Epämääräinen läjä, epämääräistä tavaraa :) |
No, onhan tuossa tietysti muitakin huonoja puolia kuten se, ettet pysty itse valitsemaan tavaraasi. Varsinkin luonnonmatskuissa kuten häkilät, bucktail, kettu, jne on todella tärkeää saada juuri sen tyyppistä matskua kun on itse hakemassa ja jättää skeidat hyllyyn. Onneksi tässä suhteessa kehitystä on tapahtunut paljonkin ainakin kotimaisissa nettikaupoissa. Ainakin kolme suosikkiani Mistpool, HSC ja Ruoto omaavat sen verta ammattitaitoista porukkaa että he osaavat saateviestin perusteella valita sopivat tavarat kirjekuoreen. Aika huoletonta touhua siis tuokin. Toki eihän tuokaan ensiluokkainen palvelu sitä kokonaan korvaa kun itse pääset marssimaan hyllyille ja valitsemaan tavarasi.
Koitan siis mahdollisuuksien mukaan tukea ja tilata kotimaasta tavarani. Poikkeuksia kuitenkin löytyy kuten bulkkimäärät Gamakatsun ja parin muun valmistajan merikoukkuja joita ei vaan saa Suomesta, ainakaan järkevään hintaan. Näitä ostaessa käytän pääosin hovikauppaani Miller's Fly Shoppia jonka kanssa toiminta on ollut jo vuosikaudet aivan priimaa. Tosin kallistuneiden postimaksujen vuoksi hekään eivät voi enään ilmaista postia vanhalle mantereelle tarjota. Myös Ebayn kautta löytyy järkeviä ja hyviä myyjiä, mutta sielä saa kyllä olla tarkkana.
Eiku siis shoppaileen porukalla!! Kevät ja avovedet ovat aika lähellä jo.
Ps. Hatunnosto HSC:n jengille hienoista uusista sivuista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti