Lohikuume on hirveä ja ahh niin ihana tauti niin kuin kaikki sen kokeneet tietävät. Itsellä edellisestä tartunnasta on jo useampi vuosi, mutta nyt pari viikkoa sitten se iski meikäläiseenkin oikein isolla kädellä. Arkisista syistä johtuen en saanut tälle vuodelle järkättyä lohireissua kesäkuulle, vaan ekalle retkelle pääsen vasta heinäkuun loppupuolella. Tämä oli kardinaalivirhe. Eihän tämmöstä kestä kukaan. Vaimokin alkaa oleen ihan hermona mun hermoilulle.
Vimmattua lohiperhojen sidontaa, saalis- ja reissuraporttejen kyttäilyjä ja ylipitkiä puheluita kalakavereille. Siinä se on arki menny niissä merkeissä, vaikka vähän jotain muutakin vois tehdä...
Vaikka itsellä lohenkalastus (siis atlantilaisen) on elänyt viime vuodet jonkin sortin murrosta ja on "tippunut" arvoasteikolla jonkin verran muiden lajejen tilalta, niin onhan tuo sellainen laji jota toivottavasti koko loppuelämänsä pääsee harrastamaan. Mies voi lähteä lohijoelta, mutta lohijoki ei lähde miehestä tai jotain... Kai sitä vaan on vieläkin tohon koukussa, vaikka kuinka koittaa vastaan pyristellä.
 |
| Lohi on kauneimmillaan omassa elementissään. |
 |
| Olut maistuu ihan ainutlaatuiselta kun sen juo lohijoen varrella. |
Kireitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti