkkinamies on sen nimennyt "Skandit", on siima jonka paino on  "oikeaa" skagittia 4-6grammaa kevyempi, mutta on tippeineen kuitenkin Scandi ampparia painavampi. Se on siis välimallin tapaus. Tälläisella tavalla valittu siima toimii hyvänä yleissiimana isommille perhoille ja keskikokoisille tipeille. Pitkät yli 13' T-tipit on kätevämpi heittää "oikeilla" skagit painoilla. Tässä  painoluokassa on se etu että siimalla pystyy heittämään monipuolisempaa heittovalikoimaa kuin painavammalla siimalla. Pystyt siis kalastamaan samalla siimalla myös paikoissa missä SA-heitot ovat no no. Ns. Touch&Go heittojen kanssa rytmi kannattaa pitää rauhallisena ja liika voimankäyttö kannattaa pitää minimissä. SA-heittojen kanssa rytmi kannattaa pitää painavampaa siimaa ripeempänä ja ottaa sitä tippiä myös mukaan sinne D-looppiin. Itse käytän Atlantinlohen kalastuksessa tämän painoista siimaa paljon silloin kun kalastan isommilla putkilla ahtaissa paikoissa ja pidän sitä mainiona tapana kalastaa. Loopithan eivät ole niin seksikkäitä kuin keveemmillä siimoilla, mutta heittopituudet ovat lähes samoja ja eihän kalastaessa tyylipisteitä jaeta. Kun tähän hommaan pääsee sisään niin huomaa valkkaavansa aika usein tämän tyyppisen siiman vapaansa. Tämähän ei sinänsä ole mikään uusi keksintö vaan iso osa lohijoilla käyvistä on tehnyt tätä jo iät ja ajat, eli käyttäneet hiukan ylipainoista ampparia isommille sutturoille ja ahtaisiin paikkoihin. Suurin osa tapaamistani Suomalaisista lohestajista jotka skagit-merkin alla olevia siimoja käyttävät ovat käyttäneet juuri tätä painoluokkaa. Jotain jujua siinä siis on eikä vain omaa kuvitelmaa.

Scandi amppari

Viimeinen tyyli valkata klumppi on ottaa niin kevyt skagitti jotta se on käytettävien tippejen kanssa suunnilleen saman painoinen kuin esim. samassa vavassa käytetty ACE-amppari. Toimii näinkin hienosti kunhan tippi sopii painoltaan klumppiin. T-tippejä ei ole tällä painolla mukava heitellä, varsinkaan jos ne on raskaita tai pitkälle yli 10jalkaisia. Itse olen käyttänyt tätä tyyliä paljon keveemmillä perhoilla. Voit siis lyödä saman siiman kuin mitä olet käyttänyt vaikkapa välimallina #8 kepissä, normi amppariksi #9 keppiin. Jos on vaikkapa matala vesi, mutta paikka on iso ja tuulinen, niin tuo on hyvä vaihtoehto siihen hommaan, koska skagiteissa on aika "munakas" kartio taistelemaan vittimäisiä tuulia vastaan.

Skagitilla metsästettyä lihaa.

Poikien skagitkala

Kaiken kaikkiaan skagit tyyppiset ampparit ovat täällä pysyäkseen. Käyttää niitä sitten millä tahansa tyylillä, niin ne ovat erittäin hyviä kalastustyökaluja. Itselle ne on olleet erityisen mukavia putkiperhosiimoja, koska niillä se on niin helppoo ja kevyttä, että voi hiukan lintsata heittotekniikasta ja keskittyä kalastukseen. Pienemmille koukkuperhoille ja pikkuputkille kyllä löytyy parempiakin vaihtoehtoja joten kannattaa miettiä asiaa oman käytön kannalta. Siitäkin täytyy muuten tähän loppuun mainita, että on mielestäni hiukan huolestuttavaa huomata, että monet ostavat ensimmäiseksi siimaksi heti tuollaisen "oikean" painoisen skagitin. Se on kuitenkin mielestäni erikoistyökalu ja speyheittämisen perusteet olisi erittäin tärkeä oppia keveemmällä siimalla. Kun perusteet ovat hanskassa niin se "oikean" painoisen skagitinkin heitto sujuu kuin tanssi, mutta ei ole kuitenkaan kahlittuna siihen pelkkään SA-tyyliin. Markkinoille on muuten puskenut mukavasti myös intterirunkoisia skagitteja, mutta palataan niihin sit taas myöhemmin.

