The kausi?

Aurinko nousee 03.00 Rösthavetin ylle

Kausi 2017 on ollut tähän mennessä mielenkiintoinen ja täynnä yllätyksiä. Tähän kauteen on menty ns. all in ja kuten pokerissakin yleensä, ihan joka kättä ei ole pystytty voittamaan.

Haukihommat

Tuhtia haukipötkälettä

Kausi alkoi haukihommilla kuten tapana on. Keväthän oli "normaalin" kylmä ja vesille pääsi vasta hiukan totuttua myöhemmin. Tämä tarkoitti kompaktia kevätkautta johon piti satsata kaikki vapaat päivät. Merellä kevätkausi tarjosi oikeastaan sitä parasta antiaan. Kovalla keskipainolla olevaa kalaa ja paljon todellisia isomuksia siiman päähän. Valitettavasti kautta leimasi myös isojen pudottelu. Jostain kumman syystä tänä keväänä ländäysprosentti ole todella heikko isojen kanssa. Metrin päälle olleita kaloja tuli kuitenkin renkaaseenkin asti vallan kivasti. Mikäs ton hauskempaa kuin onkia isohkoja haukia Turkulaisten kanssa. Sinänsä mitään uutta ei tämä kevät hauen osalta tarjonnut. Hiukan enempi tuli kuitenkin uitettua keinokuituisia perhoja kuin aiemmin. Samat kevään totuudet pätivät tänäkin vuonna kuin aiemminkin. Pitkät stopit on poikaa. Jos kalat löytyy niin samaa paikkaa kandee onkia rauhassa useamman kerran päivän aikana.

Kimmon hieno uusi rekordihauki oli kevään kohokohta.

Haukitacot ovat erinomaisia.

Kevään kovin nelikko

Lö Tuna

Haukihommien välissä tuli piipahdettua Ranskassa sinievätonnikalan perässä. Tämän kertainen retki olikin täyspommi. Kalat olivat täysin hukassa ja nekin vähät mitkä löysimme eivät olleet kovinkaan yhteistyökykyisiä. Satuimme paikalla ennätyksellisen kylmään keliin. Lämpötilat olivat jopa 8astetta keskimääräistä kylmemmät joka voi osittain selittää tilanteen. Barcelonan lentokentällä porukka tuli untuvatakit päällä vastaan!! Kivaa lomailuahan toi noinkin oli, mutta ei se muuksi kuin pettymykseksi tosta muutu vaikka kuinka koittaisi asiaa käännellä ja väännellä.

Jouduimme ajamaan uskomattoman määrän kilometrejä löytääksemme ne vähätkin kalat. Sitten kun kalat löytyi olisi pitänyt osata heittää 40+ metrisiä heittoja koska kalat olivat arkoja ja sukelsivat välittömästi veneen nähtyään. On sanomattakin selvää, että vaikka minun lisäksi veneessä oli pari maailmanluokan perhonheittäjää ei realistisia saumoja kalaan ollut.

Striped Bass


Kevään vaihtuessa kesään oli aika tehdä kauan odotettu paluu Striperin kotiin, eli Cape Codiin.

Aurinko nousee Cape Codin ylle

Amerikkalaisittain sanottuna reissu oli "Fucking Epic!", eli yksi huikeimmista reissuista tähän mennessä johon kuitenkin mahtui jonkin verran draamaa ja yllätyksiä. Epävakaat kelit olivat tämänkin reissun teema, mutta onneksemme jouduimme perumaan vain yhden kalapäivän. Yksi Cape Codin vahvuuksia onkin niemimaan tarjoama suoja isolta ja välillä aikas pahalta Atlantin valtamereltä. Oli sumua, tuulta, aurinkoa ja vesisadetta. Isoa ja vähän isompaa läikkää sekä yksi pläkäpäivä. Kaikkeen sai siis varautua.

Ensimmäisenä aamuna meitä odotti yksi maailman ihmeistä eli iso Striperiparvi pinnassa syömässä usvan keskellä. Luonto on ihmeellinen ja sen edessä tuntee itsensä pieneksi, mutta erittäin onnelliseksi. Olo on kuin olisi osa Avara Luonto-dokkaria ja David Attenborough juontaisi koko homman... Cape Cod toivotti meidät tervetulleeksi takaisin.

Ensimmäinen päivä oli kalastuksellisesti jo sen verta helppo, että aloimme käyttämään pelkkiä poppereita. Syitä tähän oli kaksi: se on visuaalisesti hienon näköistä kun kala pamauttaa popperiin ja poppereihin jää kalat huonommin kiinni kuin uppoperhoihin...

Nättiä pintaperhokalaa.

Tämän jälkeen hommat tasaantui ja kalojen eteen joutui tekemään sopivasti töitä. Kalastimme niitä matalasta pienen sillin perästä ja ulkoa syvästä vedestä jossa ne ovat ison sillin, pienen koljan ja makrillin perässä. Striperin kalastuksen hienoimpia puolia on sen monipuolisuus ja sama pätee Cape Codiin kalastusalueena. Saman päivän aikana näitä upeita kaloja voi kalastaa kauniilta ja klassisilta fläteiltä jossa kalat joko sulattelee ruokaansa tai syö rapuja ja pienempää baittia ja 50metriä syvästä avovedestä jossa kalat jahtaa isoja 30senttisiä makrilleja. Tunnin parin ajomatkan päästä tätä kaikkea löytyy Cape Codista.

Matalasta vedestä upposiimalla isoa...

Syvästä vedestä intterillä isoa...

Kalan koko oli tällä reissulla täysin nollasta sataan. Ihan hemmetisti pienempää 23-30tuumaista ja paljon isoa 40+tuumaista kalaa. Todellisia monstereita oli myös mukana. 50tuumaa+, eli yli tai lähempänä 20kilon kaloja. Me oltiin todella onnekkaita ja saatiin melkoinen määrä isoja fisuja paattiin asti ja tiputettiin vielä enempi. Koko porukalla meni ennätykset uusiksi useampaan kertaan. Keskikoon kalan puute oli jossain määrin huolestuttavaa, mutta omasta saalista emme voi valittaa.

Iso Striperi ja isompi väkäsetön koukku osoittautui huonoksi yhdistelmäksi. Todella iso suu ja vahvat päänheilautukset eivät toimineet väkäsettömän ison koukun kanssa. Olen aiemmin tiputtanut varmaan kaksi hyvin kiinni jäänyttä Striperia ja tämän reissun jälkeen aika paljon enempi... Tällä reissulla tuli myös ekaa kertaa käytettyä täyttä jarrua Stripereiden kanssa. Rankka jarru oli mainio keino kontrolloida isoja kaloja samalla kun koitamme saada koko porukalle kalat kiinni. Aina kun on paikka saada kalaa on tavoitteena saada triplat, eli joka jätkälle kala kiinni

Isojen ruskeiden selkien näkemiseen ja niille perhon heittämiseen ei varmasti ikinään kyllästy. Striperi on kyllä yksi parhaista perhokaloista tällä planeetalla! Hieno reissu hienolla porukalla!

After fishing on tärkeä osa reissua. Hyvää IPAa ja tuoretta kalaa kalapäivän jälkeen.

Röstiperunaa

Kesäloman päätteeksi lähdimme extemporee retkelle pohjois-Norjaan Röstin saarelle joka on Lofoottejen viimeinen asuttu saari n. neljän tunnin lauttamatkan päässä mantereelta.

Pienen kalastajakylän idyllistä maisemaa

Tähän reissuun kulminoitui monen vuoden jahkailu jäämerikalastuksesta perholla ja se miten maailmalla opitut temput ja niksit soveltuvat pohjoisissa vesissä. Lyhyesti sanottuna, toimiihan ne!