Skotlandia '13

Niin se on vaan kuulkaa ihmeellistä tämä elämä. Ensin ehditään kirjoitella tuollaisen itkuviesti kuin mitä edellinen postaus oli ja kohta sitä ollaankin jo matkalla Ylämaille! Ei voi muuta kun kiittää Matilaisen Anttia, että kutsui minut noin lyhyellä varoitusajalla ikimuistoiselle retkelle.

Gilliemme Kevin ja Beast From The East

Skotlanti oli oikeastaan ihan kaikkea mitä olin sen kuvitellutkin olevan. Vanhanaikaista meininkiä, epäselvästi puhuvia pisamanaamoja ja hiljaista kalastusta. Komea paikka aloittaa kausi ja viettää ns. laatuaikaa jätkien kanssa.

Hut pool alavirtaan

Hut pool ylävirtaan.

Suttura.

Kalastuksesta sen verran, että meillä saldo jäi todella laimeaksi ja muutamaa keltiäistä lukuunottamatta kalat eivät häirinneet juomista. Olosuhteet eivät olleet ihan napissa meidän pätkille paitsi parina päivänä. Vettä oli jokunen jalka liikaa koko ajan. Koko Deeltä saatiin vain jokunen hassu kala per päivä ja nekin vain tietyltä alueelta joten olihan se vähän semmosta toivotaan toivotaan touhua.

Pelit ja pensselit.

Kevin antaa Maralle neuvoja jostain? Mahdollisesti kalastukseen liittyvästä?

Janne valmiina vaahdottamaan.

Vaaran paikka.

Kakkurin Toni kuitenkin toimi mukavana reissu isäntänä koko viikon ja muutenkin koko porukka oli aivan mahtava. Monta mukavaa tarinaa vaihdettiin kalastuksen lomassa ja muutama railakas ilta kylillä tuli vietettyä.

Palvelu pelaa.

Antti, Martin ja allekirjoittanut.

Bow down to the mighty T!

Suosittelen ehdottomasti tuota aluetta ihmisille jotka haluavat aloittaa kautensa tyylillä, upeissa puitteissa. Dee jokena on mahtava paikka kalastaa perholla koska sen luonne ja virtaus on juuri passeli perhohommiin kovemmallakin vedellä. Yksi homma jäi kyllä itseä ärsyttämään ja se oli ne ihmeelliset, puolivillaiset rantapenkat joilta joutu monella poolilla kalastamaan. Kun ei ole moisiin tottunut niin oli todella outoa kalastaa niiltä. Tottuhan niihinkin, mutta kyllä sitä mielummin joltain muulta alustalta nakkelis.

Fishing hutissa on kivaa pitää taukoa.

Ottakaa siis Kakkuriin yhteyttä ja käykää starttaan kausi isolla pintillä Skottilaista Alee ja mukillisella hyvää paikallista viskiä! Nyt täytyy keksiä joku muu aihe mistä kitistä josko taas tulis tarjous seuraavasta reissusta...

Mitäs nyt?

Täytyy sanoo että on se ihminen turhamainen. Menee isolla miehellä ihan kuviot ja systeemit sekaisin kun ei olekkaan paria kalareissua jo tässä vaiheessa varattuna. Sitä huomaa heräävänsä keskellä yötä kylmässä hiessä siihen tietoon, että on hyvinkin mahdollista, että Mältinrantaa pidemmälle ei Koskenpoika tänä vuonna kalaan lähde.

Tässä tilanteessa huomaa hyvin sen, että tämä päävikainen intohimo kalastaa perholla kaikenmaailman eväkkäitä on ihan oikea elämäntapa eikä pelkkä harrastus. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin näin siinä on päässy käymään. Osa vuodesta suunnitellaan, osa valmistaudutaan ja osa tehdään sitä itteensä. Tähän kun vielä lisätään perhojen sitominen niin ei se mikään ihme ole, että välillä joutuu sohvalla nukkumaan kun vaimolla menee hermot koko touhuun. En kyllä pystyisi ilman tätä enään elämään vaikka se välillä "hiukan" hankalaksi elämän tekeekin.

Onneksi tässä ei tarvi olla yksin tämän tautinsa kanssa vaan kohtalotovereita löytyy ympäri Suomea. Puhelin soi vähän väliä kun muut päävikaiset soittelevat tuskissaan. Onneksi sentään kaikilla ei tämä vuosi näytä niin hankalalta kuin itsellä, mutta jonkin sortin trendi tämä tuntuis tänä vuonna olevan. Jotenkin on epävarman tuntuista meno vähän joka puolella.

Rajoittava tekijä on myös se, että tuntuu siltä kuin vuosi vuodelta paikat joihin voi lähteä lyhyellä varoitusajalla vähenevät ja vähenevät. Tiedä sitten onko tämä vain omaa kuvitelmaa vai onko siinä jotain perää? Tekee elämän vähän pirun vaikeeks kun pitäis jo vuosi etukäteen varailla systeemeitä valmiiksi ilman mitään varmaa tietoa siitä pääseekö töitten ja kodin puolesta matkalle.

No, jotta ei ihan vaivuttais synkkyyteen niin kyllä tässä pari reissua suunnittelussa on. Saas nähdä toteutuuko ne...

Ei muuta ku hyviä reissuja niille onnekkaille joille kaikki natsaa. Ihan kivaahan tuo pituusheittely ja hauenkalastuskin on, mutta kyllä sen kieltämättä vaihtais vaikka pieneen Cape Codin reissuun jos vaan pystyis...

Unelmien täyttymistä ja peiliin katsomista...

Vuosi 2012 on nyt päättynyt ja kalavuosi 2012 on jo päättynyt joku aika sitten. On siis aika muistella taakse jäänyttä vuotta ja miettiä mitä jäi käteen.

Vuosi alkoi unelmareissulla. Suuntana Panama ja Montuosa Island keskellä ei mitään. Ja kun sanon että keskellä ei mitään niin ihan oikeesti tuo paikka oli kaukana sivistyksestä - 2-3tuntia paatilla mantereelta Tyynellemerelle. Saari on asuttamaton paratiisi jossa sielu lepäsi lämpimien tuulien puhaltaessa päivettynyttä (lue palanutta...) kasvoa vasten.

Paratiisi

Lämpimät tuulet kuitenkin kääntyivät hiukan kylmiksi (kaikki on suhteellista...) pohjoistuuliksi joiden tuloksena vedet hiukan kylmeni ja kalat passivoitu. Parina yönä tuuli yltyi myös sen verran kovaksi, että teltta lähti pyörimään tuulen mukaan. Oikein mukava herätys... No, onneks kelit olivat välillä ihan kivatkin ja joka iltapäivä oli parin tunnin tyyni hetki ennen seuraavaa blosista. Kuitenkin ne kylmät ja kovat tuulet olivat jo tehneet kalastuksen aikas vaikeeks ja kalat passiivisiksi.

Kuutamoo tropiikissa. Hiukan väritettynä...

Kalastus oli siis haastavaa. Vähän turhankin haastavaa. Huomasin että en olekkaan niin kova jätkä kuin joskus snägärinjonossa olen kuvitellu. Olen liian hidas heittämään liikkuvasta veneestä ja pitkät päivät veneessä rytyyttäen kalojen perässä eivät olleet sitä kaikistä herkuinta touhua. Palkinto kuitenkin odotti...