Suun täydeltä perhoa

Pääkohteena oli sei koska sen käytös soveltuu parhaiten perholle. Sei jahtaa mielellään pikkukalaa aivan pintaan asti joten se on varsin luonnollinen valinta perhokalastajalle verrattuna esim. turskaan tai paltaaseen jotka viihtyvät pohjan tuntumassa. Seit viihtyvät parhaiten alueilla missä vuorovesi liikkuu ja n. neljä tuntia ennen vuoroveden korkeinta kohtaa on useimmiten se ikkuna kun seit ajavat syöttiä pintaa kohti aggressiivisesti. Tekevät sitä tosin kyllä välillä muutenkin, mutta toi on se ikkuna kun vesillä kannattaa olla. Röstin vuorovesivirtaus oli vaikuttava näky ja monesti tuntui kuin kalastaisimme joessa eikä meressä koska virtaus oli niin vahva.

Kelejen puolesta reissu tarjosi oikeastaan kaikkea mahdollista. T-paita kalastuksesta toppavehkeisiin ja pläkä tyynestä myrskylukemiin. Koska pimeää ei elokuun alussa vielä noilla leveyksillä tule saimme mahdollisuuden kalastaa käytännössä kaksi kalapäivää yhden aikana. Kaksi viiden-kuuden tunnin settiä päivässä jotka olivat ajoitettu molempiin vuorovesi huippuihin antoi melkoisen määrän peliaikaa tälle retkelle.

Kalamäärät olivat jotain ihan pimeetä. Välillä oli mahdotonta heittää tyhjää heittoa. Valitettavasti varsinaista sight fishingiä ei tämä reissu juurikaan tarjonnut vaan suurin osa kaloista tuli sokkona heittäen tai upotellen. Silloin kun kalat nousivat pintaan asti ne ei juurikaan keskittynyt syömään yhteen paikkaan vaan kaloja pyöri siellä täällä taintuneita syöttikaloja popsien. Pienet seit olivat myös välillä melkoinen riesa kun niiden läpi ei meinannut päästä millään. Oikein isoon koukkuun sidottu megaperho hieman vähensi tarttuneita pikkuseitä, mutta ei poistanut ongelmaa. Pikkuseit olivat kuitenkin pakollinen paha koska samoilta mestoilta tuli myös isompaa seitä. 3-5kilon väliin olevia kaloja tuli ihan tolkuton määrä, 5-8kiloisia suht paljon ja oikein isoja sieltä täältä. Aikalailla koko retken ajan isommat seiparvet olivat sillin perässä. 4kilon seillä saattoikin olla kilon verran silliä mahassaan.

Kaiken kaikkiaan retki oli hyvin opettavainen. Oli todella hienoa itsenäisesti etsiä kaloja ja miettiä niiden syöntitapoja ja liikkeitä. Tuntuu, että perustaidot alkaa näissä merihommissa olemaan hanskassa ja mikä tärkeintä yhteispeli Kapteeni Iken ja muun ydinryhmän kanssa alkaa olemaan loppuunsa hiottua. Toi homma vaan toimii.

Vanha 13-luokkainen sotaratsu joka vastaa aikalailla nykyisiä 12-luokkaisia vapoja

Visionin 12-luokkainen Kust proto on ollut tämän kauden paras uutuus. 

Syksy tulee

Syksy on täällä ja kauden huipentuma on vielä edessä. Kiireisen työaikataulun ja muutaman terveydellisen syyn vuoksi hauenkalastus jää tavallista vähemmälle ja pääpaino tälle syksylle on perhonsidonnassa (paino on kyllä tossa hommassa ihan koko vuoden...) ja kahden viikon Albie/Redfish  jamboreessa Harkers Islandilla. Tulen siis viettämään tällä kertaa kaksi viikkoa noilla mestoilla. Kaverit vaan vaihtuu puolessa välissä reissua. Kaikista käymistäni paikoista tuo mesta tuntuu kotoisimmalta. Paikallisista kapteeneista on tullut todella hyviä ystäviä ja mahdollisuudet eeppiseen kalastukseen on aina mahdollista jos vaan hommat natsaa. Olut on kylmää ja grilli tulilla joka päivä. On myös mahtavaa saada ensikertalainen matkaan tälle reissulle. Palataan taas asiaan sitten reissun jälkeen kun lumi on jo mahdollisesti maassa...