Saimme joitain pikkukaloja (Skipjack, Bonito, Yellow tail snapper) ja sitten se unelma täyttyi = YFT(Yellow Fin Tuna) perholla! Kala ei ollut mikään jätti, mutta mukavan kokoinen ja pirteä kala se kuitenkin oli. Olo oli kuin pikku pojalla kun se saatiin paattiin. Saatto siinä mennä jo poika vs. poika halailutkin jo vähän turhankin pitkälle:)... No, kertahan ei homoo tee, vai miten se meni:)... Olin tuosta hetkestä (siis siitä kalan saamisesta) unelmoinut vuosi tolkulla ja nyt siihen sarakkeeseen voidaan laittaa ruksi. YFT perholla - been there done that! Koko tuo tilanne oli vielä todella hieno kun bonitot olivat syömässä pientä sardiinia ja delfiinit olivat syömässä bonitoja. Tonnikalat luultavasti maiskuttelivat molemmilla ja meininki oli kuin suoraan jostain luontodokumentista. Mahtavaa!! Tuohon päälle kun vielä paukahti iso YFT popperivehkeillä niin olihan se hienoo. Kaksi fish of a lifetimee yhdellä reissulla! Maailman kauneimpia kaloja minun vaatimattoman mieleni mielestä ja aikamoisen hienoja urheilukaloja, puhumattakaan niiden lähes karkkia muistuttavasta mausta kun niitä kovan päivän jälkeen pistelee wasabin ja soijan kanssa kitusiin. Ron Abuelo toimii  valtavan hyvänä kyytipoikana.

Uh, suit you Sir!!

Painaa niin perkeleesti

Päällimmäiseksi reissusta ei kuitenkaan jäänyt kalastus vaan se koko kokemus tuollaisesta oikeesti erilaisesta reissusta. Iso kiitos kalakaverilleni Sakelle hienosta reissusta. Olet aikamoinen heittovelho ja mikä tärkeintä mukavaa ryyppyseuraa:). Joku vuosi uusiks taas, vai mitä? Tässä muuten linkki videoon siitä kun Sakke jää delfiiniparven yliajamaksi:) Sakke ja delfiinit

Eväkset kohdallaan.

Kesäkuun ekalla viikolla läksimme katsastamaan Gaulan avauksen ja opettelemaan lohenkalastusta isolla ja kylmällä vedellä. Samaan kalastusryhmään sattui eräs todella kokenut Norjalainen lohestaja joka näytti meille miten homma toimii. Hyvinhän se sitten herralla toimikin koska koko ajan sai olla tailaamassa kalaa sille:). Pikku hiljaa itsekkin pääsi homman rytmiin mukaan ja jotain nykyjä tulikin. Kalastus oli kuitenkin täysin erilaista kuin mitä aiemmin olin lohihommissa tottunut. Perho piti saada aivan pohjan tuntumaan jos halusi tärppejä. Tämä tarkoitti sitä, että tuli myös niitä perkuleen pohjatärppejä ihan riittämiin. Norjalainen Professorimme sanoikin, että jos perho ei jää pohjaan ainakin pari kertaa laskulla niin silloin kalastaa liian keveellä siimalla. Kiva oli nähdä tämä avaustouhukin. Ei se kuitenkaan ollut ihan sitä mitä minulle lohenkalastus edustaa vaan aion kyllä pysytellä enemmänkin noissa kesävesissä tästä eteenpäin.

Vettä riitti.

Ottiperho, mitta ja kaatoryyppy.

Kalamiesten kalamies väsyttelee lohta.

Keskiyön nuotio.

Professori saaliinsa kanssa.

Ilkan upea täinen laksi.

Meikäläisen pienempi.

Välissä kalasteltiin haukia ja keskityttiin heittämiseen.

Muuten vuosi lähti etenemään vähän huonommalla vireellä. Oli ongelmia työelämässä ja yhdet kuoppajuhlatkin täytyi viettää... No, heittotreenit ja kalakaverit antoi virtaa jatkaa eteenpäin kuin se kuuluisa mummo lumessa.

Superhero Sakke paukuttaa pitkää heitto.

Jotain urpoja kurahousuissaan:)..

Kuva puhukoon puolestaan.

Jossain vaiheessa heinäkuun lopulla lähdimme takaisin Gaulalle ja kalastimme Störenin alueen julkisia biittejä. Joki oli aivan kuollut ja niinhän siinä kävi, että MP-eet tuli. Oli kyllä jotenkin hämärä tunne kun mitään ei kuulunu eikä näkyny enkä nähnyt kenenkään saavan mitään. En edes kaverini joka lähes aina jotain nappaa. Nyt ei napannu kuin konjamiinia. Heitto kulki ja perhot uivat kivan näköisesti sotkeentumattomina pitkin keski-Gaulan hienoja pooleja. Kerrankin saivat uida aivan rauhassa ilman niitä inhottavia tärppejä:). Tulipahan tuokin koettua.

Kohta sataa.

Maestro piiskaa hööliin.

Nostimme kytkintä pari päivää ennen suunniteltua ja palasimme Tampereen terasseille...

Mitään en ottanu...

Parin päivän toipumisen jälkeen otin vaimon ja kissat kyytiin ja painelin Tenolle.

Tanahan se siinä.

Pitkän ajomatkan ja aikamoisen selkäjumin avittamana aloitin ensimmäisen luvan tutusta paikasta. Hetken olin siinä temunnut ja valitellut huonoa tatsia ja kipeää selkää kun kaloja alkoi näkymään mukavasti. Ihan heitto hollillakin näkyi pari isoa fisua ja tittiä hyppeli pitkin jokea. Yhdellä tämän pätkän hot spotilla selkää vihlaisi oikein kunnolla heiton aikana ja rannarit hiukan lipsahti käsistä heiton aikana. Tästä johtuen peruke jäi aika myttyyn ja perho lähti sukeltamaan vasta jokusen sekunnin jälkeen. Heti kun perho oli sukeltanut tuntui todella tukeva tälli. Jiihaaa!! Nyt on kala kiinni ja tuntuis olevan ihan kivan kokoinen. Pari kivaa syöksyä ja pieni lähipaini jonka jälkeen sain komean kojamon köllähtämään Tenon kiviseen rantaan. Pyrstöstä kiinni ja hirveellä täpinällä mittaa esiin. Missä pirussa se nyt on? Samalla lensi pihdit ja koukunteroitin jordaaniin, mutta löytyhän se kuitenkin. 115senttiä(+- 2cm koska itse mittaaminen on hiukan vaikeeta noin ison kanssa) todella hyvä kuntoista ja pyöreää Tenolaista. Mikään blankko se ei ollut mutta ei lähelläkään mikään mörköä. Jonku aikaa joessa levänny köriläinen. Koska olin luvannut seuraavan isoni vapauttaa, laitan kalan jatkamaan matkaa. Kiitos ja kumarrus!! Seuraavista laskuista ei tule yhtään mitään vaan homma menee aivan reisille. Siimat on välillä pään ympäri ja selkää kolottaa niin, että pystyssä pysyminen on todella haastavaa. Luovutan siis homman siihen. Jatko onkin sitten huomattavasti hiljaisempaa, mutta tulihan siinä katsastettua pari uutta paikkaa ja yhtä kalaa pääsin vielä pitelemäänkin, mutta onnistuin sen mälväämään rantautuksessa. Pikku hiljaa se vajaa viikko siinä hupeni ja lähdimme taas kotia kohti. Siinä oli vuoden lohestukset.

Myttyheiton urhi.

Välissä taas heittelyä ja kevyttä hauestusta. Hauestuksesta muuten sen verran että ei paljoa omilla lähipaikoilla kappaleilla juhlittu. Pari kolmen kilon kalaa sentään tuli joista olin ihan tyytyväinen.

Sitten syksyn saapuessa päätin extemporee lähteä parin tutun Helsinkiläisherrasmiehen kanssa Kanadaan jahtaamaan tyynenmerenlohta...

Vedet ja kalat oli vähissä Kennedyllä.

Tämä Kanadan reissu oli olosuhteiltaan erikoinen. Ensin vedet oli historiallisen alhaalla jonka jälkeen alkoi kaatosateet ja hillittömät tulvat. Tämä tarkoitti siis sitä, että ns.  normaali kalastusta emme päässeet nauttimaan lainkaan. Reissuun mahtui todella hiljaisia päiviä ja ihan kunnon mättöö. Kalojen eteen joutui tekeen ihan tosissaan töitä ja etsimään sopivia paikkoja mihin fisut voisivat mutavellissä pysähtyä. Täytyy myöntää, että pari päivää pilattiin ihan sillä kun tahkottiin ns. vanhoja hyviä paikkoja eikä osattu sopeutua riittävän hyvin vallitseviin olosuhteisiin. Kalat painelevat yllättävänkin ylös tuollaisissa olosuhteissa. Toisaalta taas oikein matalan veden aikaan niitä voi löytää todella läheltä merta aivan mitättömistä mestoista, eli mitä enemmän kattaa aluetta niin sitä varmemmin kalat löytää. Keskikoko kaloilla oli tällä reissulla kohdallaan - 7-8kilon välillä joten väännettävää riitti.

Upeaa sademetsää. Hetki kuvan oton jälkeen karhu kahlasi edessä olevalle särkälle.

Kunnon pötkö.

Pekka vääntää oikeesti ison kanssa.

Harrisonin laaksoa.

Pelit ja pensselit.

Ei mikään nappi reissu, mutta omalta kohdalta ihan kohtalainen saaliiden suhteen - sain vihdoin sen ison, kirkkaan Chinookinkin joka puuttui listalta. Harmittaa vaan kyllä aika paljon kun Pekka ja Erkki eivät päässeet lainkaan näkemään sitä normaalia kalastusta tuolla, vaan homma oli jatkuvaa säätöä ja paikkojen etsimistä. No, ens kerralla paremmalla onnella. Tossa seudussa on sitä jotain minun mielestäni. Paikat ja ihmiset ovat mahtavia, kalastus vapaata ja kalat villejä. Tämä reissu ei kalastuksellisesti ollut sitä priimaa olosuhteista johtuen, mutta jos sitä taas ens kerralla pääsis niitten mahtavien nousukalaparvien kimppuun?

Pekka vääntää.

Jess!! Mä sain sen.

Iso naaras Chumi.

Kirkas kingi. Harmittavan pieni ja huono kuva.

Erkki vääntää.

Kingin pyrstö. Siitä saa aika hyvän otteen.

Siihen loppui kalastus sille kaudelle...

Mitähän siitä sit jäi käteen? Ainakin yhden unelman toteutuminen ja perspektiivin laajentuminen siinä suhteessa mikä on oikeesti haastavaa kalastusta ja mikä ei. Tonnikalan jahtaaminen noissa oloissa laittaa kaikki heitto- ja kalastustaidot koetukselle. Se on käsittämättömän vaikeeta!!!

Myös se tuli selväksi kuinka terapeuttinen ja tärkeä harrastus tämä minulle on ja kuinka mahtavia tyyppejä lajin piirissä liikkuu. Vaikka oltaisiin kuinka eri piireistä, yhteiskuntaluokista ja asutaan pitkin Suomea ja maailmaa niin tämä harrastus todellakin yhdistää ja se on aika makeeta.

Toisaalta taas lohihommissa täytyy katsoa visusti peiliin ja miettiä mikä on alkanut mättään kun tapahtumat vähenee vuosi vuodelta? Liittyykö se jotenkin parantuneeseen heittotaitoon? Tuleeko sitä huomaamattaan heitettyä liian pitkälle? Vai onko se heittotaito vielä sen verran heikko, että en saa perhoa tarpeeksi pitkälle ja hommasta tulee semmonen välimallin paska.? Teenkö jotain muuta pakon omaista väärin uiton suhteen? Vai olenko vaan ollut väärässä paikassa väärään aikaan? En tiiä, mutta täytyy tässä talven pimeinä hetkinä hiukan asiaa miettiä... Rommin kera, tietysti...